Jos olet menossa lentokoneella ulkomaille pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa ja kentällä taksia maksaessasi huomaat, että taskussasi on Leatherman, saattaa se aiheuttaa päänvaivaa. Leathermania kun ei koneeseen saa vietyä millään, eikä siitä yksinään oikein ole ruumatavaraksikaan.

Vein kentälle nuoren pariskunnan, joka pari tuntia aiemmin toisen isää lentokentälle viedessään oli saanut päähänsä ostaa lentoliput Thaimaahan – samalle illalle tietysti. Oli palattu kiiruusti kotiin, pakattu vähän tavaroita mukaan ja tilattu taksi. Majoituksesta ei ollut mitään tietoa, mutta luottamus sellaisen löytymiseen oli vankka. Kentällä sitten taskusta löytyi se Leatherman. Matka kentälle oli maksanut vähän reilut 20 €, joten tarjouduin viemään Leathermanin pariskunnan postilaatikkoon kahdenkympin korvausta vastaan, mikä sopi herralle paremmin kuin erinomaisesti. Leatherman kun oli kuitenkin vähän turhan arvokas hylättäväksi kenttävirkailijoille.

Ja näin ensimmäistä kertaa urani aikana sain maksetun kyydin pois kentältä.