sunnuntai, 30. toukokuu 2010

Uraputki poikki

Kahta jäi taksiurani vajaaksi: Sitä kunnollista pitkää niskakyytiä ei koskaan tullut. Someron sadan kilometrin kyyti jäi pisimmäksi. Yhtään bloginlukijaa ei myöskään kyytiini osunut. Tai siis ketään ennalta tuntematonta. Kyllähän erästäkin blogia lukevaa huilistia tuli useamman kerran kyyditettyä kapakasta kotiin.

Ajoin urani aikana 139 taksivuoroa, mikä vastaa ehkä noin seitsemän kuukauden päätoimista ajoa. Nyt käytin niihin 35 kuukautta, joista tosin ajoin vain kahtenakymmenenäyhdeksänä.

Se, mitä jään ehkä eniten kaipaamaan, on se yön fiilis. Maailma kuuluu niille, jotka valvovat. Se on vain lainassa niillä, jotka nukkuvat öisin. On omanlaisensa fiilis painaltaa öisin hiljaisia teitä, joilla ei tapaa kuin ehkä toisen taksin. Jos sitäkään. Kesäöissä on vielä omaa ekstrafiilistä, joka tulee ihmisten kesäfiiliksestä, valoisista illoista ja aamuista, sekä siitä, että nököttää taksitolpalla ikkuna auki ja seuraa ohikulkevia ihmisiä ja kaupungin vilinää.

Toisaalta myös jään kyllä kaipaamaan niitä kirjoittamisen arvoisia tapahtumia ja asiakkaita, hyviä keskusteluja tai jollain tavalla erikoisia hetkiä.

Käytännön elämässä taksiuran hyötypuolia oli kaupungin läpikotainen koluaminen ja sen myötä tietysti kohtalaisen ylivertainen tiestön tuntemus tavalliseen autoilijaan verrattuna. Koko pääkaupunkiseutu pieneni hurjasti taksiurani edetessä.

Täytyy tunnustaa, että muutamat punaiset valot on Espoon yössä tullut kyllä vetäistyä läpi. Mutta menkääpä itse kello neljä aamuyöllä johonkin Espoon Kökkerskakkersiin ja nököttäkää siellä punaisissa valoissa minuuttitolkulla ainoana autona kilometrien säteellä. Pidemmän päälle siinä tuntee itsensä ihan torveloksi, mutta ehkäpä juuri sitä Espoon kaupungin isät ajavat takaa. Pidetään kaupunkilaiset torveloina, niin ne eivät kapinoi.

Voin myös tunnustaa huristelleeni öisillä kaduilla hieman rajoituksia kovempaa, mutta tämä kansalaistottelemattomuuden laji ei ole kyllä yksinomaan taksien yksinoikeus. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun yöllä kohtaa jonkun päättömästi ajavan Noppa-Toyotan. Taksien huristelussa on kuitenkin yksi selkeä ero näihin nuorisokaahareihin verrattuna: taksit saattavat ajaa ehkä ylinopeutta, mutta muuten liikennekäyttäytyminen on normaalin järjen ymmärrettävissä. Näiden noppa-Toyotien ajotapaa seuratessa tulee enemmänkin sellainen fiilis, joka tulee kun katsoo noin nelivuotiaan pelaavan jotain pleikkarin kaahauspeliä.

Blogi jää olemaan ja voi olla, että vielä silloin tällöin tulee päiviteltyä, jos mieleen nousee tai muistuu joku kirjoittamisen arvoinen juttu. Sitä paitsi, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sitä joskus palaisi taksin rattiin. Jos ei muuten, niin ihan nostalgian vuoksi. Taksitallin avain on palautettu ja vaihtokassa laitettu lihoiksi. Muuten tämä oli kyllä tässä - paikkakunta vaihtuu ja  kesän jälkeen minut voi yrittää bongata Inarista!

maanantai, 24. toukokuu 2010

Se on siinä!

Selostajalegendaa ja lähes kollegaani siteeratakseni päätin hihkaista otsikkoon kuuluisat "se on siinät".

Viimeinen vuoro on nyt sitten takanapäin. Yleisempää analysointia ja tunnelmia ladun varrelta erikseen seuraavassa kirjoituksessa. Tähän tulee nyt lista lauantain kyydeistä.

