Perjantai oli varsin vilkas. Jos olisin aloittanut jo kuudelta, olisi kassa ollut varmaan melkoinen, tosin ei ehkä ihan ennätysluokkaa kuitenkaan. Aloitin vasta kymmeneltä, mikä sikäli on hyvä, koska ns. oikeassa työssäni perjantait ovat tällä hetkellä sen verran pitkiä, että olen iltapäivällä kotona vasta viideltä, enkä voisi lähteä yövuoroon nukkumatta ensin vähintään tuntia. Aloitus myöhästyisi joka tapauksessa.
Nämä joulukuun pikkujouluviikonloput olisivat ehkä niitä parhaita mahdollisuuksia rikkoa kassaennätystä, mutta siihen kyllä tarvittaisiin pitkä vuoro. Kansantaloudellisen tilanteen ollessa mikä on voinen tässä vaiheessa jo ennustaa, että viime uutena vuotena ajamani ennätys jäänee ennätyksekseni. Keväällä tilanne ei taatusti muutu niin hurjaksi, että tavallisena viikonloppuna sitä rikkoisi - ellei nyt sitten satu jotain ihmeellistä Oulun kyytiä. En myöskään ole uutena vuotena taksin ratissa, kuten edellisvuosina. Se, miksi tulevaisuudenuskoni kassan parantumiseen sen jälkeen ei ole kovin luja, johtuu siitä seikasta, että tuleva kevät tulee olemaan taksiurani viimeinen. Never say never -sanovat ihmiset Lontoossa ja ympäri Yhdysvaltoja, mutta tiedän jo nyt elämäntilanteeni muuttuvan siinä määrin, että taksilla ajelu jää ainakin toistaiseksi syrjään. Se, minkä verran keväällä tulee ajettua, jää nähtäväksi.
Perjantain ominaisin piirre oli se, että keskustan alueella kävin kahdesti ja ylipäätään kehä ykkösen sisäpuolella ehkä neljästi. Molemmat keskustakäynnit tuottivat kiertoajelun ympäri Uusimaata. Ensimmäinen kyyti vei Espoon kautta Karkkilaan - 130 € - ja toinen Järvenpään kautta Hyvinkäälle - 120 €. Hyvinkää on muuten tiestöltään Suomen mystisin. Se on jollain mystisellä tavalla neliulotteinen ja ääripäistään sekä ehkä keskeltä aika-avaruudellisesti kaartunut. Hyvinkää ei ole samalla tavalla pimeä kuin Espoo, joka on vain pimeä, mutta Hyvinkää on sekä pimeä, että siinä määrin mystinen, että siinä olisi aineksia vaikka kotimaisen Lost-sarjan tapahtumapaikaksi. Jos Hyvinkäällä ajaessaan erehtyy katsomaan taaksensa, voi huomata, kuinka tiet saattavat salamyhkäisesti vaihtaa paikkaansa.
Hyvinkään luulisi olevan tuttu paikka, koska veljeni on asunut Hyvinkäällä kolmessa paikassa, A, B ja C. Osaan ajaa näihin kolmeen paikkaan, mutta vain Helsingin suunnasta. On myös niin, että jos minun olisi täytynyt ajaa paikasta A paikkaan B, olisi minun täytynyt käydä kääntymässä moottoritiellä Nurmijärven liittymässä ja ajaa sitten sieltä tuttua reittiä B:hen. Nykyään osaan ajaa myös paikkaan C, mutta löydän sinne vain ajamalla ensin kohteeseen B. Kohdetta B en kuitenkaan osaa sitäkään löytää kuin ajamalla moottoritietä Helsingistä päin.
Sellainen on Hyvinkää/Hyvinge. Pitäkää hyvingenänne, sanon minä.
Sattui tässä kerran marraskuussa. Taksissa oli käsidesi-pumppupullo. En tiedä, että oliko se edellisen kuskin, vai oliko isäntä hankkinut taksiin sellaisen. Eräs asiakas sitä sitten epäluuloisena katseli ja kysyi, että onko se sikainfluenssan takia. Arvelin näin olevan. Seuraavaksi hän kysyi, että olenko sitä käyttänyt. Arvelin, että saatoin jossain vaiheessa alkuiltaa käyttääkin.
Perille päästyämme asiakas vaati, että käytän käsidesiä ennen kuin otan hänen korttinsa käsittelyyn. Hän kun ei halunnut saada sikainfluenssaa. No, en viitsinyt alkaa asiasta kinata, vaan hieraisin käsiini ainetta. Asiakas antoi korttinsa. Työnsin sen kortinlukijaan ja ojensin laitteen asiakkaalle. Asiakas otti käteensä tämän laitteen, joka päivittäin kiertää helposti sadankin ihmisen käsien kautta, näpytteli pin-koodinsa näppäimistöllä, jota päivittäin sadat ihmiset näpyttelee ja aktion suoritettuaan sai takaisin korttinsa, jota lähikuukausien aikana ovat koskettaneet varmasti muutkin kuin minä. Autosta poistuessaan hän aukaisi oven käyttämällä sitä samaa ovenkahvaa, jota kaikki muutkin sadat ja tuhannet ihmiset ovat poistuessaan hiplanneet.
