Päätin joskus joku aika sitten, että en aja kolmea yötä viikossa. Nyt sitten tuli taas kyllä livettyä tuosta päätöksestä. Ongelma on siinä, että en ehdi nukkua kunnolla torstain jälkeen, ennen kuin koittaa perjantain yövuoro, kun pitää töissäkin käydä tämän harrastamisen lisäksi. Perjantaikin vielä menisi, mutta lauantaina ei kyllä sitten ehdi muuta kuin nukkua ja lähteä uuteen ajovuoroon.

Onneksi perjantain vuoro oli sellainen, että se alkoi virallisesti vasta yhdeltätoista, joten menin vasta yhdeksäksi. Normaalisti olisin aloittanut jo kuudelta. Ja nyt (sunnuntaina) kun tätä kirjoitan, en muista perjantaista melkein mitään.

Sen muistan, että alussa tuli tehtyä pieniä reitinvalintamokia. Ihan pienen pienen pikkuruisia, mutta ne vaikuttavat kummasti koko suoritukseen ja tietysti taksikuskeuteni uskottavuuteen – ainakin omissa silmissäni.

Illan ensimmäinen kyyti tuli Pasilan asemalta Maunulaan. Jostain syystä osoitetta datalaitteeseen räplätessäni käännyin asemalta lähtiessäni vasemmalle, vaikka olisi pitänyt lähteä oikealle. Tein saman tien täyskäännöksen, mutta tuo erhe kadotti asiakkaan luottamuksen navigointitaitoihini ja tuo täti-ihminen päätti sitten opastaa minua kuin verbaaliripulin saanut navigaattori.

Koska en päässyt vielä kirjautumaan datalle, ajoin takaisin Pasilan asemalle. Kyytiin tuli porukka, josta osa vietiin ensin Pikku-Huopalahteen. Siellä jäljelle jääneiden naisten loppusijoituspaikaksi ilmoitettiin osoite Espoon Järvenperässä. Olen elämässäni kyllä käynyt Järvenperässä, mutta joskus vuosia sitten ja tulin kehä kolmoselta etelästä päin, joten en nyt sitten oikein tarkkaan muistanut missä se on. Tiesin vain, että jossain päin loputonta Espoota kehä kolmosen varrella. Ja ennen kuin sain datalaitteen kartasta katsottua sijainnin, pulpautin vahingossa ääneen retorisen kysymyksen "Länsi- vaiko Turunväylälle", mikä oli tietysti yhtä typerä kysymys kuin se, että mennäänkö Ahvenanmaalle junalla vaiko laivalla. Minulle itselleni matkustajana olisi sen jälkeen tullut aavistuksenomainen epäilys kuskin kyvyistä päästä perille ja olisin herkeämättä tarkkaillut kuskin jokaista liikettä, jotta en kotini sijasta joutuisi esim. Ivaloon.

Toinen jäljelle jääneistä asiakkaasta kysyi mitä reittiä navigaattorini tarjoaisi. Naputin osoitteen navigaattoriin ja lähdin kokeilemaan sen opastamana. En ihan alussa seurannut oikein tarkasti navigaattoria, kun jotenkin ajattelin, että joka tapauksessa ensin palattaisiin Mannerheimintielle. Liian myöhään huomasin, että navigaattori olisikin opastanut Pikku-Huopalahden läpi, mikä löi sieluuni pienen itseuskottavuusongelman, koska olisihan pitänyt muutenkin älytä reitti Huopiksen läpi. Tämän jälkeen navigaattori opasti Pitäjänmäen, Viherlaakson ja Lähderannan kautta. Minusta tuntui koko ajan, että menemme aivan pöllöä reittiä, mutta naisille tuntui reitti olevan ihan ok. Kyselivät toisiltansa, että ajatko tästä ja tästä kun menet sinne tai tänne, ja ajettiin silloin ja tällöin ja aina Selloon mennessä ja joo joo. Perille kuitenkin päästiin, eivätkä yrittäneet karata, vaan kiltisti maksoivat ja liukuivat sitten oikeanpuoleisesta takaovesta ulos Espoon sateiseen hämyyn.

Toinen harmia tuottanut kyyti oli sellainen, että otin keskustasta kyytiin kaksi miestä, joita lähdin kyyditsemään Espoon keskukseen tai Tuomarilaan, tai johonkin sinne päin kuitenkin. Naputtelin Länsiväylää huristaessani osoitteen navigaattoriin pelkästään hauskan vuoksi ja ajelin sitten Länsiväylältä ulostauduttuani sen ohjeistamana. Jossain aika lähellä toinen miehistä kysyi, että mihin ollaan menossa. Toistin heidän ilmoittaman osoitteen ja vakuutin olevamme kohta perillä, kuten tapahtuikin. Kävi pian ilmi, että toinen miehistä jää ja toinen jatkaa. Jatkava antoi uuden, kummalliselta kuulostavan osoitteen, jonka kuitenkin datan karttaohjelma tunnisti. Aivan outo paikka kuitenkin minulle, helsinkiläiselle, jolle liikkuminen Espoon sisällä on aina askel tuntemattomaan. Olen Helsingin Kolumbus ja Espoo on minun Intiani. Datalaitteen kartta kuitenkin jostain syystä temppuili, eikä suostunut näyttämään kohdetta zoomattuani karttaa suuremmaksi, joten minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten kohdeosoite sijoittui suhteessa sen hetkiseen olinpaikkaamme. Ei auttanut kuin jatkaa navigaattorin kanssa.

