Jo yhteensä neljä sormieni kautta valunutta seteliä on bongattu.

Toinen uusista osumista oli sellainen, että kirjaamani kaksikymppinen oli havaittu marraskuussa 2004 Nurmeksessa ja toinen oli viitonen, jonka joku sai hyppysiinsä Helsingissä vajaa pari kuukautta sen jälkeen, kun olin sen kirjannut.

Otan tämän setelihomman siinä määrin tosissani, että kirjaan tolpilla odottaessani asiakkailta saatujen seteleiden tietoja muistiin, jotta voin ne sitten kirjata nettiin, vaikka seteli siirtyisikin vaihtorahana saman tien eteenpäin. Eli voi olla, että siinä vaiheessa kun (yleensä) seuraavana päivänä kirjoittelen seteleitä nettiin, seteli on jo vaihtanut omistajaa jopa useampaan kertaan.

Olen syöttänyt heinäkuun kahdennentoista päivän jälkeen lähes 200 seteliä, yhteisarvoltaan yli 2700€. Huippukäyttäjiin verrattuna se on kärpäsen papana kompostissa. Parhailla kun syötettyjen seteleiden määrä on useita satoja tuhansia ja niiden yhteisarvo huitelee jo kymmenen miljoonan euron kieppehillä!

Mutta jos jotain todennäköisyyksiä haluaa miettiä, niin viitisenkymmentä seteliä saa syöttää yhtä osumaa kohden. Ainakin Suomessa.