Mutta olihan se tärkeää, että taksikuski käytti desinfiointiainetta, ennen kuin otti hänen korttinsa.
Sikainfluenssan - ei siis sikaflunssan - leviämistä ehkäisee parhaiten pesemällä kädet lämpimällä vedellä ja saippualla ja ennen kaikkea sillä, ettei aivasta käsiinsä. Sairaaloissa käsidesiä käytetään sairaalabakteereiden takia, ei niinkään sika- tai muunkaan influenssan.
Influenssa ja flunssa ovat muuten eri tauteja - mitä eivät tunnu tietävän edes MTV:n uutistoimittajat. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että tällaisena epidemia-aikana median tulisi jakaa asiallista tietoa, eikä lietsoa hysteriaa huhuilla ja hulluilla jutuilla. Kouluissa lapset kieltäytyvät rokotuksista, koska ovat nähneet YouTubessa jonkun videon ihmisestä, joka on halvaantunut rokotuksen takia ja lukeneet artikkelin, jonka mukaan influenssarokotuksen mukana ihmisiin asennetaan mikrosiru.
Sivistys pitää ihmisen tiellä ja erottaa ihmisen eläimestä. Sivistys tarkoittaa mm. korkeakulttuuria ja henkistä kehittyneisyyttä. Sivistys on ennen kaikkea sitä, että kun puoli neljältä kyytiin astuu kaksi pimua, joista kun toinen pyytää ajamaan Pasilaan ja toinen säestää laulamalla "Pasilla on, Pasilla on!", niin sinä tiedät mistä on kyse! Kaiken lisäksi asialla on suora jatkumo edellisestä taksivuorosta viime perjantailta.
Mutta mistä alkaisin? Ehkä siitä, että nyt käsi pystyyn, jos vielä on joku, joka ei tiedä kuka on Pensseli-Setä? Jaa, no sinä siellä, googlaa tai jotain.
Viime perjantaina istuin Tapulikaupungin tolpalla ja kuuntelin Novalta, kuinka Pensseli-Setä oli vieraana studiossa ja esitti tietysti myös Suomen tunnetuimman Syyrialais-iskelmän "Niilin hanhet". Jos tähän johtanutta tilanneketjua yrittää ajatella jollain tavalla järkevästi, huomaa olevansa keskellä hyvin absurdia maailmaa. Tähän ei pysty kuin kansa, joka synnytti Matti Nykäsen.
"Pasilla on" on Japanin vastine Pensseli-Sedälle. Keskustelimme taksimatkan Oulunkylästä Pasilaan siitä, kumpi on parempi. Minun mielestä "Pasilla on". Tytön mielestä Pensseli-Setä, mutta hänen mieltään kallisti varmasti se seikka, että hänellä oli Pensseli-Sedän nimikirjoitus ihollaan.
Meinasin kirjoittaa, että "tuli tartuttua kynään taas pitkästä aikaa", mutta eihän tämä ole mikään kynä, vaan näppäimistö. Tosin en myöskään voi kirjoittaa, että "tartuin näppäimistöön", kun ei tämä näppäimistö ole tarpeeksi tahmea, paitsi B-kirjaimen osalta, johon on jotain sokeripohjaista joskus tarttunut. Että siis loppujen lopuksi aloitus voisi kuulua kuulua: "tuli tartuttua pitkästä aikaa näppäimistöön vasemman käden etusormella".
Pari vuoroa tuli lokakuussa ajettua ja kummankin aloitus oli taas niin samanlainen, että kutsun aloitusmallia "Kannelmäen standardiksi". Aloitus menee niin, että haen auton isännän luota, ajan Kannelmäen tolpalle noin kolmanneksi. Odotan noin puolisen tuntia ja saan tilauksen. Kyyti on luokkaa "euro tai pari lähtömaksun päälle" ja sitten takaisin tolpalle noin seitsemänneksi, jonka jälkeen seuraavaa kyytiä odotetaan tunti.
Mutta eipä ole kahdessa kuukaudessa paljoa asiat muuttuneet. Luulin sitä paitsi, että edellisestä ajokerrasta olisi ollut vain puolitoista kuukautta, mutta aikaa onnistui vierähtämään lähes tasan kaksi. Lähinnä olisin toivonut, että järjestelmät olisivat jollain taikaiskulla muuttuneet toimivaksi, mutta ei. Ensimmäisessä vuorossa kortinlukulaite ilmoitti kolmelle asiakkaalle jotain ihmeen järjestelmävirhettä ja toisen ajovuoron lopulla Visa Electronit taantuivat maksuvälineenä taas kirjastokortin tasolle.