- Aloitin ottamalla vastaan tilauksen YLE:ltä. Vein mieshenkilöryhmän Kluuviin.
- Tilaus Kruununhaassa. Ajoimme asiakkaan kanssa keskustaan hakemaan kyytiin toisen asiakkaan, jonka jälkeen ajoimme Töölöön.
- Museokadun tolpalta tuli kyytiin mieshenkilö, joka matkasi Viherlaaksoon. Keskusteluaiheena jääkiekko ja sää.
- Paluumatkalla sain kätevästi tilauksen Etelä-Haagasta. Hiljainen naisihminen matkasi Kulosaareen
- Kulosaaren tolpalta kipusi kyytiin mieshenkilö, joka kertoi syöpään sairastuneesta kaveristaan. Matka Mikonkadulle.
- Ympyrätalon tolpalle tilaus ja asiakaspariskunta Kallioon.
- Kalliosta tilauksen kautta kyytiin mies ja matka Tattarisuolle. Keskustelunaiheena jääkiekko.
- Malmilta tilaus Tapanilaan, josta kyytiin Flamingoon matkalla oleva pariskunta.
- Tapulikaupungista Hakaniemeen. Kaksi turkulaista.
- Karhupuistosta pariskunta Vallilaan.
- Hollolantien tolpalle tilaus ja kaksi tyttöä Hermannista Alppilaan
- Hollolantien tolpalle tilaus ja kolme tyttöä Vallilasta Keskustaan.
- Aleksilta käsipysty Espooseen Suomenojalle. Keskustelunaiheena mm. jääkiekko ja sää.
- Albertinkadulta viehättävä nainen Kannelmäkeen. Sain häneltä pusun ja lupasin mennä hänen kanssaan naimisiin.
- Kannelmäestä nuori mies Vuosaareen. Alkumatkan keskustelimme säästä, loppumatkan istuimme hiljaa.
- Vuosaaressa tilaus ja nainen Heikinlaaksoon.
- Jakomäessä vanha deekumummo Jakomäkeen.
- Tapulikaupungin tolpalle tilaus ja kolme naista Tapanilasta Malmille.
- Malmin tolpalle tilaus ja mies Siltamäkeen. Keskustelunaiheena mm. jääkiekko.
- Siltamäestä mies Suutarilaan.
- Malmilta Tapanilaan... meinaa jo muisti pätkiä... pariskunta.
- Siltamäestä Tapiolaan. Taas pariskunta.
- Rautatienkadulta nuori mies Espoonlahteen. Puheenaiheena mm. sää ja jääkiekko.
- Rautatienkadulta Hesarin ja Flemarin kulman grillille.
- Kalliosta vanha pariskunta Herttoniemeen.
- Sturenkadulta käsipystynainen Länsi-Pasilaan.
- Museokadulta Taka-Töölöön. Kaksi pariskuntaa.
- Museokadulta Tapanilaan kolme kolmekymppistä miestä.

Tämän jälkeen palasin keskustaan, jossa haaskalintujen lailla taksit kiersivät epätoivoisesti ympäri kaupunkia etsien kyyditettäviä. Koska ei tärpännyt, päätin ajella tallille Pasilaan. Pasilassa kiepautin varmuuden vuoksi rautatieaseman kautta ja sehän tärppäsi. Siellä oli ulkomaalainen nuori mies matkalaukkujen kanssa menossa lentokentälle. Näin viimeiseksi matkakseni muodostui tuo lentokentän ajelu. Voisin sanoa, että ympyrä melkein sulkeutui, koska urani toinen kyyti oli ulkomaalainen mies lentokentälle.

Viimeisen vuoron kunniaksi kyytiin osui kaksi julkkista. Yksi BB-voittaja ja yksi jääkiekkokommentaattori.

lauantai, 15. toukokuu 2010

Elämäni tuskallisin taksimatka - asiakkaana

Tapahtuman perustiedot: Minun piti viedä auto huoltoon Laakkoselle Herttoniemeen aamulla puoli kahdeksaksi. Kuinka ollakaan samaan aikaan alkoi telkkarista Suomi-Ruotsi -olympiajääkiekko-ottelu. Tarkoitus oli ajaa taksilla kiireen vilkkaa Kannelmäkeen katsomaan ottelua pienellä viiveellä digiboxista. Etukäteen jo arvasin, että taksin radio möyhää täyttä höyryä ottelun selostusta. Ja miten estyä kuulemasta selostusta? No, napit korviin ja musiikkia kännykästä. Hyvä ammattilaistason suunnitelma, jees!

