En ole varmaan kertonut niin tarkasti, mutta kahta urani ensimmäistä vuoroa en ajanut isäntäni autoilla, vaan hän järkkäsi minut ajamaan lomalla olleen kaverinsa autoa. Nyt reilun puolentoista vuoden jälkeen oli kovasti nostalginen fiilis, kun olin taas tuon B-Mersun ratissa. Autoon oli ilmestynyt sinä aikana kilometrejä lisää lähes parisataa tuhatta, mutta muuten auto oli sama vanha tuttu.

B-Mersu on siinä mielessä hassu auto, että ulkoa se on kovin pienen näköinen, mutta matkustajatilat ovat valtavan paljon tilavammat kuin C-Mersussa. Olisin valmis liputtamaan B-Mersun puolesta taksissa jos siinä ei olisi yhtä pientä ominaisuutta. Ja mikähän se on? No, enpä olekaan koskaan asiasta puhunut, mutta se on etuvetoinen - ja nyt kaikki yhteen ääneen: "kääntösäde on sen takia suuri kun Silja Linessä". Auto tuntuu lyhyestä akselivälistään huolimatta jopa kömpelömmältä kuin V70 Volvo. Mutta tilat ovat sellaiset, ettei tarvitse niskan punoittaa, vaikka autoon kömpisi kaksi tai useampia matkustajia. C-Mersussa kuljettajan takana jalkatilaa on reilu vaaksa, vaikkei minulla se penkki ole edes mitenkään erityisen takana. Neljän pienen kiinalaisnaisen kanssa homma vielä joten kuten onnistuisi, mutta kun autoon könyää neljä miehenkörilästä, on olo kuin valaalla vacuumissa.

Ajamani B-Mersun varustelussa on yksi varuste, joka yllättävää kyllä taksikäytössä on vaikea. Nimittäin pelkääjän penkin sähköinen säätö. Keskimääräiselle ihmiselle penkin säätäminen kahden loogisen nappulan avulla voi olla niin hankalaa, että pistää ihmettelemään miten suomalaisista on tullut näinkin menestynyt modernin it-teknologian käyttäjäkansa. Perjantaina kyydissäni istui eräskin mies noin kilometrin matkan Museokadulta Fredalle ja sai sinä aikana selkänojan keikkumaan eteen ja taakse, istuinosan nousemaan ylös ja alas, muttei onnistunut siirtämään penkkiä taaksepäin. Surina vaan kävi, penkki nousi ja laski, kiersi ja kaarsi, mutta taakse ei siirry millään. Pukkasi jo vähän hihityttämään.