Sain kyytiini kolme naista, joista yksi oli muita selvemmin enemmän humalassa. Kaverit päättivät, että tämä ei lähde enää juhlimaan, vaan menee kotiin. Kun pääsimme keskustaan, etupenkin nainen antoi rahaa ja sanoi, että vie mimmi kotiinsa, kertoi osoitteen ja antoi avaimen.

Matkan ensimmäinen puolisko käytiin tällaisia keskusteluja:

- Onko se nyt?
- Ai mikä?
- No onko se nyt?
- Ai onko mikä?
- No se?
- Mikä se?
- No onko se?
- Niin että mikä "se" onko nyt?
- No onko se nyt varmasti?
- Siis mikä onko varmasti?
- No matka maksettu?
- No on on, istu vain kaikessa rauhassa siellä ja nauti ajelusta.
- No anteeksi, minä olen ihan hiljaa.
- No ei sinun pakko ole hiljaa istua. Toki saat sinä hiljaakin olla jos siltä tuntuu.


- Onko se?
- Onko mikä?
- Onko se nyt varmasti?
- Ai että onko matka maksettu?
- No onko se?
- No on on. Ole huoleti, kaverisi maksoi matkan.
- No anteeksi, minä olen ihan hiljaa.
- Ei sinun tarvitse hiljaa jos et halua. Tosin ei sinun ole pakko puhuakaan jos et halua.


- Onko se nyt?
- On on, matka on maksettu.
- Onko se varmasti nyt?
- On on, kaverisi maksoi sen. Voit olla siellä ihan rauhallisin mielin.
- No anteeksi, minä olen ihan hiljaa...


Toinen puoli matkasta sujui niin, että tyttö nukahti. Sitten käännyin Hämeenlinnanväylältä Kehä ykköselle. En ajanut kääntyessäni mielestäni mitenkään erityisen reippaasti, mutta ilmeisen reippaasti kuitenkin. Kävi ilmi, ettei tytöllä ollut turvavöitä ja keskipakovoima teki tehtävänsä. Erityisen rentona nukkunut pienikokoinen tyttö otti ja muksahti nurin kaarteessa. Tai ei se mikään muksahdus ollut, vaan kunnon hurlumhei rytinällä, paukkeella ja monimutkaisilla volttien ja piruettien yhdistelmillä: taustapeilistä näkyi hetken aikaa kasa käsiä ja jalkoja. Taitoluistelutermein voisin ilmaista tytön tehneen kameli-piruetin ja perhosen yhdistelmän pyörein vartaloin ja kunniamaininta liikkeen erityisestä plastillisuudesta. Varsinkin niitä jalkoja heilui siellä ilmatilassa siinä määrin, että luulin taakse eksyneen jo kokonaisen muodostelmaluistelujoukkueen. Tytön uni oli kuitenkin sikeää sorttia, ja hän jatkoi uniaan keskeytyksettä pää jossain jalkatilassa kuljettajan penkin takana ja jalat selkänojalla.


Tästäpä tuli mieleeni yksi toinen juttu, mutta sitä ennen kuitenkin tämä:

Toinen mieleeni jäänyt kyyti paljasti taas osansa tämän maan pienuudesta: kyydissäni oleva henkilö paljastui opettajaksi, joka aikoinaan suoritti opetusharjoittelunsa sillä samalla pienellä koululla, jossa minä kävin neljä ensimmäistä kouluvuottani. Yhtä aikaa emme kuitenkaan olleet osuneet koululle, vaan tämä mies oli ollut siellä sitten kun minä olin viettämässä viidettä kouluvuottani toisaalla. Tällaiset keskusteluthan eivät voi alkaa muusta kuin aiheesta "etpä muuten taida olla täältäpäin kotoisin?"

Se mainitsemani lisäjuttu tulee erillisenä näiden jatkoksi. Tai tavallaan kuitenkaan ei jatkoksi, vaan päinvastoin, koska uusin juttuhan tulee aina ensimmäiseksi.