Entäs toteutus. No, taksi saapui paikalle, hyppäsin kyytiin, ilmoitin osoitteen ja laitoin musiikin huutamaan. Nopein reitti olisi ajaa Herttoniemeen pohjoisen liittymän kautta itäväylälle, ja siitä kehä ykköstä pitkin.

Taksi lähti kuitenkin Laakkoselta etelään. No, arvelin että taksi kiertää sieltä kautta Itäväylälle. Taksi ajoi kuitenkin liittymästä eteenpäin. Oletin, että taksi ajaakin Hiihtomäentien kautta Herttoniemen asuma-alueen läpi ja siitä Viikkiin. Kuski kaartoi kuitenkin Itäväylälle keskustaan päin. Päättelin, että kuski ajaa Pasilan kautta Hakamäentielle ja siitä Hämeenlinnanväylälle. Keskityin kuuntelemaan musiikkia ja olemaan kuulematta radion selostusta. Vähän ennen Pasilaa kuski kääntyikin pois Teollisuuskadulta Jämsänkadulle. Tuumin, että kuljettaja ajattelee pääsevänsä vähemmillä liikennevaloilla, ja ajaa Rautatieläisenkadulle Messukeskuksen editse. Hämmästyn kuitenkin, kun kuski kääntyi Kumpulantietä väärään suuntaan, eli itään. Ja matka kestää. Välillä räpellän kännykkääni paniikin vallassa etsiessäni tarpeeksi kovaäänistä musiikkia. Kumpulantien päässä kuljettaja kääntyi ensimmäistä kertaa matkan aikana siihen suuntaan johon oletankin hänen kääntyvän, eli Mäkelänkadulle pohjoisen suuntaan. Jännityksellä odotin taksikuskin seuraavaa siirtoa. Mahtaisiko hän kääntyä Koskelantien risteyksestä kohti Hartwall-areenaa, vai jatkaisiko hän edelleen Tuusulanväylälle? Jatkoi Tuusulanväylälle. Metsälän liittymästäkin voisi ajaa, mutta mies jatkai eteenpäin Kehä ykköselle ja siitä Hämeenlinnanväylälle.

Luulin jo pääseväni turvaan, mutta mies onnistuu kuin onnistuukin ajamaan Kannelmäen liittymän ohi. Voi taivas! Olen lopultakin pakotettu ottamaan napin korvastani ja vaihtamaan muutaman sanan kuljettajan kanssa. Hän laittaa mittarin pois päältä ja käy kääntymässä Martinlaakson liittymässä. Jääkiekko pauhaa ja matka kestää. Minä istun mahdollisimman kärsimättömänä ja yritän olla kuulematta selostusta. Perillä jo luulen, että piina päättyy, mutta mitä vielä - kortinlukija ei suostu toimimaan. Onni onnettomuudessa on se, että erätauko alkaa ja kotoa löytyy taksilompakosta käteistä. Huh!

Niin, kysymys oletettavasti kuuluu, miksen puuttunut aikaisemmin miehen kummallisiin reitinvalintoihin? No kun se olisi tarkoittanut sitä, että joudun poistamaan napit korvastani ja pakostikin kuulemaan lätkäselostusta. Keskityin vain musiikin kuunteluun ja toivoin, että matka loppuisi mahdollisimman pian. Kotoa ajoin vartissa Herttoniemeen ja paluumatka kesti puoli tuntia.
 

tiistai, 11. toukokuu 2010

Menneen talven lumet

Tämä juttu on jo valmiiksi vähän menneen talven lumia - olkoonkin että juttu käsittelee juuri menneen talven lumia. Kirjoitin tämän jutun kyllä jo talvella, mutta on jostain syystä jumittunut arkistoon.

Olen kirjoittanut tästä joskus aikaisemminkin... kai? Kyllä. Kyseessä on helsinkiläisten talviajotaidot. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei täällä aina oikein klaarata tuota liukkaalla kelillä ajamista. On kuitenkin eri asia mollata oman liikennekokemuksen kautta kuin huudella jostain susirajan takaa.

