Vappu oli taas niin standardi kuin olla ja voi. Kuudelta tilanne oli kuin absoluuttisessa nollapisteessä, jossa kaikki atomien liike lakkaa. Tahti sen jälkeen oli sama kuin viime vuonna, eli noin kyyti/tunti. Puolta yötä lähestyttäessä meininki vilkastui, ja siitä aamuun asti olikin ihan mukavasti kyytejä. Edellisvuoden veroinen vuoro ei kuitenkaan ollut.

Sen sijaan suuremman luokan taktisen mokan tein kun otin itselleni ajettavaksi vapun jälkeisen lauantain. Voiko enää kuolleempaa olla? Ja vastaus on, että ei. Huonompia vuoroja urani aikana on ollut vain yksi: eräs viime heinäkuinen keskiviikkopäivä. Hiljainen vuoro sai teki taas taksikuskista suden toiselle taksikuskille, herrasmiessäännöt unohdettiin ja kun tolpalla känninen asiakas kömpi jonossa toisena olevaan autoon, ei kuski ohjannutkaan tätä tolpalla ykkösenä olevaan taksiin, vaan kurvasi pois paikalta asiakas mukanaan. Päätinkin käyttää aikani paremmin ja lähdin jo kolmelta nukkumaan.

Kaiken lisäksi vähän vuoron aloittamisen jälkeen tuli viesti, että... tadaa! Korttimaksuissa esiintyy ongelmia!! Tämähän tietysti yllätti yhtä paljon kuin se, että aamulla aurinko nousee ja sateen jälkeen tulee pouta.

Sen sijaan on pakko todeta, että Latokartanon Agronominraitti on kyllä saatanasta ja totisesti syvän pahuuden luoma.

Olen käynyt siellä aikaisemminkin yrittämässä asiakkaan hakua ja silloinkin tuon ulospäin viattoman näköinen kerrostalokombinaatti oli niellä ikuisen pätsin syövereihin ja katso, siellä tulisen järven rannalla on oleva itku ja hammasten kiristys. Päällisin puolin alue näyttäisi olevan helppo muutaman kadun sokkelo, mutta puomittamalla teitä sieltä ja täältä siitä on tehty varsinainen labyrintti. En edelleenkään havainnut alueesta minkäänlaista karttaa, josta voisi selvittää
a) talon sijainnin alueella
b) rapun sijainnin rakennuksessa
c) reitin.
Vähäinen merkitys ei ollut silläkään, ettei taksin data-laitteen kartta tuntenut uutta aluetta (olisiko 3-4 vuotta sitten rakennettu? HAH). Laite osasi näyttää raitin väärän pään, muttei osannut näyttää oikeanlaisia katunumeroita, joten minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että missä kohti tuota tuhannesta miljoonasta kohdasta pätkittyä kadunpätkää sijaitsi hakemani numero.

Kiertelin ja kaartelin aluetta, tökin sieltä ja täältä, tein pistoja sinne tänne, peruuttelin ja pyörin ja olin yhtä saamaton ja epätoivoinen kuin Suomen lätkämaajoukkue maalinteossa. Kun lopulta monimutkaisten Zigzag-kuvioiden jälkeen vahingossa selvisin hakemani oven eteen, oli tilauksesta kulunut jo reilu vartti, eikä asiakkaita enää löytynyt.