Ensimmäisen vuoron lisäkiusaa toi tilausten peruutukset. Ensimmäinen tuli tietysti vuoron ensimmäiseen kyytiin. Sain tilauksen ja lähes perille päästyäni tuli kyydin peruutus. Asiakas ei ollut älynnyt tilanneensa jo yhden taksin. Onneksi palatessani tolpalle, siellä ei ollut autoja, vaan yksi asiakas.
Toinen peruutus ärsytti enemmän. Olin Tapulikaupungin tolpalla kakkosena. Tarjolle tuli ykkösauton hylkäämä kyyti Jakomäenkujalta. Jakomäenkuja on Jakomäen ostarin ravintolakatu ja siinä on myös taksitolppa. Jos Jakiksen tolpalla ei ole autoa tilaushetkellä, tilaus siirtyy Tapuliin, josta ajomatka kestää 8-10 minuuttia. Jos tuona aikana tolpalle ilmestyy auto, on asiakaskin mennyttä. Hylkäsin siis kyydin.
Hetken kuluttua minulle tuli toinen ykkösauton hylkäämä Jakomäenkyyti. Osoitteena tällä kertaa joku Jakomäentien kerrostaloista. Kun tolpalla ei muutakaan actionia ollut, päätin ottaa riskin ja hyväksyin kyydin. Olinkin melkein Tattarisuon liikenneympyrässä, kun kyydistä tuli peruutus. Asiakas oli soittanut taksikeskukseen ja peruuttanut kyydin. Sinänsä tietysti huomaavaisempaa kuin vain antaa taksin odottaa turhaan. Aloin silti ymmärtää enemmän ja enemmän niitä kuljettajia, joiden boikottilistalla on mm. Jakomäen tilaukset.
Tapulin tolpalle palattuani siellä oli kuusi muuta autoa, joten jatkoin matkaa. En ollut mitenkään erityisen hilpeä.
Ensimmäisessä vuorossa pantiksi jäivät yhdet henkkarit, kun Kontulan Amexista ei löytynyt saldoa kuin seitsemän euroa. Toisessa vuorossa en ottanut panttia, kun ongelmana oli pankkikortilla maksettaessa jatkuva yhteysvirhe. Annoin tilinumeron ja jätin asian herran haltuun.
Pari kyytiä jäi mieleen. Kannelmäessä tyyppi oli kaatanut täyden siiderilasin päälleen ja halusi kotiin vaihtamaan vaatteita. Koska vain etupuoli oli märkä, niin otin kyytiin. Ajoimme Haagaan ja vaatteiden vaihdon jälkeen takaisin.
Oulunkylässä taas eräs tyttönen oli ollut matkalla poikakaverinsa luokse junalla ja oli sattumalta nukahtanut hetkeksi laiturille. Oli yrittänyt selittää poikakaverille, että "ehkä se juna ei tullutkaan", johon poikakaveri oli todennut sen juuri ohittaneen sen aseman, jolla hän seisoi odottamassa. Seuraava selitys oli, että "ehkä se juna meni ennen kuin hän ehti asemalle". Tämä selitys meni läpi. Ehdotin, että seuraavaksi olisi voinut kokeilla sitä, että "ehkä se juna meni jotain eri reittiä".
Kuten Mythbustersissa, joka on eräs suosikkiohjelmistani, todistettiin, vanhakin koira oppii uusia temppuja. Hokasin tuossa perjantai-iltana, että taksamittarin saa näyttämään ajonopeutta. Nopeuslukema on lisäksi erittäin tarkka, koska taksamittari on kalibroitu laskemaan matkaa viimeisen päälle tarkasti. Tämä onnistuu mittarin ollessa vapaa-tilassa koodilla 69. Siitä vain kaikki taksamittarikauppaan ja kokeilemaan. Voitte myydä autonne nopeusmittarit tarpeettomana Afrikkaan.
Ihan ensimmäinen lauantaina Flow-festareille viety asiakas jäi myös mieleen.
Sain tilauksen erääseen helsinkiläiseen juhlapaikkaan. Kyytiin tuli häistä karannut (oli vieraana - ei morsian) nuori nainen, josta voisi kirjoittaa kaksi eri tarinaa. Toinen on se, että tyttö pyyteli kovasti anteeksi ja pahoitteli tilannettaan, ja pyysi lupaa vaihtaa vaatteet matkan aikana. Suostuin toki enkä herrasmiehenä tirkistellyt yhtään. Taustapeilikin oli säädetty vähän liian ylös. Mekko vaihtui mustiin tiukkoihin spandex-housuihin ja tummaan toppiin. Meikkikin vaihtui hillitystä -tömäksi.
