Ensimmäistä kertaa yli vuoteen asiakkaan hakeminen jänskätti. Isänmaalliset tunteet vyöryivät aaltoina läpi kehoni ja silmäkulmassa kiilteli sinivalkoinen kyynel. Olin heti ensimmäisellä kierroksella saanut käskyn ajaa kaikkein pyhimpään - Hänen Majesteettinsa Presidentin Linnan sisäpihalle. Niistä samoista kapeista porteista, joista mustavalkoisissa uutispätkissä mustat amerikkalaiset autot kurvaavat kyyditen tasavaltamme pyhää isää - Urho Kekkosta. Ja nyt minä, kansalainen Jaakko, ajoin noista samoista porteista tuolle samalle pihalle.

Ohjeena oli, että Mariankadun tilapäiselle Presidentin Linnan taksijonolle ajetaan Snellmaninkadun ja Hallituskadun kautta. Taksijonon toinen pää oli Hallituskadulla ja toinen Mariankadun ja Aleksin risteyksessä. Risteyksessä oli taksitarkastaja, joka annosteli takseja joko Mariankadun ovelle tai pääovelle Esplanadille.

Linnan ympäristössä oli juhlava tunnelma. Ikkunoissa kynttilöitä, rakennukset valaistuja ja poliiseja kulmat täynnä. Ainakin Hallituskadulla oli väliaikainen pysäköintikielto ja Mariankatun Skattan puoleisessa reunassa Pataässästä alaspäin oli tummien autojen vinoparkkirivi - Bemareita, Mersuja, Audeja ja muutama Volvo. Siinä sitten odotellessani bongailin autojen omistajia rekisterinumeron perusteella. Joka kierroksella ehdin tehdä pari kolme tekstarikyselyä. Suurin osa oli ihan tavallisten tuntemattomien tai firmojen omistamia, mutta oli joukossa pari mielenkiintoistakin, kuten vaikkapa BMW 750 L (L=Lang, eli pidennetyllä korilla) ja S 600 Mersu, molempien omistajana suojelupoliisi. Ellen ihan väärin telkkarista nähnyt, Ahtisaari tuli tuolla BMW:llä. Olisikohan Koivisto saanut kyydin Mersulla?

Aloitin vuoroni vasta kymmeneltä, joten Linnaan kuskailut jäi vähemmälle, mutta valomerkin tultua hain Linnalta kaiken kaikkiaan viisi kyytiä. Kolme etuovelta ja kaksi Mariankadulta. Ensimmäinen etuoven kyyti oli jännittävä ja juhlallinen, toinen meni totutellessa ja kolmannella kerralla homma sujui rutiinilla - aivan kuin olisi kurvannut Museokadun tolpalle... =b

Ekalla kerralla kyytiin tuli suurlähettiläs (tai asianhoitaja), toisella ja kolmannella kerralla joitain kotimaisia heppuja, joita en tuntenut. Mariankadulta sain kyytiin pari poliitikkojen raskassarjalaista, mutten ketään mielenkiintoisia tai hehkuttamisen arvoisia julkkiksia.

Muuten itsenäisyyspäivälauantai ei ollut ihan sieltä vilkkaimmasta päästä. Kaupunki oli tyhjä jo viideltä.