Ilta alkoi taas sähäkästi. Heti kirjautumisen jälkeen tuli ensimmäinen tilaus. Mäkelänkadulta Rööperiin. Joskus se ekan kyydin saaminen on tosi työlästä. Varsinkin jonain arki-iltana, jolloin vuoro on alkanut kymmeneltä. Saattaa mennä vaikka 45 minuuttia, ennen kuin pääsee tolpalla ykköseksi ja saa asiakkaan.

Asiakas oli kuusikymppinen, hieman maistissa oleva mies. Juttu meillä kuitenkin luisti, ja tämä helsinkiläissyntyinen mies oli kovasti tyytyväinen, kun tuli esille Lappiin liittyvä osio henkilöhistoriastani ja se, että viimeksi viime kesänä kävin Nuorgamissa vaeltamassa. Erittäin tyytyväinen mies oli siitä, että tiesin, mitä "kaira" tarkoittaa. Siis erämaa-, ei reiänteko jäähän -mielessä.

Sitten oli yksi pariskunta, jonka vein Vantaa-hotelliin. Perille päästyämme mies sanoi, että "olit niin mukava kuski, että mitähän minä sulle antaisin" ja kaiveli taskujaan. Odotin, että nyt tulee tippiä, mutta mies antoikin purkkaa. =)

Aamulla joskus puoli viiden kieppeillä otin Manalan tolpalta kyytiin kolme tyttöstä. Tytöillä oli kovasti meno päällä, ja kun suuntasimme kohti Haagaa, he halusivat, että ajan jonkun sellaisen paikan kautta, jossa on vapaita miehiä. "Kuulkaas tytöt", sanoin, "ainoa paikka tähän aikaan aamuyöstä, missä on vapaita miehiä, on taksijonot, ja te lähditte juuri sellaisesta. Olisitte käyttäneet aikanne paremmin. Voin kyllä ajaa teidän takaisin". Sitä tytöt eivät kuitenkaan halunneet. Yrittivät sitten bongata vapaita miehiä tyhjiltä kaduilta huonolla menestyksellä tietysti. Ambulanssin kuljettajakin piti saada tähtäimeen, tosin tyttöjen epäonneksi paljastui naiseksi. Kyselivät sitten, että saako taksissa polttaa tai onko viinatarjoilua. Siinä vaiheessa oli pakko ihmetellä ääneen, että jos kello viisi aamulla tytöt ovat vailla tupakkaa, viinaa ja vapaita miehiä, niin mitä kummaa he ovat koko yön siellä ravintolassa tehneet. Myönsivät käyttäneensä aikansa vähän tehottomasti, kun kovasti painostin. Epätoivoisimmalle heistä lupasin kyllä, että voin viedä hänet ilmaiseksi takaisin Manalan tolpalle, kun joka tapauksessa aioin sinne huristaa. Päättivät kuitenkin mennä nukkumaan. Hyvä niin.

Siinä sitten Manalan tolppaa tyhjäksi pumpatessani tuli kyytiin mies, joka ilmoitti kohteeksi Xx:n katu. Ajelimme sinne ja matkalla puhuimme mm. taksikuskin hommasta ja siitä, että onneksi nykyään on näitä apuvälineitä, jottei tarvitse ihan jokaista pääkaupunkiseudun katua osata ulkoa. Tähän keskusteluun liittyen asiakas totesi ollessamme ihan hänen kotikulmillaan, että "sinulla on tämä kaupunki ilmeisesti tosi hyvin hallussa, kun tännekin näin hyvin karttaa katsomatta osasit". Osoite ei tosiaan ollut mikään Käskynhaltijantie tai Kontulankaari, jotka periatteessa kyllä pitäisi tietää, vaan pieni kadunpätkä eräässä lähiössä. Myöntelin vaan, että pikkuhiljaa nämä kadut alkavat tulla tutuksi. En viitsinyt paljastaa, että sattumalta toin edellisen asiakkaan juuri samalle kadulle.

Jossain vaiheessa yötä jumituin Espoon uljaaseen lähiökaupunkiin ainakin puoleksitoista tunniksi. Samalla myös perinteiden kahleet murtuivat, enkä joutunut kertaakaan Leppävaarasta Myyrmäkeen. Espoossa on sikäli mukava ajella, että kukaan ei oletakaan Helsinkiläisen taksin osaavan mihinkään. Kiitin onneani, että juuri siinä autossa, jota lauantaina ajoin, oli myös oikea opastava navigaattori datalaitteen karttaohjelman lisäksi. Olin vienyt Leppävaarasta porukkaa Niittykumpuun, josta poistuessani sain tilauksen Westendiin. Sieltä sain kohteeksi Lippajärven. Ilman navigaattoria minulla ei olisi ollut kyllä minkäänlaista aavistusta siitä, mitä reittiä Lippajärvelle pääsee. Tiesin kyllä, että Lippajärvi on Viherlaaksosta länteen ja Kauniaisten pohjoispuolella, ja että Helsingistä sinne mennään vanhaa Turuntietä, mutta sen sijaan Westendin ja Lippajärven välissä on 10 km:n musta aukko. No, onneksi navigaattori opasti, ja ajoimme jostain Tapiolan, Mankkaan ja Kauniaisten läpi.

Jossain vaiheessa matkaa ehdin jo ajatella, että nyt jos navigaattori tilttaisi, en löytäisi enää koskaan takaisin Helsinkiin, vaan jäisin ikuisiksi ajoiksi kiertämään johonkin Mankkaan - Sepänkylän alueelle, muuttuen vuosikymmenten saatossa samanlaiseksi legendaksi kuin lentävä hollantilainen. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, että olisivatko asiakkaat tunteneet pimeää Espoota niin hyvin, että olisivat osanneet paikallistaa meidät ja opastaa jälleen ihmisten ilmoille. Onneksi he eivät kysyneet minulta esimerkiksi, että "tiedätkö sinä yhtään mihin sinä olet menossa?", koska olisin kyllä joutunut sanomaan, että "en kertakaikkiaan". Ehkä kuitenkin ajelin sen verran vakuuttavasti, ettei asiakkaiden leppoisa keskustelu hiipunut kertaakaan.

Saatuani asiakkaan kyydistä pois, päätin, että nyt loppuu tämä Espoo-uhkapeli ja palaan turvallisemmille vesille koti-Helsinkiin. Aina sitä Helsingistä jonkun Espooseen vie. Silloin ajetaan Länsiväylää, Turuntietä, Kehä ykköstä tai kakkosta, ja asiakas kertoo loput, mutta voi sitä sieluparkaa, joka joutuu ajamaan Espoossa - sanotaan nyt esimerkiksi vaikka Westendistä Lippajärvelle. Kun ei siellä Espoossa opastekylteissä lue mitään muuta kuin "Bemböle sitä ja Bemböle tätä".