Joskus on hassua, kun kyytiin tulee taksineitsyt. Niitä aina silloin tällöin tulee. Siis sellainen, joka ei ole ehkä koskaan aikaisemmin ollut taksin kyydissä ja käyttäytyy niin kuin hän aiheuttaisi kamalasti vaivaa pyyntöineen
- Voisinko päästä siihen ja siihen osoitteeseen - anteeksi hurjasti aiheuttamaani vaivaa
- Onko hirveästi vaivaa, jos vaihdan täällä samalla vaatteet - voi anteeksi kamalasti
- Olen tästä hurjasti pahoillani (että tällainen kaunis nuori nainen riisuutuu taksisi takapenkillä, etkä pysty katselemaan)
- Tämä tällainen on varmaankin kamalinta, mitä olet taksikuskina joutunut kokemaan
- Voit jättää minut ihan mihin sinulle parhaiten sopii, ei sillä ole merkitystä mihin minä olen menossa, kunhan vain aiheutan mahdollisimman vähän vaivaa.
Taksineitsyt ei ikään kuin hoksaa sitä homman jujua, että me ajetaan sinne mihin asiakas haluaa ja niin kauan kuin matka kestää, sekä sitä, että asiakas jää kyydistä siellä missä hän haluaa, eikä siellä missä kuski haluaa (paitsi tietyissä erikoistapauksissa...).
Taksin ratissa pitkästä aikaa. Ja mitäpä jäi käteen? No, jos takaperin mennään, niin lauantaiyö oli pitkästä pitkästä aikaa hyvä. Tilastojen mukaan pitää palata aina helmikuulle asti löytääkseni vastaavat lukemat. Ei mikään ihmeellinen, mutta hyvä kumminkin. Perjantai ei ollut oikeasti hääppöinen, mutta luulen, että lauantaita auttoi se, että oli lentonäytös Malmilla, johon kokoontui useita kymmeniätuhansia ihmisiä katselemaan Hornetteja ja kuuntelemaan Leningrad Cowboyseja, oli Flow ja Helsingin juhlaviikot - ja Helsinki City Maraton. Viimeisestä en ole varma, että toiko se lisää porukkaa yöelämään, mutta mainitaan se silti.
Paljon oli maailma muuttunut kahdessa kuukaudessa - ei kuitenkaan tarpeeksi. Espoo oli edelleen siellä missä se on ja datalaite aiheuttaa edelleen välillä suurta kyrsintää. Lauantaiyönä taas oli millin päässä, että olisi ärsyttänyt. Tuli tilaus: "ajo tarjolla Koudantie se ja se". No, minä hyväksymään tilausta ja saman tien etsimään datan kartalta, että missä se sijaitsee. No minä ajamaan osoitetta kohti ja jossain vaiheessa tarkastamaan, että mikä se on se tarkka osoite. No, datalaite ilmoittamaan, että hyväksymäni kyyti olikin muuttunut ihan toiseksi tilaukseksi, jonka osoite oli Kyytönkuja, joka on ihan toisella puolella aluetta. Erittäin mielenkiintoista.
No, mikäpä oli muuttunut? No, Espoo oli muuttunut erilaiseksi ja Helsinki oli kaivettu täyteen monttuja, joita piti sitten kierrellä.
Kävin hampaat pitkänä pitkästä aikaa siellä Espoossa, ja sepä olikin tehty erilaiseksi. Oli tullut uudenlainen liittymä, jota sitten asiakkaan ylpeänä opastaessa ajettiin. Olihan se, mutta on meillä niitä Helsingissäkin.
Sen sijaan ne ympäri Helsinkiä kaivetut montut vähän hämmästyttivät. Onko se nyt niin, että kun kesä ollaan oltu lomilla, niin monttujenkaivamishommat ovat vähän niin kuin keräytyneet, ja nyt sitten hoidetaan kaikki rästiin jääneet monttuhommat kerralla? Kannelmäessäkin niitä taisi olla kolme tai neljä peräkkäin, tuntui jo ihan ajoharjotteluradalta, kun välillä kierretään oikealta ja välillä vasemmalta.
Malmin ilmailunäytöksen purkamiseen tuli osallistuttua useammankin kerran. Ensimmäisen tilauksen otin pahaa-aavistamatta, mutta lähemmäksi ajaessani muistin, että siellä on tämä airshow, ja aavistelin sähläystä kyydin kanssa. Tilaus oli tehty lentokentän risteyksessä olevalle SEOn kylmäasemalle. Kaarsin paikalle järjestysmiesten ohjastamana. Paikalla oli myös ainakin kaksi poliisiautoa ja 3-4 poliisin moottoripyörää.
SEOn pihalla oli jo valmiiksi joku taksihässäkkä, johon osallistui Leo Jokelan "nainen, poliisi ja taksi" -laulun henkilöstön lisäksi pari nuorta miestäkin. Kun oikealla taikasanalla kukaan ei käynyt ilmoittautumassa ja auton ympärillä oli jo kovasti kärkkyjiä, soitin tilauksessa olleeseen numeroon. Sieltä vastasi nuori mies, joka kertoi jo saaneensa kyydin - poliisilta.
