Mitä ei muista niin sitä ei muista. Ei siinä sen ihmeellisempää. Ajovuorojen välillä oli pari viikkoa, joten kun kolikot olivat menneet vähiin, olin ajatellut, että tässä on runsaasti aikaa käydä vaihtamassa niitä. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että kun sitten vuoroon lähtiessäni kaivoin raharengin esille, tajusin unohtaneeni koko kolikkohomman. Omasta lompakosta ei ollut tukea kuin yhden kakskytsenttisen verran, eli vuoroon oli lähdettävä kolmen kaksikymmentäsenttisen ja kahden kymmensenttisen voimin. Kahden euron kolikoita oli runsaasti, samoin viisikymmensenttisiä. Euroja niukemmin.

Olisi voinut luulla, että olen pulassa heti muutaman kyydin jälkeen, mutta oli aivan kuin asiakkaat olisivat osaneet lukea ajatuksiani. Ensinnäkin hurjan moni käteisasiakas maksoi kyytinsä niin, että esimerkiksi 13,20€ maksavassa kyydissä asiakas antoi kaksikymppisen ja kaksikymmensenttisen tai jopa kaksikymppisen ja kolme kaksikymmentä kolikoina. Ensimmäinen kerta oli sattumaa, toinen yhteensattumaa mutta kun niitä oli viisi ja kuusi, se ihan hämmästytti. Muutama asiakkaista maksoi koko kyytimaksunsa kolikoilla niin, että häpödis käpödis - kotiin palattuani raharengissä oli kaksikymmensenttisiä neljä ja kymmensenttisiä kolme.

Vuorojen välillä oli taas useita viikkoja, mutta nyt sentään muistin. Menin pankkin vaihtamaan kolikoita ja olin pudota pepulleni: arvatkaapa huviksenne paljonko pankki veloittaa siitä, että asiakas vaihtaa kolikoita - ei väliä onko mukana setelirahaa, vai nostaako asiakas rahat tilitä?

Tässä kohti voitte tehdä niitä arvauksianne - tosin kukapa niistä on pitämässä kirjaa, että kuka arvasi oikein ja kuka ei, mutta kunhan nyt aikanne kuluksi arvailette.

Oikea vastaus: Kahdeksan euroa!! Eli 48 markkaa!! Kahdeksan euroa siitä, että hakee pankista valtakunnan virallista valuuttaa! Kustannus johtuu kuulemma siitä, että pankithan eivät enää itse käsittele kolikoita, vaan että joku firma kerää pankeista kolikot, laskee ja paketoi ne ja pankki joutuu maksamaan tästä palvelusta kuulemma huimia summia, jotka sitten siirretään asiakkaan maksettavaksi.

Minusta tämä on niin hölmöläisen hommaa kuin mikä! Siis: Meillä on tällainen kätevä systeemi kuin pankki, jossa on vähän niin kuin sellainen idea, ettei kansalaisten tarvitse pitää rahojaan kotona patjan sisällä, vaan että joku ottaa tehtäväkseen huolehtia niistä ja saa sitten samalla vähän tehdä bisnestä pankkiin talletetuilla rahoilla. Niin, rahannehan eivät vain makaa pankin holveissa, vaan pankki sijoittaa rahojanne sinne sun tänne tienatakseen jotain - ostaa kiinteistöjä, osakkeita, warrantteja... you name it - ja tekeekin sen hyvin. Pankit ovat tuottaneet voittoa viime laman jälkeen todella todella TODELLA valtavan hyvin - ja siitä huolimatta asiakkailta, joiden verorahoilla Nordeakin pidettiin pystyssä viime laman kourissa, kinutaan valtavat kasat palvelumaksuja.

No anyway, meinaa eksyä vähän sivuraiteille - jäätiin siihen, että meillä on tätä rahansäilöntäbisnestä hoitava firma, joka ei enää käsittelekään osaa rahoista, vaan maksaa toiselle firmalle siitä. Seuraava askel on varmaankin se, etteivät pankit käsittele enää seteleitäkään, vaan sekin ulkoistetaan. Kohta varmaan myös luotot ja muutkin palvelut on ulkoistettu. Kun menet pankkiin hakemaan lainaa, sitä myönnetään, mutta joudut maksamaan lisämaksun, koska pankki ei itse myönnä ja käsittele luottoja, vaan sen tekee toinen firma, jolle pankki maksaa tästä. Tai ylipäätään kun menet pankkiin, joudut maksamaan erikoispalvelumaksun siksi, ettei pankki hoida itse mitään palveluja, vaan sen hoitaa toinen firma, jolle pankki maksaa pankkipalvelujen hoitamisesta, ja koska se on kovin kallista, rahat peritään asiakkaalta.

Kysymys: Mikä järki on ulkoistaa palvelu niin, että se on kalliimpaa kuin ulkoistamaton palvelu?

Tekisivät sitten edes niin kuin viisaammat ulkoistajat, ja ulkoistaisivat palvelujansa niin, että ulkoistettu palvelu on halvempaa - vaikka Viroon tai Kiinaan. Kolikot kuskattaisiin proomulla Jangtse-jokea pitkin Changzhoun kaupunkiin, jossa pienet kiinalaislapset laskisivat ja pakkaisivat kolikot niin halvalla, että pankki säästäisi, ja se voisi jopa vähentää muita pankkitoiminnasta aiheutuvien kulujen vuoksi asiakkailta perittäviä maksuja.

Mutta ei. Jos minulla olisi firma, jonka pomo kertoisi naama pokkana, että "aikaisemmin tämä homma hoidettiin itse, jolloin se oli niin halpaa, ettei siitä tullut asiakkaalle lisäkustannusta, mutta nyt ulkoistettuna homma on niin kallista, että joudumme perimään sen takia asiakkaalta maksun", saisi sellainen pomo heti kenkää. Merkonomi- ja ekonomimaailmoissa tämä on varmaan oivaa bisnestä - mutta pankkitoimintahan se tämän nykyisenkin laman aiheutti. Eipä ihme.

Olenko nyt jauhanut tästä asiasta tarpeeksi? Olen.