Navigaattori kieputti meitä ihan kummia reittejä – tuskan hiki kohosi jo otsalleni. Asiakkaani keskittyi onneksi kertomaan työstään siinä määrin antaumuksella, ettei ehtinyt välittää kummallisesta reitistä. Hän oli työssä rakennusfirmassa. Kertoi siinä, että nykyään venäläiset, virolaiset ja puolalaiset tekevät niin halvalla, ettei heidän firmansa pysty kilpailemaan urakoiden tekemisessä. Heille kuitenkin riittää töitä, sillä heidät kutsutaan paikalle korjailemaan halpatyön jälkiä. Mies valitteli sitä, että tekisi kuitenkin mieluummin uudisrakentamista, rappaisi vaikka rakennettavan talon seiniä, kuin korjaisi toisten tekemisiä.

No, kuljettajan helpotukseksi pääsimme taas perille. Asiakkaan poistuttua oli lopulta pakko räplätä vähän navigaattorin asetuksia: Asetuksissa oli valittuna lyhin reitti, eikä siis nopein. Tämä selittikin aika paljon navigaattorin toimintaa. Lyhin reitti on tietysti halvin, mutta onko se tarkoituksenmukainen? No ei ole, ja se saattaa tuottaa kuskille liikaa ylimääräistä jännitystä. Jos asiakas kummastelee reittiä, enkä itsekään sitä tunne, niin sitä on kuulkaa aika tyhjä olo – kun kuitenkin ollaan asiakkaan kotinurkilla. Eikä millään kehtaisi sanoa reittiperusteiksi, että "no ku tää navigaattori...". Mutta kertoo se siitä Espoosta sekin jotain, että jos kymmenen metriä poiketaan asiakkaan tutulta reitiltä ja joku talo kierretään toiselta puolelta, niin eksyksissä ollaan molemmat. Pakko sanoa, että kyllä navigaattorin opastuksella ajaminen tekee ihmisestä tavattoman avuttoman. Päätin pyhästi, että navigaattoria en käytä kuin äärimmäisessä hätätapauksessa (eli Espoossa) ja yritän aina ajaa perille pelkästään datalaitteen karttaohjelman avulla. Navigaattorin kanssa en opi muuten koskaan reittejä. Ja aina tarkastan, että asetuksissa on nopein reitti. Käytän sitä siis vain:
a) Espoon sisäisissä kyydeissä
b) Opastamaan itseni takaisin Helsinkiin lähikuntien metsistä
c) Ilmoittamaan etäisyyttä tai ajoaikaa kohteeseen, jos sellaisia tietoja tarvitaan

Enkä minä sitä kyllä ole yleensä muutoin käyttänytkään.

Eiväthän nuo pienen pienet reittimokat ole vaarallisia, mutta se tekee kuitenkin pienen harmituksen mielen sopukoihin. Varsinkin jos kyse on sellaisesta mokasta, jonka tietää tietävänsä, mutta vain hetkellisesti unohtaa. En ole tottunut erehtymään asioissa ja siksi erehtymisen kohtaaminen aiheuttaa outoja tuntemuksia. Olen enemmänkin "aina oikeassa" –tyyppiä!

Enkä kyllä pidä siitäkään tuntemuksesta, jonka navigaattorin opastuksella ajaminen tuottaa. Minä haluan tietää mihin olen menossa ja mitä kautta. Mieluummin vaikka kysyn sitten asiakkaalta, että "mitä reittiä suosittelet?" kuin ajelen sokkona tietämättä mitä tuleman pitää.

Eri asia on sitten sellainen… perjantaina tämäkin tapahtui: Kaupunginteatterilta oli määrä ajaa Malmille. Olin ajamassa Lahdenväylän ja Pihlajamäen kautta, mutta asiakas haluaakin Tuusulanväylälle. Silloin en koe mokanneeni, vaikka vaihdankin ajamaan asiakkaan haluamaa reittiä, koska tiedän, että oma reitinvalintani olisi ollut myös hyvä, ja ehkä jopa parempi. Asiakkaan kanssa tästä keskustellessamme sanoinkin, että minusta merkityksellisintä on se, että asiakas on reittiin tyytyväinen.