En tiedä, oliko eilinen maailman hiljaisin keskiviikko vai oliko takseja liikenteessä jotenkin älyttömän paljon, mutta olisiko ollut aamuyöllä kolmen aikoihin, kun rautatientorin tolpalla oli takseja kahdessa rivissä, eli ainakin 14-16, rautatieasemalla niin paljon kuin siihen tunkiolle mahtuu, Museokadulla taisi olla 7-8 jne.

Toisaalta, ainoa paikka missä oli taksijono, oli Marskin edessä. Hassua. Kaikki paikat tulvillaan takseja, ja Marskin edessä jono. Kävin hakemassa siitä kyydin kahdesti sillä aikaa kun kollegat tekivät rautatieasemalle ahtautumisen maailmanennätystä. No, ehkä jono on liioittelua, mutta oli siinä ainakin kymmenen ihmistä seisoskelemassa. Tässä näkee taas tämän elämän suhteellisuuden. Jos tuossa Marskin jonossa olisi ollut joku sellainen tärkeä päättäjä, olisi hän varmaan meuhkannut taas siitä taksien vähyydestä. Joku rautatieasemalla laahusteleva saattoi taas jo vähän hämmästellä taksijonoja (huom. taksijonoja) ja miettiä pienessä mielessään, että onko tässä mitään järkeä.

No, ehkä yö oli jotenkin normaalia vaisumpi. Niin ainakin sanoi kyydissäni ollut ravintolatyöntekijä. Ehkä ihmiset odottavat pikkujouluja, ehkä he pysyivät kotona Jokelan tapahtumien takia, ehkä kurja sää piti ihmiset kotona tms. Onneksi ystävämme VR järjesti meille alkuillaksi korvaavaa toimintaa jumittamalla liikenteenohjaustietokoneensa (siinä on järjestelmänä varmastikin joku Microsoftin windows 95) muutamaksi tunniksi. Ilman siitä aiheutunutta kyytiruuhkaa olisi yö jäänyt varsin vaisuksi.

Espoossa tuli käytyä taas useampaan kertaan, Vantaalla ei yhtä hotellikäyntiä Veromiehessä lukuun ottamatta tullut käytyä ollenkaan. Laajasalossa, Jollaksessa ja Santahaminassa kävin kyllä useammankin kerran. Ja keskustassa edestakaisin.

Pasilan asemalta tuli kyytiin VR:n hylkäämä nainen, jolla oli kiire bussiin. Kysyi, että ehditäänkö kolmessa minuutissa Kampin kaukoliikenneterminaaliin. No ehkä ei. Nainen tiesi kuitenkin pikavuorobussin reitin ja keskustassa olevat pikavuoropysäkit. Ajoimme sopivalle sellaiselle ja nainen ehti bussiin.

Datalaite kiukutteli sekä vuoron aloituksessa, että lopetuksessa. Aluksi laite ei kirjannut minua sisään ollenkaan. Epäluuloisena henkilönä tarkistin ensin, että olen todellakin liikkeellä
a) oikeana päivänä
b) oikeana viikonpäivänä
c) oikeaan aikaan
d) oikealla autolla

Kun kaikki nämä täsmäsivät, soitin isännälle. Hän neuvoi resetoimaan härvelin irrottamalla sulakkeet. Tämä sitten auttoikin. Sama tosin tapahtui vuoron lopetuksen yhteydessä uudestaan.

Yksi kyyti jäi erityisesti mieleen eilisestä. Ennen kuin siinä Marskin tolpalla oli sitä jonoa, sain siihen tilauksen eräästä Lönnrotinkadun ravintolasta. Kyytiin tuli nuorehko mies ja nainen. Ihan aluksi hämmästyin, kun luulin miestä toiseksi. Hän oli kuin erään tuntemani poliisin kaksoisveli. Nainen kuitenkin oli väärä ollakseen miehen seurassa ja tarkemmin miestä katsottuani peruinkin tunnistukseni. Mies meni suoraan asiaan:
- Moi, ajetaan Korkeavuorenkadulle, tee U-käännös.
Olisin tehnyt sen joka tapauksessa. Kommentoin, että "suoraanhan tästä ei sais ajaakaan".
Bulevardille tullessamme mies sanoi, että oikealle. Itse olisin ajanut Yrjönkatua suoraan Korkkarille, mutta kun kerran halusi opastaa, niin mikäs siinä sitten. Minulta oli päässyt kuitenkin joku hämmästynyt äännähdys, ja mies kysyi, että minkä reitin olisin valinnut. En muista ihan tarkkaan, että millä sanoilla mies sen kysyi, mutta miehen reittipuheet ja kyselyt olivat kuin jostain minkä reitin valitset/mihin nyt käännyt –tietovisailusta. Totesin vain, että "no, ajetaan vaan tätä sun reittiä". Ajelin Bulevardia länteen (tai lounaaseen tarkasti ottaen) kun mies sitten kysyi, että "missäs vaiheessa meinaat kääntyä vasemmalle?"
- Oikeastaan olisi pitänyt kääntyä jo, mutta minä ajattelin, että sinä sanot sitten kun pitää kääntyä. Minä ajattelin, että sulla on joku hyvä reitti, jota sinä opastat.
Mies vain hymisteli. Käännyin sitten Alberttia etelään. Punavuorenkadulle tultaessa jarruttelin vähän siltä varalta, että jos vaikka joku päräyttää jollain Porschella tuhatta ja miljoonaa kulman takaa. Mies kuitenkin tulkitsi toimintani väärin ja sanoi, että "ei vielä tästä". Kerroin tekeväni vain henkeä pelastavia toimenpiteitä. Merimiehen kadulla sama juttu – jarrutus ja kommentti "ei tästäkään". Pursimiehen kadulle tullessamme kysyin, että "käännyttäiskö tästä vasempaan". Käännyimme. Viiskulmassa mies sanoi, että "oikealle". Käännyin oikealle Laivurinkadulle, jolloin mies, että "seis seis". Sanoin, että "sä sanoit, että oikealle". Mies osoitti Tarkk'ampujan kadulle ja sanoi, että tuonne. Sanoin, että sehän on suoraan, eikä oikealle. "Ei saa sanoa, että oikealle jos mennään suoraan." Miestä nauratti: "sä nautit tästä! Näkee oikein, että jätkä nauttii tästä!"

Perillä mies sanoi, että "olipa kyllä hauska kyyti", ja antoi viitosen tippiä.