Nimittäin aina kun Hesari julkaisee jutun talviliikenteen aiheuttamista kolareista pääkaupunkiseudulla, joku "Pate Pohjoisesta" tulee huutelemaan Hesarin palstoille siitä, kuinka Helsingissä on "vain tavallinen talviajokeli", ja että kyse on vain siitä, että helsinkiläiset eivät osaa ajaa. Tämä huutelu rupesi risomaan jopa minua, varsinkin kun tammikuun alkupuolella säiden lauhduttua ja pakastuttua uudelleen pääkaupunkiseudulla oli oikeasti todella liukasta useita päiviä. Vähän sama kuin minä huutelisin täältä kehä kolmosen sisäpuolelta, että "te siellä Itä-Suomessa vaan olette kovin yliherkkiä niiden susien ja karhujenne kanssa". Tosin sillä erotuksella, että todennäköisesti joku tuommoinen Pate Pohjoisesta ei ole koskaan ajanut Helsingissä autolla edes kesäaikaan - minä sentään olen paininut karhujen kanssa koko karun lapsuuteni!

Joku sellainen lukija, jolla on vähän psykologin verta suonissaan hoksaa tietysti, että tuollaiset huutelut sieppaavat tietysti sen takia, että Pohjoisen Pate niputtaa minutkin niihin helsinkiläisautoilijoihin - olenhan helsinkiläinen - jotka eivät talvikelillä osaa ajaa, ja sehän kyllä meikäläistä ketuttaa!

Täytyi sitten pohtia tätä asiaa syvemmälti - sillä ei siitä pääse yli eikä ympäri, että talviajo täällä etelässä on oikeasti osalla vähän hukassa. Syy ei tosin pelkästään voi olla helsinkiläisyys, sillä sehän tarkoittaisi sitä, että kun se Pohjoisen Pate lopulta muuttaa työn perässä Helsinkiin, ei se talviajotaito katoa sillä siunaaman hetkellä kun ne paperit maistraatissa leimataan.

Eli johtopäätös:
- Helsinkiläisyys sinänsä ei voi vaikuttaa talviajotaitoon.
Mutta:
- Se, että muuttaa Helsinkiin ennen ajokortti-ikää, voi vaikuttaa talviajotaitoon. Se, että kuinka paljon ennen ajokortti-ikää muuttaa Helsinkiin, ei vaikuta asiaan. Syntyperäinen helsinkiläinen on tässä suhteessa samassa asemassa muualta muuttaneen kanssa.
Ja:
- Samasta syystä pitkäaikainen asuminen Helsingissä voi vaikuttaa talviajotaitoon heikentävästi.

Kääntäen:
- Edellä mainittu huomioiden paras talviajotaito on sellaisella helsinkiläisellä, joka on asunut mahdollisimman kauan pohjoisessa ja mahdollisimman vähän aikaa Helsingissä.

Ja miksi näin:
- No tietysti siksi, että on täysin ymmärrettävää, että jos talvikelejä on keskimäärin kymmenenä päivänä vuodessa ja lopun vuotta tiet ovat sulana joko sään tai suolauksen takia, ei liukkaan kelin ajokokemusta yksinkertaisesti voi karttua. Jos sitä onkin joskus ollut, niin tarpeeksi monta vuotta liukkaudettomassa ympäristössä turruttaa kovimmankin penkankiertäjän. Liukkaan kelin ajotaito tai auton hallinta kun eivät ole geeneissä, vaikka MTV3 autourheiluohjelmiensa mainoslauseissa antaakin meidän hieman tämän suuntaisesti ymmärtää.

Tämäkin kirjoitus kumpusi siitä, että on se aina yhtä karua ajaa pääkaupungin kehätiellä, joka on liukas kuin tijaisen pää, ja taustapeilistä ei näy kuin takana olevan jakeluauton säleikkö. Että jokuhan siinä liukkaalla ajamisen asenteessa mättää.

keskiviikko, 5. toukokuu 2010

Vanhoja juttuja

Tajusin, että meikä on unohtanut julkaista/kirjoittaa muutamia tapahtuneita juttuja. No, kliseiden maailmaan upotakseni; parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Ensiksikin - pitänee kertoa tarina, johon sisältyy paha moka, mutta jonka lopussa kiitos seisoo.