Otin sitten kyytiin siitä ensimmäisen halukkaan, joka kertoi, että sen minua ennen tulleen taksin kanssa oli ollut sellainen hässäkkä, että joku nuori mies oli kovasti halunnut sen olevan hänen tilaamansa taksi, ja koska kuljettaja ei suostunut tätä uskomaan, oli tämä Uri Gellerin lehtolapsi päättänyt koetella metallintaivutustaitojaan taksin kattoon. Ja oli kuulemma ollut taidoissaan hyvinkin uskottava. Jopa siinä määrin, että vieressä seisoneet noin seitsemän poliisiakin olivat vakuuttuneet ja ihastellen vieneet pojan näyttämään taitojaan ehkäpä Malmin poliisitalolle.
En ollut kovinkaan pahoillani siitä, etten ollut saanut tuota alkuperäistä ryhmää kyytiini. Uuden asiakkaan kanssa kierrettiin Tapanilan kautta Suvilahden Flow-alueelle, josta sain kyydin Malmille, josta otin jälleen uhkarohkean tilauksen Airshow-alueelle. Tällä kertaa kuitenkin sain kyytini oikeat asiakkaat.
Mitä sekä perjantain, että lauantain aloituksiin tulee, niin niiden perusteella ei olisi odottanut kovin kummoisia. Perjantaina kökötin tolpalla 45 minuuttia, ennen kuin sain ensimmäisen tilauksen. Ehdin jo etukäteen ajatella, että "niin tässä kuitenkin käy", joten jälkikäteen hekumoitu "näin tässä aina käy" ei sitten loppujen lopuksi tuntunut enää ollenkaan niin kalsealta. No miten käy? No siten. Tottakai. Odotat 45 minuuttia tolppajonossa ja sitten se kyyti on 600 m paikallispubista kotiin. Kyytimaksua 2 € lähtömaksun päälle ja sen jälkeen takaisin jonon hännille kuudenneksi. Siitä sitä riittää tarinaa kerrottavaksi talvi-iltojen ratoksi.
No mitähän vielä? Ei pitäisi olla ihmeellistä, että kyyti Töölöstä Runeberginkadulta Kallioon Agricolankadulle maksaa sentilleen saman verran kuin kyyti Kalliosta (vai Hakaniemeäkö se on?) Säästöpankinrannasta Töölöön Vänrikki Stoolin kadulle. No ei se nyt niin ihmeellistä olekaan. Tämä kuitenkin aasinsiltana siihen, että mietin etukäteen, että tuleeko yhtään mokaa pitkän tauon jälkeen. No tuli. Asiakas sanoi, että "Agricolankadulle" ja minulle tuli täydellinen black-out, enkä osannut hahmottaa yhtään, että missä sellainen katu on. Asiakas puki ajatukseni sanoiksi, kun totesi, että Agricolankatu kuulostaa siltä, niin kuin sen kuuluisi olla Töölössä ja se on kyllä totta.
En ole ajanut taksia koko kesänä - mutta joku sentään on. Helsingissä kesä on hiljaisinta aikaa, mutta toisessa päässä Suomea tämä on suurinta sesonkia.
Kuten tuli joskus mainittua, isäni hankki taksiluvan Suomen pohjoisimpaan kuntaan, asemapaikkana Utsjoki. Ja jotta lukijan perspektiivi olisi oikein asetettu, kerron vähän detaljeja. Asukkaita siellä on jotakuinkin 1300 ja pinta-alaa lähes Uudenmaan maakunnan verran. Helsingin maapinta-ala on noin 4% Utsjoen maapinta-alasta. Ketään ei enää tämän jälkeen yllätä tieto, että kyseessä on myös Suomen kolmanneksi harvimpaan asuttu kunta. Kunnan asutustaajamia ovat Karigasniemi lounaassa, Nuorgam koillisessa ja kuntakeskus Utsjoki siinä keskellä.
Kunnassa voidaan katsoa olevan kolme tietä: Yksi, joka kulkee Tenojoen vartta alhaalta Karigasniemestä koilliseen aina Norjan rajalle saakka, toinen Utsjoelta etelään Kaamaseen ja kolmas Karigasniemestä Kaamaseen. Utsjoelta on Karigasniemeen sata, Nuorgamiin viitisenkymmentä ja Kaamaseen sata. Mittakaavaa antanee myös se, että Utsjoen keskustaa lähimmät risteykset ovat Karigasniemessä ja Kaamasessa.
Voisin kuvitella, että Suomen ääripäissä myös taksinkuljettajan työ eroaa toisistaan ehkä eniten.
Otetaan nyt vaikka tämä taksin tilaaminen:
Helsingissä:
Asiakas soittaa taksikeskukseen: - Taksikeskus. - Täällä Juha Paasto, saisinko taksin osoitteeseen Vähäosastenkuja 6 F. - Laitetaan taksi tulemaan. - Kiitos moi! Kuljettajan datalaitteen ruudulle tule tieto: Kyyti tarjolla Vähäosastenkuja 6 F. Kuljettaja ottaa tilauksen vastaan ja ajaa osoitteeseen, jossa asiakas jo odottaa.
