Ei kukko käskien laula, eivätkä salaperäiset koodit ilmesty silloin kun niitä tarkkailee. Olin päättänyt pistää ylös kyytini, jotta voisin osoittaa näiden salaperäisten kaksois-osumien olemassaolon, ettekä pitäisi minua harhaluuloisena, mutta eikös vain käy niin kuin voi olettaakin: Kahta kertaa en vie kyytiä kuin Kruununhakaan, Haagaan ja Rautatientorille, mutta niissä ei ole kyllä mitään salaperäistä. Varsinkaan kun Kruununhakaan ja Haagaankaan ei edes olisi ollut niitä toisia kyytejä, ellen olisi luvannut kavereita heittää.

Kolmekymmentäyksi kyytiä ajoin, ja laitanpa ne nyt sitten tähän näkyviin, vaikkei niissä mitään salaperäisyyksiä nyt näykään. Tai aikamoinen Robert Langdon saa olla, että jotain löytää.

  • Vallila – Kulosaari (Äiti pienen lapsensa kanssa. Kerroin, että ennakkotilauksella saa myös lastenistuimen.)
  • Kulosaari – Eteläranta (Pariskunta ravintolaan.)
  • Viiskulma – Tapiola (Juhliin menossa oleva hämäläinen pariskunta. Keskustelimme navigaattoreista ja Punavuoren hankalista kaduista.)
  • Viiskulma – Arkadiankatu (Nainen ravintolaan.)
  • Arkadiankatu – Kruununhaka (Ratikkakiskotöiden takia turhaan ratikkaa odottanut pariskunta.)
  • Kruununhaka – Martinlaakso (Mies kukkapuskan kanssa juhliin. Keskustelimme tietöistä ja uusista asunnoista.)
  • Kannelmäki – Kannelmäki (Iltaa viettänyt keski-iän ylittänyt porukka jatkoille.)
  • Ruskeasuo – Alppila (Mies ravintolaan.)
  • Alppila – Kallio (Sama mies toiseen ravintolaan.)*
  • Kallio – Vallila (Eri mies eri ravintolaan.)
  • Alppila – Rautatientori (Kaksi kaverusta ravintolaan.)
  • Kallio – Ruoholahti (Naamioitunut pariskunta Halloween-juhliin.)
  • Ruoholahti – Lönnrotinkatu (Väsynyt mies kotiin kahden päivän juhlinnan jälkeen. Keskustelimme reitistä.)
  • Länsisatama – Pakila – Oulunkylä – Paloheinä (Iloinen miesporukka koteihinsa.)
  • Maunula – Pitäjänmäki (Perhe kyläilyreissulta kotiin. Tarjosivat purkkaa.)
  • Hartwall-areena – Westend (Pariskunta kotiin. Puheenaiheena Hartwall-areenan ympäristön tieremontti ja autot, erityisesti nelivedot Suomen talvessa.)
  • Viiskulma – Kruununhaka – Haaga – Hakuninmaa (Tyttöporukka koteihin. Puhuimme taksikuskin hommista.)
  • Hartwall-areena – Etelä-Espa (Jokeriporukkaa juhlimaan)**
  • Etelä-Espa – Töölö (Mies maksoi etukäteen naisystävänsä matkan hotelliin. Bussi kiilasi Manskulla tosi törkeästi eteen kaistaa vaihtaessaan. Piti ihan lyödä liinat kiinni.)
  • Bulevardi – Sörnäinen (Porukka ravintolaan. Puhuimme taksikuskeilusta.)
  • Kallio – Leppävaara – Lippajärvi (Kaksi väsynyttä naista ravintolasta kotiin.)
  • Ruoholahti – Lauttasaari (Kävelemiseen kyllästynyt nainen kotiin.)
  • Ruoholahti – Olari (Vanhempaa porukkaa ravintolasta kotiin. Kertoivat käynnistään Kosovossa.)
  • Olari – Rautatientori (Kaksi sairaanhoitajaa ravintolaan. Puheenaiheena työtaistelu.)
  • Rautatientori – Haaga – Koivukylä (Kaverukset koteihin. Puhuttiin koko matka niitä näitä. Enimmäkseen amerikkalaisista autoista.)
  • Senaatintori – Kumpula (Kaveriporukka kotiin. Olivat käyneet katsomassa suuren maailman ihmettä, eli homobaaria)***
  • Hakaniementori – Pasila (Kaksi kaverusta kotiin. Puhuimme taksikuskin työstä.)
  • Hakaniementori – Vartiokylä (Nuori mies ja nainen kotiin)
  • Itäkeskus – Myllypuro (Nuorehko porukka kotiin ravintolasta)
  • Hakaniementori – Pihlajisto (Nuori mies kotiin)
  • Asema-aukio – Kontula (Toinen nuori mies kotiin)

