Perjantaina motivaatio taksin ajamiseen oli aika lailla miinus yksi. Osittain siihen vaikutti varmaan pitkä tauko - niin paljon mukavampaa olisi ollut jäädä kotiin viettämään viikonloppua. Osittain siihen vaikutti myös kovasti päällä oleva flunssa. Vuorokin olisi alkanut oikeasti vasta yhdeltätoista, mutta päätin mennä keräämään irtoasiakkaita jo seitsemästä alkaen. Koska tilauksia ei tule, on mentävä johonkin, mistä saa kävelyasiakkaita.

Pyöriskelin lähinnä Pasilan asemalla. Kyyditkään eivät hirveästi suosineet - odotat asemalla parikymmentä minuuttia ja saat kyydin Metsälään tai Mäkelänkadulle. Hiljaisimmaksi ajaksi, eli noin puoli kymmenestä puoli kahteentoista, menin suosiolla kotiin syömään ja loikomaan sohvalle.

Loppuyö oli ihan ok. Aamulla olisi kyytejä ollut vielä tarjolla, mutta häivyin radalta jo puoli kuudelta. Seuraavana iltana olisi kuitenkin taas vuoro ja lähtö jo viideltä. Lisäksi väsymys ja flunssa olivat tehneet tehtävänsä: toiseksi viimeisen reissun aikana putosin kartalta. En nukahtanut tai ollut edes vaarassa nukahtaa, mutta tajusin yhtä-äkkiä, että olin ajellut ajatuksissani, enkä tajunnut missä olen menossa. Sen tiesin, että ajan... olisikohan ollut Topeliuksenkatu? Tarkoituksena taisi olla kääntyä Nordenskiöldinkadulle, mutta en hetkeen tiennyt, olinko ajanut jo risteyksen ohi vai oliko se vasta tulossa. En tunnistanut ollenkaan maisemaa ympärilläni, enkä osannut sijoittaa itseäni kartalle. Jatkoin kuitenkin ajamista eteenpäin ja muutaman sekunnin kuluttua taas tiesin missä olen menossa.

Ja kun sama kävi seuraavan kyydin kanssa kehä ykkösellä - yhtä-äkkiä tajusin, etten ole tarkkaillut maisemaa yhtään, vaan ajanut vain hypnoottisesti eteenpäin, eikä minulla ollut mitään käsitystä siitä, miten pitkään oli ykköstä poseltanut. Saatoin olla yhtä lailla Malmin ja Pukinmäen välissä kuin Kannelmäen ja Vihdintien. Siinä vaiheessa päätin, että on aika laittaa tältä illalta lappu luukulle.


Asiakkaistakaan ei tainnut mieleen jäädä kuin yksi. Tai kaksi. Otin Bottan tolpalta kyytiin miehen, joka halusi Pikku Huopalahteen. Matkan varrelta mies bongasi liftaavan tytön. Hän pyysi pysäyttämään ja kysyi tytöltä päämäärää: Kannelmäkeen. Mies lupasi, että tyttö pääsee ainakin Pikku Huopalahteen saakka. Perillä mies sitten kysyi, että mihin hintaan suostuisin viemään tytön Kannelmäkeen. Sanoin, että 15€. Mies penkoi taskujaan, muttei löytänyt kuin kympin. Suostuin kuitenkin heittämään tytön perille saakka. Minussa on ehkä liikaa hellämielisyyttä taksikuskiksi. Se on ainakin selvää, että minusta tulisi huono Big Brother.