Kuljettajalla ei ole asiakkaan numeroa puhelimen muistissa, mutta hän sivelee partaansa ja yhdistää soittajan äänen Länsmannin Uulaan ja arvelee, että Uula on kaverinsa Nillan luona Kevolla ryyppäämässä ja ajaa sinne. Asiakas löytyy Nillan takapihalta.
Utsjoen kylällä on kolme autoilijaa, joista kahdella on yksi auto ja yhdellä kolme. Yksi autoilijoista ei vastaa kesäisin puhelimeen, koska hän on mieluummin kalalla. Kolmen auton autoilijalla on vaikeuksia saada kuskeja. Lisäksi Nuorgamissa on yksi taksi ja Karigasniemellä ehkä kaksi.
Tästä syystä yöllä Pubin sulkeuduttua alkaa sillä ainoalla liikkeellä olevalla kuskilla hurja rumba. Ensimmäinen asiakas viedään 70 km:n päähän etelään. Toinen Nuorgamiin. Kolmas kysyy, että kauanko kestää. Kuljettaja kertoo, että tunnin vielä. Asiakas vastaa, että no, hänpä tässä odottelee.
Kukaan ei huuda kuskille naama punaisena, että "P*****E TAKSILIIKENNE PITÄISI VAPAUTTAA JA TAKSEJA OLLA TÄÄLLÄ NIIN PALJON, ETTEI KENENKÄÄN TARVITSE ODOTTAA S*****A!!!!
Jos Helsingissä taksimatkat ovat keskimäärin ehkä kolmenkymmenen euron luokkaa ja taksivuoron kokonaiskilometrimäärä 300-500 km, viedään Utsjoella asiakkaista lähes päivittäin Ivaloon, Rovaniemelle tahi jopa Ouluun. Yleensä nämä kyydit suuntautuvat terveyskeskukseen, keskussairaalaan tai yliopistolliseen. Ei siis mikään ihme, että yhden kyydin pituus on 170 km, 450 km tai 670 km. Yleensä asiakas tuodaan vielä samana päivänä takaisinkin, joten mittariin kertyvä matka on kaksinkertainen. Kuski saattaa siis ajaa 1300 km:n kyydin neljän tunnin odotuksella. Ylipäätään kyydit ovat yleensä pitkiä, koska kaikki on kaukana.
Otetaanpa toinen vertailu:
Helsingissä: Asiakas on tilannut taksin johonkin lähiöön. Lähin taksi on viiden kilometrin päässä, joten sillä kestää vajaat kymmenen minuuttia päästä osoitteeseen. Asiakas: MIKÄ V***U SULLA KESTI?!? S*****A KUN TÄÄLLÄ P*******SSÄ TÄMÄ TAKSIN TULO KESTÄÄ AINA NIIN P*****EEN KAUAN!!! TAKSILIIKENNE PITÄISI VAPAUTTAA, NIIN TAKSEJA RIITTÄISI JA HINTA OLISI KOLMASOSA NYKYISESTÄ!!! V***U ETTÄ V*****AA S*****A!!!
Utsjoella: Kuljettajan kännykkä soi paluumatkalla Ivalon lentokentältä. - Aslak. - Täällä Jouni terve. Pääsetkö hakemaan. Oon täällä Yläkönkäällä kalassa. - Olen tulossa Inarin kohdalla, mulla kestää semmoiset pari tuntia. - No hyvä, miepä oottelen.
Mummokyytejä ei hyljeksitä ja ylenkatsota niin kuin täällä Helsingissä. Mummokyyti kun saattaa olla sellainen, että mummo haetaan 50 km:n päästä kauppaan, jossa hänellä kuluu kolmisen tuntia, kun kaikki kuulumiset vaihdetaan samalla, ja sen jälkeen mummo ajetaan takaisin. Perillä mummo tarjoaa kuskille lohikeittoa.
Taksitolppaa tai taksiasemaa ei ole. Kuskilla on kännykkä, johon asiakas soittaa. Kyytien välit kuski voi olla vaikka kotona odottamassa soittoa.
Lähes poikkeuksetta takseissa on peräkoukut, koska asiakas saattaa tarvita itsensä lisäksi kyytiä vaikkapa moottorikelkalleen tai autolle. Ei ole harvinaista sekään, että railakkaasti kalansaalistaan juhlineesta etelän porhosta ei ole aamulla kuljettajaksi, joten auto lastataan traileriin, porho taksiin ja lasti kuskataan Etelä-Suomeen.
Että sellaista toisaalla.
EDIT 8.8.
PS: Kommentoin kommenttia ihan tähän varsinaiseen kirjoitukseen, koska asia on ihan hyvä tuoda esille muutenkin. Ei vaan tullut heti mieleen.
