Katson toisen taksivuoteni alkavan näin elokuussa - lähden ikään kuin moraaliselle toiselle kaudelle. Olihan tuossa kesällä jo toisen kierroksen makua, mutta kesän ajot olivat sellaista askartelua vaan. Nyt vasta elokuussa on sellainen maku, että toista kierrosta mennään. Pääsen oikeasti vertailemaan kassoja ja juoksuja ja sitä, että onko vuoden aikana tapahtunut muutoksia maailman menossa. Taksitilastot povaavat talouden heikkenemistä ja nyt minä pääsen vertailemaan omien tilastojeni pohjalta tuota samaa.

Näistä tilastoista voisi tietysti tehdä enemmänkin juttua, mutta jos nyt vaikka aluksi tarkastellaan pelkästään ehkä parhaiten tulosta kuvaavaa tietoa, eli tuntiansiota, voidaan havaita, että jonkinlainen lasku kevättä kohti on havaittavissa. Tarkasteluvälinä on koko tähänastisen taksiurani yövuorot, eli 31.8. 2007 - 22.8. 2008. Diagrammista näkee hyvin lauantaiden ja muiden öiden eron. Ylimmät arvot ovat tietysti lauantaita.

1848387.jpg

Mutta kunhan tässä nähdään millaisen sadon syksy tuo tullessansa, niin päästään tekemään taloustiedettä ihan tosimeiningillä!