Siinä, että ajaa vain silloin tällöin, on sellainen haitta, ettei kadusto/reittikokemus kerry kovin nopeasti verrattuna sellaiseen, joka ajaa koko ajan. Monesti joku reitti/paikka jää mieleen kantapään kautta, kun sen kanssa on kerran takellellut. Mitään isoja mokia ei kyllä ole sattunut. Kertaakaan en joutunut turvautumaan siihen "tää on mun eka päivä" –selitykseen. Itse asiassa ekoina päivinä ei tarvinnut kertaakaan selitellä tekemisiään. Minulla oli kyllä myös aika hyvä tuuri, ettei tullut mitään hankalia paikkoja. On monia kohteita, joiden ikään kuin olettaa kuuluvan kuskin yleissivistykseen, kuten vaikkapa ajaminen YLE:n ison pajan eteen, Nokian pääkonttori, satamat, sairaalat ym. Kun ensimmäistä kertaa ajaa johonkin tuollaiseen, niin sitä toivoo, että reitti olisi jotenkin itseohjaava ja että kohde olisi siellä missä kuuluukin.

Silloin alussa oli valmis sanomaan sitä, "mä olen vasta aloittanut" -lausetta aika pitkään, mutta nyt jossain vaiheessa kokemuksen ja itsevarmuuden kartuttua homma keikahti päälaelleen, eli nyt päin vastoin ei haluaisi joutua tunnustamaan, että kokemusta on vielä alle vuosi.


Jos ajan huti tai muuten möhlään jonkun risteyksen kanssa, niin laitan kyllä heti mittarin holdille ja ilmoitan sen asiakkaalle. Ehkä kerran asiakas on narissut. Kerran ihan alussa kävi niin, että olin menossa Espoosta Myyrmäkeen ja koska Myyrmäki on jossain määrin tuttu paikka, olin menossa sinne ajatuksissani Hämeenlinnanväylän kautta, koska meiltä kotoa mennään sinne H-linnanväylää pitkin. Vihdintien risteyksen jälkeen asiakas rupesi asiaa ihmettelemään, joten kysyin, että sopiiko sellainen järjestely, että ajan mittari holdilla H-linnanväylälle ja siitä sitten Myyrmäkeen. Kävi mainiosti. Oli vielä lopputulokseenkin tyytyväinen, kun matka oli reilun euron halvempi kuin mitä se oli ollut mennessä.


Alussa kyselin taktisista syistä asiakkaalta, että mikä olisi kätevin reitti tai että onko reittitoiveita. Nykyään kysyn reittitoivetta vain, jos osoitteeseen on selkeästi useampi hyvä reitti. Jos asiakas asuu jossain lähiössä, hän todennäköisesti on kulkenut sinne aiemminkin, joten hän luultavasti tietää kätevimmän reitin. Ja jos reitti ei olekaan kätevin, niin on sitten ainakin asiakkaalle mieluinen. Ja vaikka asiakkaan valitsema reitti ei olisi mielestäni paras mahdollinen, niin jo se ei mitenkään ratkaisevasti eroa mieleisestäni, ajan toki sitä. Jos reitti on pidempi, saan enemmän rahaa ja jos se on lyhyempi, pääsemme nopeammin perille. Molempi parempi.

Matapupu-alue (Malmi-Tapanila-Puistola-Pukinmäki) oli alussa yksi todennäköisimmistä reitinkyselykohteista. Nykyään harvemmin enää kyselen. Osaan jo aika hyvin nähdä, kannattaako Matapupuun ajella Jakomäen, Pihlajamäen, Savelan vaiko Tuusulanväylän kautta.

Myös tietyistä Espoon paikoista, jotka eivät ole selvästi Länsiväylän varrella, kysäisen yleensä reittitoivetta. Yleensä vaihtoehdot ovat esim. Länsiväylä - Kehä 2/Munkkiniemi - Turunväylä/Länsiväylä - Tapiolan läpi.


Kerran olen konahtanut asiakkaalle reitin ihmettelystä. Se tapahtui ehkä viikko sitten. Tapulin tolpalta tuli kyytiin parikymppinen, hyvässä humalassa oleva mies. Sellainen - tiedättehän - kaikkitietävä ylimielinen maailmanomistaja. Mies halusi Kallioon. Ruinasi, että pääsisikö kahdella kympillä. Sanoin, ettei riitä. Kun sitten hän löysi taskustaan vielä kympin, lähdimme ajamaan. Puistolasta tulee ajettua keskustaan käytännössä kahta reittiä: toiset haluavat, että ajetaan Jakomäen kautta Lahdenväylälle. Neljä kilometriä lyhyempi (= 5€) on kuitenkin ajaa Tapanilan, Malmin ja Pihlajamäen kautta Lahdenväylälle, ja koska miehellä oli rahat vähissä, valitsin tämän lyhyemmän, eli halvemman reitin. Jossain vaiheessa Tapanilan ja Malmin tienoilla mies rupesi rähjäämään, että "mistä ¤%&# sä ajat!?!".

Silloin tapojeni vastaisesti en ollut yhtään sovitteluhenkinen, vaan rähähdin takaisin, että "mistä sinä olisit sitten halunnut ajettavan?"
- No &%#@ Lahdenväylälle!
- Jakiksen kauttako? Jätkä valittaa, että rahat on vähissä ja halvalla pitäisi päästä, mutta vaatii sitten, että pitäisi kiertää ylimääräinen mutka jostain hemmetin Jakomäen kautta Lahdenväylälle.
Loppumatkan mies murjotti hiljaa


No mutta onneksi joskus toisinkin päin. Eräänkin asiakkaan vein keskustasta Kivikkoon ja ajoin sinne niin, että Lahdenväylältä Porvoonväylälle, ja Jakomäen liittymästä pois. Asiakas kehui ainakin kolme kertaa reitinvalintaani, mikä tietysti tuntui kivalta, vaikkei reittini ollut minusta yhtään mitenkään kummallinen. Lieneekö asiakas kulkenut sitten aina Kehä ykkösen kautta Kontulan läpi – tai jopa Itäväylän kautta, koska kehui ensimmäisen kerran reittiäni jo ennen Kehä ykköstä.

Harvemmin kehut tulevat reitinvalinnasta - yleensä asiakas kehuskelee onnistuneen reitinvalinnan jälkeen tutun matkan hintaa ja sitä kautta tietysti voi onnitella itseään hyvästä reitistä.


Nyt - valtavat kymmenen kuukautta ajettuani - alkavat reitit olla siinä määrin hallussa, että olen pari kertaa tuntenut ihan ylpeyttä siitä, että olen onnistunut valitsemaan sujuvamman reitin kuin kollegani. Kerran tuli neljän auton tilaus Ravintola Sassoon Kauppatorin kulmalle. Kohde kaikilla oli sama. Minä lähdin viimeisenä - mutta olin ekana perillä. Kyse ei ollut mistään "kenen Mersu kulkee kovimpaa" -tyylinen skaba, vaan kyse oli puhtaasti reittivalinnasta.

Toinen mieltäni lämmittänyt reittivalinta sattui lauantaina, kun Karhupuiston tolpalle tuli kahden auton tilaus Hotelli Strandiin. Minä ajoin reittiä Viides linja - Hämeentie - Hakaniemen torikatu - John Stenbergin ranta. Se toinen ajoi Viidenneltä linjalta Haapaniemenkadulle ja siitä Hakaniemenkadun ja Hakaniemenrannan kautta. Olin ehtinyt lastata oman asiakkaani kyytiin, ennen kuin se toinen oli paikalla. Hiiohei!