Nyt olisi taas jollain jälkiviisastelun mestarilla onnen päivät. Heinäkuussa, kun kesän vuorot oli ajettu, piti vielä taksivaatteet pesulaan. Päätin, että "en vielä tänään - joku toinen päivä sitten - onhan tässä aikaa". "Vielä on kesää jäljellä" lauloi sitäpaitsi Tero Vaarakin radiossa ja kaikki mitä radiossa sanotaan, on totta!

Ja kaikkihan tämän nyt sitten arvaa: Kun tänään pitäisi lähteä taas baanalle, ovat ne paidat ja taksissa käyttämäni mustat housut makkarissa siinä rekin päällä edelleenkin. Juuri siinä, mihin ne heinäkuun 12:nnen päivän aamuna jätin. Fossiilisoituna. Pahus sentään tätä mun muistiani!

No, onneksi mulla on muitakin mustia housuja, mutta ne mun taksihousuni ovat sellaiset ohuet ja jotain sellaista kangasta, etteivät ne veny niin helposti kuin jotkut muut = ei tule niin helposti polvipusseja ja persuslökötyksiä vaikka koko ajan istuukin, eivätkä ne muut sitten ole niin hyviä.

Paidan kanssa voi olla vaikeampaa. Eli jos näette tänään jonkun ajamassa taksia 80-luvun hawaii-paita päällä, se olen minä.

Paitsi että en voi jättää ketään siihen uskoon, että minulla olisi sellainen paita. Tuo äskeinen oli siis vain läppä! Pyyhkikää se pois mielestänne ja menkää jatkamaan askareitanne, niin kuin kaikki olisi ollut vain viinien aiheuttamaa aistiharhaa.