Parasta tai mielenkiintoisinta taksihommassa on se, että siinä tapaa kaikenlaisia ihmisiä. Ja kun sanon, että kaikenlaisia, niin se tosiaan tarkoittaa sitä. Se taas johtuu siitä, että kaikenlaiset ihmiset ajavat taksilla. Bussilla ei aja kuin jotkut ihmiset (naiset yleisemmin kuin miehet btw.) – esim. minä en aja bussilla kuin pakon edessä (johtuen esimerkiksi siitä, että työmatkani oikeaan duuniini kestää bussilla yli tunnin – autolla 13 minuuttia. En ylpeile sillä, että en aja bussilla, mutta kun se on niin vaivalloista.). Mutta taksilla ajavat kaikki, varallisuudesta ja säädystä riippumatta. Taksin kyytiin voi yhtälailla tulla viimeisiä pennosiaan laskeva spuge tai joku ökytirehtööri, joka maksaa matkansa platina-Amexilla.

Osittain siitä syystä on toisaalta ihan mielenkiintoistakin, että ihmiset niin mieluusti avautuvat taksikuskille. Tosin kaikkihan eivät avaudu. Toisaalta kaikkien matkustajien kanssa en osaa jutella – tosin kaikkihan eivät varmaan haluakaan. Toisaalta (toisaalta ja toisaalta, kun olisi joku toinen sana tähän jonka kanssa vaihdella. Vaikka sitten kolmaalta.) olisi mielenkiintoista (tätäkin minä hoen koko ajan. Tähänkin tarvitsisi jotain synonyymeja tai jotain, ettei koko ajan tarvitsisi toistaa. Ehkä sitten vaikka mielenkiinkolmatta.) keksiä jokaisen asiakkaan kanssa joku sellainen keskustelunaihe, joka on asiakkaasta mielenkiinneljäs, josta hän tietää jotain tai hänellä on siitä mielipide, ja myös minä ymmärrän siitä jotain.

Kun on kuitenkin niin, että taksihommassa periaatteessa on inan verran henkilökohtaista kontaktia pidemmän päälle aika monen sattumanvaraisen tuntemattoman ihmisen kanssa. Minäkin, vaikken ole ajanut kuin ehkä viitisentoista vuoroa kaiken kaikkiaan… jos ajatellaan, että vähintään ainakin 20 ihmistä istuu kyydissäni vuoron aikana, ja sekin on varmasti alakanttiin, on minunkin kyydissäni ollut ainakin kolmesataa itselleni täysin tuntematonta ihmistä. Entäs sitten kun taksia on ajanut useita vuosia? Joku näppärä tilastonikkari voisi laskea, että kuinka kauan pitäisi ajaa taksia Helsingissä, että todennäköisyys saman asiakkaan kyytiin saamiseen toisen kerran alkaisi olla niin suuri, että sitä voisi jo odottaa. Tosin aika vaikea on muistaa asiakasta, koska harvoin asiakkaan naamaa tulee nähtyä kuin hetkellisesti kyytiin noustessa ja kuittia tai korttia ojentaessa. Se on vähän harmi. Normaalisti kanssakäydessä kuitenkin sitä naamaa nimenomaan pällistelee.

Olisi mielenkiinviidettä jättää joku muistijälki jokaiseen kyydissä olleeseen, ja vastavuoroisesti saada jokaisesta asiakkaasta jotain. No, utopististahan tämä on, mutta mikäs estää miettimästä. Onhan se neljäältä ihan mielenkiinkuudetta.

Tänään taas yövuoroon. Terve vaan, jos kyytiin osut! Kerro minulta terveisiä!