Kerran tässä joskus poimin aamuyöllä kyytiini nuoren miehen, jolla oli hurjasti asiaa, mutta sanavarasto käsitti lähinnä kaksi sanaa: ”ku” ja nuorison suosikkisanan ”v***u”.

- Voi v***u ku… v***u ku, ku… v***u, v***u… no ku v***u… v***u… v**un v***u ku… se on taas v***u semmoinen vastaanotto tiedossa, että v***u… v***u, v***u! Ku… v***u… ku… ku… v***u…ku…

Niin paljon selvästikin olisi ollut sanottavaa, mutta kun sanoja vaan ei löytynyt. Poika yritti pusertaa ja pusertaa, mutta v***u kun ei vaan irronnut.

Poika ilmoitti osoitteen. Kutsuttakoon sitä nyt vaikka nimellä ”Turhapuronkatu”, joka sijaitsee Vantaalla. Lähdimme huristelemaan sitä kohti. Jossain vaiheessa tulevaa vastaanottoaan voivotellessaan poika alkoikin puhumaan ”Uuno Turhapuron kadusta”, joka onkin ihan eri katu ja sijaitsee Helsingissä. Varmistin vielä, että ”ajetaanko siis Uuno Turhapuron kadulle?” ja koska näin oli, tein seuraavassa risteyksessä U-käännöksen.

Perille päästyämme hän neuvoi, että ”voit tehdä tässä u-käännöksen. Minä asun tuossa vastapäisessä talossa”, jonka jälkeen hän kaivoi esille Visa Electronin. Pääte ilmoitti, ettei tilillä ole katetta. Hän oli kovasti varma siitä, että katetta on. Hänellä olisi kyllä myös Mastercard, jos rahaa ei todellakaan olisi, mutta hän haluaisi tarkistaa asian, joten ajoimme pankkiautomaatille. Hän tuhrasi jonkun aikaa pikapankilla ilman tulosta, jonka jälkeen ajoimme takaisin kotiosoitteeseen. Perille päästyämme hän neuvoi, että: ”voit tehdä tässä u-käännöksen. Minä asun tuossa vastapäisessä talossa”, ja antoi Visa Electronin. Sanoin, ettei siellä ole katetta, että se on jo kokeiltu. Poika oli ihmeissään, eikä uskonut, ennen kuin näytin. Hän oli kovin varma siitä, että rahaa on, ja halusi lähteä tarkistamaan asian pankkiautomaatilla. Kerroin, että siellä oli käyty jo ja juttua jouduttaakseni kysyin, että ”oliko sulla se Mastercard?” Hämmästyneenä poika myönsi, ja kaivoi minulle kortin, jonka vetäisin päättestä. Pääte ilmoitti, ettei korttityyppi kelpaa. Katsoin tarkemmin korttia, eikä ihme: se oli Nesteen asiakaskortti.

Sitten kaivettiin sitä lompakkoa lisää. Lopulta kysyin, että saanko minä katsoa. Ja eipä aikaakaan, kun löysin kuin löysinkin ihan oikean Mastercardin, joka onneksi toimi. Että loppu hyvin kaikki hyvin.

Jäi kuitenkin mietityttämään, että oliko poika tarkoittanut alun perinkin ”Uuno Turhapuron katua”, vai oliko suunnitelma vaihtunut vastaanottoa pelätessä, ja sattumalta kadut olivat ”Turhapuronkatu” ja ”Uuno Turhapuron katu”? Tämä ”Uuno Turhapuron katu” nimittäin sijaitsi viereisessä lähiössä aika lähellä lähtöpaikkaa. Poika oli kuitenkin lähtiessämme vähän opastellut ikään kuin ”Turhapuronkadulle”. Koska virhe ei kuitenkaan ollut minun, en pysäyttänyt mittaria.

Mutta tällainen rahan ja korttien kanssa sähläily on tosiaankin näymmä aika yleistä.