Kuljetin satunnaista naiskulkijaa keskustasta Hakunilaan, vai olisikohan itse asiassa ollut jotain Itä-Hakkilaa? Koska olen Helsingin taksi, ja vielä sellainen, jonka kokemukset Hakunilasta ja Itä-Hakkilasta rajoittuvat muutamiin kauhutarinoihin, pariin vitsiin ja ehkä yhteen vierailuun, tein reitinvalinnassa mokan. Asiakas ei tästä kimpaantunut, tokaisi vain, että "ai täältäkö kautta sä ajat?" ja siitähän minä älysin, että nyt menee pieleen. Ja sen verran pahasti, että vaikka laitoin mittarin seis, niskaa kyllä punotti. Reittivalintaa voisi kuvailla niin, että L-reitin sijaan ajoimme ? -kiemuran.

Perille päästyämme kortinlukijakin temppuili ja siinä vaiheessa kun asiakas pääsi autosta ulos, oikein jo kiemurtelin noloudesta. Kokemuksesta häpeissäni lähdin huristelemaan kohti Tikkurilaa, josta kuvittelin saavani uusia kyytiläisiä. En ehtinyt kuitenkaan ajella kuin kotvasen matkaa, kun takapenkillä soi puhelin. Arvasin heti tietysti mistä on kysymys ja vastasin puhelimeen. Äskeinen kyyditettävähän se siellä. Lupasin tuoda puhelimen.

Normaalisti olisin ajellut takaisin mittari päällä (tähän minulla olisi ollut oikeus), mutta kaiken sen nolouden jälkeen ei minulla ollut pokkaa siihen. Ajattelin, että voin vähän hyvittää mokaani. Perillä nainen otti tyytyväisenä kännykkänsä takaisin ja ojensi minulle kaksikymppisen vaivanpalkaksi.

Toiseksi tarina, jossa nuolaistaan ennen kuin tipahtaa ja jäädään lehdellä soittelemaan.

Aamuyön pimeinä tunteina Museokadulta tuli kyytiin mies ja nainen. Mies pyysi ajamaan Koskelaan, mutta niin hitaasti kuin mahdollista. Tämän jälkeen he asettuivat nuolemaan toistensa nielurisoja. Lähdin ajelemaan, mutten mitenkään erityisen paljon hitaammin.

Tähän oli kaksi syytä. Ensimmäisen kerroin miehelle tämän yllyttäessä uudestaan huomattavan paljon hitaampaan vauhtiin. Se on se, että jos taksi matelee neljän aikaan yöllä etanan vauhtia pitkin katuja asiakkaat kyydissä, joku jo ajattelee, että siellä on jotain vialla ja kohta on poliisitkin paikalla. Toinen on se, että mateleminen mittari päällä on hyvän tienestin surma. Taksini ei ole sitä paitsi mikään mateleva kutuluola vaan sillä on tarkoitus kulkea A) suuntaan B) toiseen. Minun kustannuksella ei kudeta ja minun rahasta se etanan vauhtinen kuteminen kuitenkin on pois. Siispä ajelin ehkä 5 km/h rajoituksia hiljempaa.

Pasilan kohdalla mies hämmästeli, että joko me ollaan näin pitkällä. Ajan liian lujaa. Selitin uudestaan, miksen aja tämän hiljempaa. Miehen mielestä matka sujui liian nopeasti ja sovimme, että hidastamisen sijaan ajelen ylimääräistä rundia vähän siellä ja täällä. Tämähän tietysti sopi meikäläiselle. Ajelimme Pasilaa ympäri muutaman kerran. Siis reittiä Ratapihantie - Koskelantie - Veturitie - Pasilankatu - Pasilansilta - Ratapihantie. Mies tiedusteli myös, että mahtaisiko Helsingissä päästä tähän aikaan johonkin hotellin. Sanoin, että tietääkseni ei ilman varausta. Seuraavan kierroksen jälkeen nainen sanoi, että: "no, ajetaan sitten x-katu n". Ajoin kyseiseen osoitteeseen Koskelassa. Perillä nainen nousi satulasta ja sanoi minulle miehen suuntaan nyökäten, että "hän jatkaa vielä matkaa". Tämän sanottuaan hän katosi varjoihin.

Mies istui hetken hiljaa ja sanoi sitten osoitteen. Jos oikein olisin halunnut nokkela olla, niin olisin tietysti kysynyt, että "ajetaanko suorinta tietä vai madellaanko vielä?"