Vaikka periaatteessa näin harrastustyöntekijänä pidänkin vuoroista, jotka alkavat vasta kymmeneltä tai yhdeltätoista, on perjantai-iltana kymmeneltä alkava vuoro taktisesti aika huono. Puoli yhdestätoista puoli kahteentoista kun on koko yön hiljaisin hetki, ja aloittamalla vuoron kymmeneltä jää helposti löllymään puoleksitoista tunniksi siihen hiljaiseen hetkeen.

Eilen perjantaina kävi juuri näin. Ensimmäisen kyydin sain vasta puoli kahdeltatoista Turnerin Tiinan lopetettua Hartwall Areenalla. Vein Turnerilaisia Espooseen saakka. Sieltä palatessani sain käsipystyn Paciuksenkadulta Kulosaareen, josta taas käsipystyn Maunulan kautta Kannelmäkeen. Kannelmäkeen matkalla ollut nainen kysyi, että olenko selvännäkijätyyppiä. Itse kuulemma oli. Kerroin olevani enemmänkin näitä epäselvännäkijöitä. Suhtautui siinä määrin vakavasti siihen selvännäköhommaan, ettei osannut arvostaa mielestäni kovinkin nokkelaa ja hupaisaa vastausta. Syyttäköön itseään - olisi kannattanut selvännähdä etukäteen, että tämän taksin kuljettaja on omasta mielestään kovinkin nokkela ja hupaisa!

Samaisen huumorintajunvastaisuuden takia purin lähes reiän poskeeni kuunnellessani alivaltiosihteeriä. Heillä oli juttu, joka käsitteli sanamuunnoslauluja. Laulu "Mummo mustuneet kanasensa niitylle ajoi" alkoi jostain syystä naurattamaan - ja mikä tahansahan naurattaa hurjasti aina jos naurua pitää pidätellä.

Muuten ilta oli vaihtelevainen menestykseltään. Yhden maissa ehdin pelata yhden kolmoistason kännykkäsudokun tilauksia odotellessani - ja kun se tilaus tuli, olin niin onnessani, että lähdin hakemaan asiakasta muistamatta kuitata kyytiä vastaanotetuksi. Siinä vaiheessa kun tajusin, oli kyytitarjous jo mennyt ohi. Rumia sanoja ääneen luetellen palasin takaisin tolpalle. Onneksi kuitenkin jo ihan muutaman minuutin kuluttua tuli toinen tilaus.

Ilmeisesti pysyväksi ilmiöksi muuttuneen kaupungin vähäväkisyyden takia yö oli ohitse taas jo vartin yli neljä.

Radio-ohjelmista sen verran, että olen siirtynyt kuuntelemaan Radio Suomea siitä syystä, että:
A) Sieltä tulee yölläkin mielenkiintoisia ohjelmia
B) Sieltä harvoin kuulee samaa kappaletta toista kertaa

Suosikkini on perjantai-iltana yhdeltätoista tuleva Alivaltiosihteeri. Mielenkiintoinen on myös Kersantti Pippuri, sekä lauantaiset Euroopan taivaan alla, Poppikoulu ja Uskomaton 70-luku. Yöradiossakin saattaa olla mielenkiintoisia vieraita, kuten esimerkiksi eilen SM-liigan erotuomarijohtaja Arto Järvelä.