Niin, hukka-ajoista. Eli niistä, joissa tilauskohteessa sitä asiakasta ei koskaan löydy. Sanoisinko niin, että tuolla pohjoisessa hukka-ajot ovat hyvin harvinaisia. Tähän on kaksi syytä: Ainakin Helsingissä osa hukka-ajoista johtuu siitä, että taksin tilannut asiakas on ottanut lennosta itselleen taksin. Tätä pelkoa pohjoisessa ei ole. Taksikuski voi tuudittautua siihen turvallisuuden tunteeseen, että mihinkä se asiakas sieltä tilausosoitteesta pois pääsisi.
Toinen syy on sellainen, että pienillä paikkakunnilla kaikki tuntevat toisensa ja myös taksikuski tuntee asiakkaansa. Jos kerran teet oharit, et saa enää koskaan taksia (humalaisinkin paikkakuntalainen tajuaa sen) ja toisaalta tähän faktaan perustuen kuski saa helposti kiristettyä hukka-ajon kustannukset taksin tilanneelta kun seuraavan kerran näkee.
Turistien kanssa on tietysti vähän eri tilanne, mutta eipä hätää: ne, joilla on oma mökki, tunnetaan ja satunnaiset mökkikyläläiset on helppo löytää - johtuen siitä jo esille tulleesta yksityiskohdasta, että kaikki tuntevat toisensa.
Epäyhteisöllisessä suuressa ja kasvottomassa kaupungissa on helppo hölmöillä, kun kukaan ei tunne, etkä joudu vastuuseen tekemisistäsi, mutta pienellä paikkakunnalla löydät hölmöilyt edestäsi, maine menee ja joudut häpeämään tekosiasi. Tämä saa ihmiset kontrolloimaan omia tekemisiään niin hyvässä kuin pahassa. Myöskään taksissa ei käyttäydytä niin estottomasti kuin suuressa kaupungissa, jossa todennäköisyys kohdata sama kuski uudelleen on häviävän pieni.
Kävin tuossa toukokuussa vähän niin kuin työmatkalla Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Ihan kokemuksen vuoksi olin päättänyt testata paikallista taksikyytiä, vaikka sikäläinen isäntäni sanoikin sen olevan niin kallista, ettei hän aja taksilla oikeastaan koskaan.
Eräänä iltana päätinkin sitten ottaa tilaisuudesta vaarin ja ajaa paikallisesta ostoskeskuksesta Lazdynain kaupunginosaan, jossa majapaikkani oli. Kauppakeskuksen tolpalla oli valkoinen vanha, noin 10-15 vuoden ikäinen kolmannen sukupolven Passat. Yritin kysellä kuskilta hinta-arviota englanniksi, joka ei kuitenkaan meinannut osoittautua yhteiseksi kieleksi. Sain kuitenkin miehen ymmärtämään asiani, ja hän piirsi paperiin "15-20" (4,5-6€). Hinta oli sitä luokkaa, että tohdin hypätä pirssin kyytiin. Lähtömaksu oli kahden litin luokkaa (0,6€) ja kilometritaksa 1.30 lt, eli noin 0,4 €. Kyydinvälitys toimi ns. huuto-ulalla, eli puheradion välityksellä. Perille päästyämme taksamittarissa oli tasan 20. Annoin sen ja muutaman litin tippiä. Varsinaisesti tippiä ei olisi tarvinnut antaa, mutta olen tottunut siihen, että ulkomaalaiset antavat tippiä. =)
Takseja Vilnan 014:lla
Usein joutuu kuulemaan ulkomailla käyneiden juttuja siitä, kuinka jossain Zambesiiniassa taksimatka maksoi niin ja niin vähän ja kuinka kallista taksi onkaan Suomessa ja että kyllä Suomessakin kaikki käyttäisivät taksia, jos se olisi yhtä halpaa - ja kuinka matka sujui moitteettomasti, vaikka autona olikin 30 vuotta vanha riisikuppi.
Meillä vaan tahtoo unohtua sellainen pieni yksityiskohta, että taksin hinta kussakin maassa on suhteessa juuri sen maan palkkoihin ja elintasoon, eikä suinkaan Suomen vastaaviin. Jossain Taka-Ambomaassa euro on valtavan iso raha ja sillä elättää perhettä viikon. Paikallisille taksilla ajaminen on kallista ja kuljettajalle taksa tuo paljon rahaa, mutta korkean hinta/palkkatason Suomesta tulevalle turistille kaikki on halpaa. Suomalaiset tulot ja halpamaan hintataso on yhtälö, josta voi nauttia vain ollessaan turistina kyseisessä maassa.
Suomeen palattua sitten huudellaan sikäläistä hintatasoa ja valitetaan kaiken kalleutta ja kuvitellaan, että Suomessakin olisi mahdollista ajaa taksia kolmasosalla nykyisistä taksoista - jos vain haluttaisin ja kyytejäkin olisi vastaavassa määrin enemmän - sanoo valistunut maailmanmatkaaja. Niinpä. Suomalaista taksia on kuitenkin vaikeaa ulkoistaa johonkin kehitysmaahan - sen sijaan insinöörien, ekonomien ja muiden hommathan olisi helposti ulkoistettavissa.
