Tällaisella sitä nyt sitten ajellaan.

Pakko sanoa, että parempi sillä on periaatteessa ajaa kuin Mersulla. Vielä kun älyäisivät tehdä näistä isoista Volvoistakin taas takavetoisia. Aina jauhan siitä kääntyvyydestä, mutta on siinä ajettavuudessa vielä muutakin. Jokainen yhtään tehokkaampaa tai vääntävämpää etu- ja takavetoista ajanut tietää, että etuvetoisella on tapana vedellä kiihdytettäessä. Mutta muuten siis Volvo on ihan ok. Hiljaisempi kuin Mersu - voisi luulla ajavansa bensa-autoa. Mukava ominaisuus on myös se, että peräluukku menee kiinni nappia painamalla. Ei tarvitse enää sotkea käsiään peräluukkua suljettaessa.

Eemelistä jään kaipaamaan jarrusysteemiä, jonka lyhennettä en nyt muista, enkä jaksa googlettaa. Se on sellainen, että kun pysähtyy vaihde D-asennossa vaikkapa liikennevaloihin ja käyttää jarrupoljinta nopeasti pohjassa, niin jarru ikään kuin jää päälle seisontajarrun tavoin. Jalan voi nostaa pois jarrulta ja auto pysyy paikallaan. Jarru lähtee päältä kaasupolkimeen koskettaessa.