Edellisen kolmen kuukauden aikana on tullut ajettua yhteensä vain kaksitoista vuoroa - lokakuussakin vain neljä ja niistäkin se viimeinen tänään. Marraskuussa tilanne kuitenkin korjaantuu: ajan ilmeisesti koko kuun kaikki viikonloput. Olin alunperin jättänyt yhden perjantain vapaaksi, mutta siihenkin oli vuoro ilmestynyt.


Perjantain X-factorit olivat myrskyisä sade, palkkapäiväviikonloppu ja halloween. Sateen vaikutus on yleensä monimuotoisempi, mutta yhdistettynä näihin kahteen muuhun sen negatiiviset sivuvaikutukset kääntyivät itseään vastaan, eli taksin hyväksi. Tarkempi tutkistelu lienee paikallaan. Tai vaikka ei olisikaan, niin teen sen silti.

Olen aivojeni frontaalilohkossa saanut aikaan sellaisen päätelmän, että sade on hyvä kauppojen aukioloaikana mutta huono illalla. Kauppojen aukioloaikoina sade saa ihmiset käyttämään taksia. Kukaan ei viitsisi tallustella sateessa lyhyitäkään matkoja - kampaukset menevät pilalle ja muutenkin tympii. Kauniina kesäiltana keskustasta ei meinaa saada kyytiä millään. Illalla/yöllä sade kuitenkin saattaa saada ihmiset jäämään kotiin sen sijaan, että lähdettäisin baanalle.

Palkkapäiväviikonloppuna ihmiset keskimäärin lähtevät helpommin bilettämään - vai onko se sittenkin niin, että kuukauden edetessä ja rahojen vähetessä ihmiset jäävät helpommin kotiin? No olipa niin tai näin, vaikutus on sama. Kuun alkupuoli on vilkkaampi kuin loppupuoli.

Kaiken katalyyttinä on kuitenkin halloween. Väki on päättänyt, että nyt mennään halloween-bileisiin ja sillä selvä. Jos ulkona sataa kuin Esterin rectumista ja lisäksi tuulee kuin venäläisessä elokuvassa, ei bussipysäkillä kyyhöttäminen voisi edelleenkään vähempää kiinnostaa, mutta koska mentävä on ja rahaa riittää, mennään taksilla!

Jos normaalisti perjantaisin vielä jopa kahdenkin aikoihin saa tilattua taksin, oli se nyt mahdotonta jo ennen puolta yötä. Kyytiä riitti aina aamuseitsemään asti ja niinpä perjantain kassa olikin lauantailuokkaa ja perjantai-enkka parani peräti seitsemän kymppiä.


Taisin aloittaa Messukeskukselta, jossa K-kauppiaat myöhemmin pistivät hulinaksi. Digi-, ski- ja mikähän expo siellä olikaan - oli saanut kansan lähtemään liikkeelle. Hyvään kassaan vaikutti osaltaan taas se, että alkuilta oli pelkkää keskustassa pyörimistä. Pasilasta vein heput johonkin keskustan hotelleista ja sen jälkeen en tainnut Pasilaa pohjoisempana käydä ennen kuin yhdentoista seudussa vein asiakkaan Hakuninmaalle.

Nyt kun sunnuntaina tätä kirjoittaessani yritän muistella, että minkälaisia kyytejä ajoin, ei kyllä meinaa tulla mieleen. Aika paljon kyytejä taisin ajaa Etelä-Helsingistä. Mutta minne? Johonkinhan niiden on ollut pakko mennä. Yhtä-äkkiä ei tule mieleen kuin yksi kyyti: tilausosoitteena oli Munkkisaaren laituri ja tilauksessa oli laivan nimi. Munkkisaaren laitureihin tulee paljon risteilyaluksia ja sellaista lähdin hakemaan. Kiersin Munkkisaarta kuin Sherlock Holmes, mutta löytämättä laivan laivaa. Siinä kiertäessä tuli datalle viesti, että jos en löydä laivaa, soita asiakkaalle, numero se ja se. Soitinkin, mutta numero oli sillä hetkellä varattu. Mielessäni alkoi kuitenkin itää hahmotus pienestä paatista ensimmäiseksi käymäni laiturin nurkassa. Olin etsinyt koko ajan suurta valossa kylpevää risteilyalusta. Kurvasin paatin luo ja bongasin sen kyljestä etsimäni laivan nimen. Kyytiin hyppäsi mies, joka kertoi hakevansa patenttia kehittämälleen yksinkertaiselle ja helposti liikuteltavalle tulvamuurille, jota voitaisiin käyttää kömpelöiden hiekkasäkkien sijaan. En kuitenkaan taida paljastaa tuota kyseistä keksintöä siltä varalta, että tätä blogiani lukisi hyvien vinkkien toivossa joku häikäilemätön teollisuusvakooja!

Muistan kyllä sitten sen, että Finlandia-talo, Ooppera ja Kulttuuritalo purkivat lähes samaan aikaan. Jätettyäni kyytiläisen... hmm, ehkä Bottalle, ajoin ensin Finlandia-talolle. Tämä osoittautui kuitenkin hukkareissuksi. Minulle asti sieltä ei kyytiläistä löytynyt. Oopperakin näytti tyhjenneen. Jonossa oli vielä muutama auto, mutta hirveästi ei liikettä enää näkynyt. Ennen kuin ehdin Kulttuuritalolle, tuli datallekin viesti, että "ooppera on tyhjä". Onneksi kuitenkin Kulttuuritalolta riitti kulkijoita minunkin kyytiini. Toinen jäi johonkin matkan varrelle ja toinen matkasi Hakuninmaalle. Keskustelimme perille matkanneen asiakkaan kanssa Kari Hotakaisesta ja siitä, kuinka hän kirjoitti Hakuninmaan maailmankartalle sijoittamalla romaaninsa Juoksuhaudantielle. Tiesin kertoa, että elokuvassa käytetty talo ei ole Juoksuhaudantiellä, mutta Hakuninmaalla kuitenkin. Ei liene salaista tietoa, että tuo talo nököttää tiellä nimeltä Keriharju, noin 150 metrin päässä Juoksuhaudantiestä. Talosta oli ilmoitus Hesarissa nelisen vuotta sitten tyyliin "elokuvatähti myytävänä".


Mutta mitä tähän taloustaantumaan tulee, näin väliaikatietona voisin ilmoittaa, ettei se ainakaan toistaiseksi ole taksissa näkynyt - eikä kodinkonekaupassakaan, sanoi Hakuninmaalta kyytiini tullut kodintekniikkaketjun myyjä. Jopa päinvastoin.