Viisikymppiset meinasivat muodostua rasitteeksi. Nyt en puhu tuosta hankalasta kansanosasta vaan paperisesta maksuvälineestä. Illan toinen kyyti söi vaihtokassani asiakkaan maksettua kympin kyydin viisikymppisellä. Jouduin hylkäämään kolme tilausta ajaessani ympäri Helsinkiä ostamassa purkkapötköjä huoltoasemilta.

Pakko tunnustaa, että minua nolottaa suuresti mennä ostamaan purkkapötköä viisikymppisellä. Myyjän katse tuntuu murhaavan, enkä varmastikaan kehtaa kysyä enää sitä, että voisiko hän antaa toisen kaksikymppisen sijaan kaksi kympin seteliä, vaan ajan toiselle huoltoasemalle ostamaan toisen purkkapötkön kaksikymppisellä. Onneksi Helsingissä on kuitenkin niin paljon huoltamoita, ettei samalle tarvitse palata enää samana yönä. Valitettavasti kuitenkin aika moni on tällä hetkellä remontissa muuttuakseen Essosta ABC:ksi, joten on pakko ajaa vähintään Töölöntulliin saakka. Viidenkympin villitys jatkui kyydistä toiseen, enkä halunnut enää viidettä ja kuudetta purkkapötköä, joten lopulta ajoin kotiin vaihtamaan rahaa (minulla on siellä "säästöpossu", johon perkaan tipit) ja otin mukaani myös ylimääräisiä seteleitä.

Olen tainnut selittää tästä aiemminkin. Yleensä pari kolme tuntia ajettuani viisikymppinen ei ole enää ongelma, mutta jos sellaisen tunkee maksuksi lyhyestä kyydistä heti vuoron alussa, syö se vaihtokassani setelit niin, että minun on pakko ajaa johonkin vaihtamaan se pienemmäksi. Päivävuorossa voi mennä pankkiin, jossa vaihtamisen voi tehdä hyvällä omallatunnolla, mutta se purkkapötköjen ostaminen harmittaa.

Siksikin, että sokeripurkkaa on vaikea löytää. Kaikki purkat ovat nykyään ksylitolia, ja kaikki purkkaa tarpeeksi syöneet tietävät, millainen vaikutus elimistöön on neljällä syödyllä ksylitolipurkkapötköllä.