Lauantaina minä ja taksillinen matkustajia saimme elää jäähallilla hetken todellisen jännityksen vallassa. Kysymyksessä ei ollut mikään Suomi-Ruotsi -mittelö mustan kumilätkän valtiudesta, vaan jotain eksistentiaalisempaa.

Asiakkaat olivat matkalla konserttiin. Silloin kun jäähallilla on joku tilaisuus, Nordenskiöldinkadun puoleisella pikku pihalla on liikenteenohjaajia ohjaamassa taksiliikennettä, konsertin loputtua myös ihmisiä takseihin ja ennen kaikkea pitämässä siviiliautoilijat pois alueelta. Estelyistä huolimatta yksinäinen siviili-Passat kääntyi pihalle. Ennen kuin se saatiin pysäytettyä, oli se ajanut pihalle jo monta autonmittaa. Kolme keltaisiin heijastinliiveihin pukeutunutta käsienheiluttajaa ei riittänyt herättämään tämän autoilijan huomiota.

Huomiokyvyn puutteesta tuli seuraavaksi vieläkin parempi todiste. Keskusteltuaan keltaliivisten kanssa kuljettaja lähti peruuttamaan autoaan kohti Mersun keulaa, joka oli kolmen metrin päässä suoraan takana. Siinä vaiheessa kun etäisyyttä oli jäljellä puolet, naiset takapenkillä alkoivat kiljua. Kahdeksankymmenenviiden sentin kohdalla löin töötin pohjaan. Kahdeksankymmentä kaksi jännityksentäyteistä senttiä myöhemmin Passat pysähtyi. Marraskuun yhdeksännen päivän sunnuntai-Hesari oli postilaatikkotaiteltuna taitoskohdaltaan 3,82 cm paksu, joten voidaan sanoa, ettei autojemme väliin olisi mahtunut edes sunnuntai-Hesaria.

Jakaisivat siellä bingossa vain niitä kahvipaketteja.