Kahta jäi taksiurani vajaaksi: Sitä kunnollista pitkää niskakyytiä ei koskaan tullut. Someron sadan kilometrin kyyti jäi pisimmäksi. Yhtään bloginlukijaa ei myöskään kyytiini osunut. Tai siis ketään ennalta tuntematonta. Kyllähän erästäkin blogia lukevaa huilistia tuli useamman kerran kyyditettyä kapakasta kotiin.

Ajoin urani aikana 139 taksivuoroa, mikä vastaa ehkä noin seitsemän kuukauden päätoimista ajoa. Nyt käytin niihin 35 kuukautta, joista tosin ajoin vain kahtenakymmenenäyhdeksänä.

Se, mitä jään ehkä eniten kaipaamaan, on se yön fiilis. Maailma kuuluu niille, jotka valvovat. Se on vain lainassa niillä, jotka nukkuvat öisin. On omanlaisensa fiilis painaltaa öisin hiljaisia teitä, joilla ei tapaa kuin ehkä toisen taksin. Jos sitäkään. Kesäöissä on vielä omaa ekstrafiilistä, joka tulee ihmisten kesäfiiliksestä, valoisista illoista ja aamuista, sekä siitä, että nököttää taksitolpalla ikkuna auki ja seuraa ohikulkevia ihmisiä ja kaupungin vilinää.

Toisaalta myös jään kyllä kaipaamaan niitä kirjoittamisen arvoisia tapahtumia ja asiakkaita, hyviä keskusteluja tai jollain tavalla erikoisia hetkiä.

Käytännön elämässä taksiuran hyötypuolia oli kaupungin läpikotainen koluaminen ja sen myötä tietysti kohtalaisen ylivertainen tiestön tuntemus tavalliseen autoilijaan verrattuna. Koko pääkaupunkiseutu pieneni hurjasti taksiurani edetessä.

Täytyy tunnustaa, että muutamat punaiset valot on Espoon yössä tullut kyllä vetäistyä läpi. Mutta menkääpä itse kello neljä aamuyöllä johonkin Espoon Kökkerskakkersiin ja nököttäkää siellä punaisissa valoissa minuuttitolkulla ainoana autona kilometrien säteellä. Pidemmän päälle siinä tuntee itsensä ihan torveloksi, mutta ehkäpä juuri sitä Espoon kaupungin isät ajavat takaa. Pidetään kaupunkilaiset torveloina, niin ne eivät kapinoi.

Voin myös tunnustaa huristelleeni öisillä kaduilla hieman rajoituksia kovempaa, mutta tämä kansalaistottelemattomuuden laji ei ole kyllä yksinomaan taksien yksinoikeus. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun yöllä kohtaa jonkun päättömästi ajavan Noppa-Toyotan. Taksien huristelussa on kuitenkin yksi selkeä ero näihin nuorisokaahareihin verrattuna: taksit saattavat ajaa ehkä ylinopeutta, mutta muuten liikennekäyttäytyminen on normaalin järjen ymmärrettävissä. Näiden noppa-Toyotien ajotapaa seuratessa tulee enemmänkin sellainen fiilis, joka tulee kun katsoo noin nelivuotiaan pelaavan jotain pleikkarin kaahauspeliä.

Blogi jää olemaan ja voi olla, että vielä silloin tällöin tulee päiviteltyä, jos mieleen nousee tai muistuu joku kirjoittamisen arvoinen juttu. Sitä paitsi, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sitä joskus palaisi taksin rattiin. Jos ei muuten, niin ihan nostalgian vuoksi. Taksitallin avain on palautettu ja vaihtokassa laitettu lihoiksi. Muuten tämä oli kyllä tässä - paikkakunta vaihtuu ja  kesän jälkeen minut voi yrittää bongata Inarista!