Lauantaiaamuna noin puoli kuuden aikaan ajaessani Hakaniemestä keskustaan päin tuli tilaus Hotelli Arthuriin, ja koska tolpat alkoivat olla tyhjinä, otin tilauksen vastaan mielihyvin.

Hotellilla ei kuitenkaan näkynyt ketään. Ovi oli lukossa, eikä respassakaan näkynyt yövahtia. Kaisaniemenkadun ja Puutarhakadun risteyksessä oli kuitenkin seisonut kolme tyyppiä, jotka itseasiassa olin havainnoinut jo viedessäni edellistä kyytiä Vaasankadulle. Tuli epäilys, että onko näillä tyypeillä jotain tekemistä tilauksen kanssa. Peruuttelin nähdäkseni Puutarhakadun suuntaan ja tyypit olivatkin tulossa minua kohti.

Aloitimme matkamme kohti Itäkeskusta ensin hiljaisuuden vallitessa, sitten etupenkkiläinen sanoi, että "on ilmoja pidellyt" ja aloitimme keskustelun taksin tilaamisesta. Mies valitteli sitä, että oli yrittänyt jo tunnin ajan tilata taksia. Turussa kuulemma kun taksikeskukseen ilmoittaa, että "tässä on nyt tämä ja tämä kivi ja haluaisin siihen taksin", niin taksi tulee siihen. Täällä hän on yrittänyt tilata taksia paikkaan, jossa lukee jopa kissankokoa suuremmilla kirjaimilla, että "Hotelli Arthur", eikä taksi tunnu paikalle löytävän. Olin vähän sitä mieltä, että Helsinki on sen verran iso kaupunki, ja koska täällä kiviäkin on enemmän, olemme siirtyneet jo käyttämään kadunnimiä ja osoitteita ja että jos taksin tilaa Hotelli Arthurin luo, on syytä olla Hotellin etuovella, koska oletus on, että Hotellista taksiin tulevat asiakkaat tulevat ulos hotellin etuovesta, eivätkä suinkaan seiso läheisellä kadulla korttelin toisella puolella valomainoksen alla. Keskustelu käytiin kyllä ihan rakentavassa hengessä eikä suinkaan niin ivallisessa kuin mitä tästä voisi päätellä ja mitä mokomat turkulaiset taksikivineen olisivat ansainneet.

Arvelin, että jokainen turkulaisen tilaamista takseista oli mennyt Hotelli Arthurin etuovelle ja odotellut siinä tuskastuneena. Kaisaniemenkadulla seisoessaan kannattaisi katsoa kadun nimi ja numero ja tilata sen mukaan taksi, eikä suinkaan yrittää luetella ympärillä olevia valomainoksia. Helsinki ei kuitenkaan ole mikään Paltamo (tai ilmeisesti myös Turku), jossa on ehkä yksi valomainos.