Viime viikonloppuna oli kyydissä ikivanha mummeli. Juttelimme säästä ja sunnuntaiaamulle ennustetusta lumisateesta. Mummeli sanoi, että hänen selkäänsä kolottaa kyllä siihen malliin, että lumisade on hyvinkin mahdollinen. No, ei sitä Helsinkiin asti sitä lumisadetta riittänyt, että mihinkähän ne sen mummelin luut on paikallistuneet. Minua ei henkilökohtaisesti olisi haitannut ollenkaan, jos vielä olisi edes pieni kerros lunta tulla tupsahtanut. Syytä sille, miksi näin, en kuitenkaan kehtaa julkisesti paljastaa. =)


Keskiviikkona oli suomenkielisen Elle-lehden julkaisujuhlat Voimalassa. Sinne oli kokoontunut aimo läjä julkkiksia ja valtakunnan silmäätekeviä, mutta en päässyt hakemaan sieltä kuin yhden kyydin, eikä sekään ollut julkkis.


Sen sijaan julkkislistani täydentyi perjantaina yhdellä kansanedustajalla ja yhdellä tunnetulla naispuolisella urheilutoimittajalla.

Monesti vasta livenä kuullessaan kiinnittää kunnolla huomiota siihen, että radio- ja televisiojuontajilla on monesti todella hyvä ääni - niin kuin tälläkin urheilutoimittajalla. Äänen purkitus vähän kadottaa tätä äänen laadukkuutta, eikä vaikkapa urheilu-uutisia Heikki Kovalaisen aika-ajoista kuunnellessa tule aina ajatelleeksi sitä, että miten hyvä se puheääni oikeasti on. Lisäksi tietysti on niin, että koska toimittajilla noin kautta ammattikunnan on hyvä ääni, ei se äänen hyvyys erotu, koska ei ole vertailukohtaa. Jos joku tavallinen mattimeikäläinen, esim. minä, olisin radiossa, kuulostaisi se lähinnä Aku Ankalta. Ehkä miespuoliset urheiluselostajat ovat lähimpänä tavallisen ihmisen ääntä ja siksi ne kuulostavat aina omanlaiseltaan - terävämmältä ja pistävämmältä (kuin lyöntilaukauksen läjähtävä kaiku jääkiekkokaukalossa) kuin vaikkapa uutistenlukijan ääni.


Viisikymppinen mies ihasteli E-Mersua, että "täällähän on mukavasti tilaa". Toista oli kuulemma Meksikon Kuplavolkkari-takseissa, joista mies sitten tarinoitsi. Näissä saattoi koosta huolimatta matkustaa vaikka kokonainen suku. Kertoi nähneensä tällaisesta Kuplataksista nousevan useastikin kymmenenkin ihmistä - joista tosin osa lapsia. Pari lasta oli ollut sullottuna hattuhyllyllekin. Näissä kuplissa ei yleensä ollut toista etupenkkiä ollenkaan.

Mies kertoi matkustaneensa itsekin tällaisella taksilla Meksikossa. Hän oli yrittänyt selittää kartan avulla matkan kohdetta, mutta oli sitten havainnut kuskin täysin lukutaidottomaksi."Eihän se intiaani osannut lukea. Se sitten sanoi, että 'aja ite'. Ja niin tehtiin. Se hyppäsi takapenkille ja minä rattiin. Kyllä minä sinne perille sitten löysin. Se ei ottanut minulta täyttä maksua, kun minä kerta itse ajoin. Maksun saatuaan se häipyi tosi nopeasti paikalta ja minä kysyinkin niiltä siinä hotellilla olleilta muilta taksikuskeilta, että miksi näin. Ne kertoivat, että tämä on heidän aluettaan, ja jos minä en olisi ollut ajamassa sitä taksia, niin ne olisivat vetäneet sitä kuskia turpaan, mutta ne ajatteli, että koska minä en voinut sitä tietenkään tietää, niin eivät vetäneet."


Olin Marskin tolpalla, joka on siis Mannerheimintien varrella ja niin keskustassa kuin vain voi. Katselin ohikulkevia ihmisiä. Hotellin ohi kulki kolmen ehkä noin kolmekymppisen miehen joukko. Reunimmainen joi pullosta olutta ja välittömästi kun pullo tuli tyhjäksi, mies laski sen kaaressa suoraan suulta maahan jalkakäytävälle ja jatkoi hidastamatta matkaansa, niin kuin valtakunta olisi yhtä suurta roskista.

Tämä on yksi niistä asioista joka jaksaa minua ihmetyttää. En pidä itseäni mitenkään ihmelapsena, mutta muistan tajunneeni asian joskus seitsemänvuotiaana. Yhtä-äkkiä vain lakkasin heittämästä roskia niille sijoilleen ja sen sijaan säilöin karkkipaperit ym. taskuuni laittaakseni ne myöhemmin tilaisuuden tullen roskiin.

Roskaaminen on minusta imbesilliyden ja itsekeskeisyyden ylin aste. Jossain haastattelussa yläasteelaisnuoret kertoivat roskaamisen syyksi sen, ettei roskakoreja ole tarpeeksi tiheässä. Niitä pitäisi sirotella kuulemma noin kahdenkymmenen metrin välein, jotta roskaa jaksaisi säilyttää sen ajan, että sen saa roskikseen. Voisin kuvitella, että ajatukset ovat tällä tasolla noin nelivuotiaalla lapsella, mutta ilmeisesti tämä älyn vajaus yltää toisilla eläkevuosiakin pidemmälle. Ehkä kaupunkilaiset on vain sitten opetettu siihen, että joku aina tulee ja korjaa ne sotkut. Kaupungin siivousväen pitäisi tehdä joskus sellainen kaksi viikkoa kestävä työnseisaus, jotta ihmiset oppisivat (ehkä) aukaisemaan silmiä tälle asialle. Ainoa ongelma tässä vain on se, että ehtiikö kaksiviikkoinen vaikuttaa kuinka hurjasti rottien populaatioon, kun nykyinenkin McDonalds- ja pizzajätteiden määrä pitää niiden määrän korkeana.

Reilu tunti myöhemmin olin taas Marskin tolpalla. Pulloa ei näkynyt, mutta asfaltista kasvavan puun juurella oli kasa ruskeita lasinsiruja.

Eläköön Suomi ja sen valistuneet kansalaiset!!