Kuljetin:

- 40 miestä
- 25 naista
- 4 suurta pulloa mustaa limpparia
- 3 lasta
- 3 puskaa kukkia
- 3 reppua
- 2 laatikkoa olutta
- 1 matkalaukun
- 1 tavallisen laukun
- 1 lastenrattaat
- 1 muovipussillisen vessapaperia


* Sama asiakas tuli taas kyytiin kahdesti, mutta tätä ei lasketa. Jätin asiakkaan ravintolalle, ajoin Porvoonkadun tolpalle, johon hetken kuluttua tämä mies tallusti haluten toiseen ravintolaan, kun ilmeisesti kaverit olivat ehtineet siirtyä muualle.

** Hartwallilta tuli auto pullolleen porukkaa. Ei ollut mitään epäselvyyksiä siitä, kummalla puolella Pasilaa heidän sydämensä sykkelehti. Maksukorttikin oli Jokeri-kuvalla. Piti oikein mainita, että "luulin Jokeri-linjan olleen bussi, mutta taksilta tämä kovasti näyttää". (Ei-helsinkiläisille tiedoksi: jokeri-linja on pääkaupungin heikkoa julkista poikittaisliikennettä parantamaan kehitetty bussilinja, joka kulkee Westendistä Itäkeskukseen, käyttäen osittain varta vasten sille tehtyjä joukkoliikennereittejä.) Jokerein heistä vastasi, että "noin fiksun jätkän täytyy olla kyllä HIFK-fani". Kerroin, että näin ei ole, mutta että tässä porukassa näistä suosikkijoukkueista puhuminen voi olla vähän vaarallista. Kehottivat kuitenkin kertomaan. Paljastin, että se on Kärpät. Pitivät ihan hyvänä vaihtoehtona. Arvelivat sitten, että olen pohjoisesta päin kotoisin. Myönsin. Kai sen nyt puhheesta kuulee.

*** Keskisuomalaisia heterovieraita oli viihdytetty viemällä heidät katsomaan ihan oikeaa homobaaria. Eikä oltu käyty missään hetero-trendikkäässä DTM:ssä tai Lostarissa, vaan Mann's Streetillä, joka on kuulemma sellainen Poliisiopisto –elokuvasaagasta tutun "Blue Oyster Clubin" –tyylinen pulju, jossa sisään mennessä kaiuttimista kajahtaa "el Bimbo on vain mies" ja nahka-asuiset viiksekkäät uroot tempaavat saman tien pahaa arvaamattoman vieraan tangoon! Eipä ollut helsinkiläis-isännän emännälläkään mitään huolta hurvittelemassa olevasta herrasta. Liekö tullut kotoa komento, että "ilman minua jos baareihin lähdet, niin ainoastaan homobaareihin saat mennä!" "Mene ja tiedä" sanoisi Matti Kyllönen.

Julkkiksiakin osui taas kyytiin. Jopa kaksin kappalein. Toinen on eräs Suomen vaikutusvaltaisimmista henkilöistä heti Presidentin ja Lenita Airiston jälkeen, toinen taas liitetään nykyään lähinnä urheilubisnekseen. Hartwallilta olisi ollut mahdollista saada hyvällä tuurilla kyytiin Jari Kurria ja Esa Tikkasta, mutta niin hyvä mäihä ei käynyt. Ja Otakar Janecký, mutta sitä en olisi naamasta tunnistanut. Ties vaikka olisi ollut kyydissäni?