Siellä missä taksilla ajaminen on halpaa, löytyy myös halpoja insinöörejä, ekonomeja, sairaanhoitajia, rakennusmiehiä, partureita, myyjiä... Mitä jos alennettaisiin kaikkien halpahintamaista löytyvien ammattien palkkoja kolmannekseen - kun tuleehan ne sielläkin sillä toimeen?
"Pitkässä juoksussaa" olen inhonnut jo kauan, heti ensi kuulemalta. Se tulee englanninkielen ilmaisusta "in the long run", jossa "run" ei tarkoita juoksua, vaan ajankulua. Suomeksi ilmaisu kuuluu "ajan kuluessa", "aikaa myöten", "pitkällä aikavälillä" tai "pitemmän päälle". Katsokaa vaikka sanakirjasta kohdasta "run" jos ette usko.
Eniten paheksun sitä, että MTV3 on ottanut ilmaisun käyttöönsä. Kaikkien uutisjanoisten sankari Arvi Lind sentään inhoaa sitä.
On surrealistista, että täällä Suomessa jaksetaan nauraa muille vääräkielisille ilmaisuille, kuten "I'm back - olen selkä", "my baby left me - vauvani on vasemmalla", "I have been there - minulla on papu siellä" tai "waste of time - kaikkien aikojen vyötärö" ja silti käytämme tosissamme ilmaisua "in the long run - pitkässä juoksussa" joka on täsmälleen samanlainen väärinkäännös. Ma ei ummartaa.
Toinen kummallisuus on "Töölööseen". Eli kun halutaan mennä Helsingin kaupunginosaan nimeltä Töölö, sanotaan Töölööseen, eikä Töölöön, kuten kuuluisi sanoa.
Keneltä tämä on lähtöisin? Kuka/ketkä eivät osaa taivuttaa suomenkielisiä sanoja tai tuntevat paikan nimeltä "Töölö" niin huonosti, etteivät tiedä miten sinne mentäessä sanotaan? Voiko päätellä, että kaikki "Töölööseen" -ilmaisua käyttävät ovat maalaisia? Häh? Miksei saman tien sanota, että, "Kamppiiseen", "Pasilaaseen", "Kruunuhakaaseen", "Herttoniemeeseen", "Vantaaseen", "Korsooseen", "Jyväskylääseen", "Yli-Torniooseen", "Turkuseen"...
Turkuseen?
Hetkinen - Turkkuseen?
HAHAA, jopa taisi löytyä syylliset! Pahuksen turkulaiset vääristyneine suomenkielineineen! Nuo nurkkapatriootit, jotka saadaan poistumaan kaupungistaan vain Tepsin vieraspelien ajaksi. Mokomat svetisistit ruotsista lainattuine sanajärjestyksineen (Ketä se oli ku sano että... - Vem var det som sade att...) (Ihan vain varmuuden vuoksi kerron, että suomeksi tuo lause kuuluu: "kuka sanoi, että...") soluttavat myrkyllistä kieltänsä tänne maamme uljaaseen pääkaupunkiin, Itämeren helmeen, ja tietämättömät ja pahaa-aavistamattomat maalaiset sitten ottavat käyttöönsä tämän sanonnan ja pilaavat uljasta vuosisataista pääkaupunkimme perinnettä!
Sillä uhallakin, että turkulaiset pahoittavat mielensä ja julistavat sodan Helsingille vaatien pääkaupunkioikeuksiaan takaisin (jotta pääsisivät taas polttamaan kaupunkinsa - ehkä jopa kahteen kertaan), kerron yhden helsinkiläisten suosikkivitseistä. Ja sehän kuuluu näin: - Mikä on parasta mitä Turusta on tullut? - Tyhjä Pendolino!
Ja me helsinkiläiset nauroimme niin!
PS: Myöskään ei pidä matkustaa Thaimaaseen, vaan maahan - Thaimaahan. Se paikka kun on nimeltään Thai-MAA. Vähän niin kuin kasviMAA tai naapuriMAA. Englanniksi Thai-LAND. Land, niin kuin maa ja maa niin kuin maa, johon astronautitkin avaruudesta palaavat: maahan, ei maaseen. Yhtälailla kun ei sieltä Thaimaastakaan palata kotimaaseen, vaan kotimaahan. Tuliko kyllin selväksi?
Viime aikoina on yön valvominen ollut aika vaikeaa. Hiljaisten öiden lisäksi syy löytyy Harwall-yhtiön tuotekehittelystä. Olen tähän asti juonut yön aikana yhden punaisen Fenixin ja sillä olen hyvin pärjännyt. Nyt keväällä kuitenkin Hartwall oli päättänyt siirtyä piristysjuomassaan luonnonmukaisiin aineksiin ja juoma oli muuttunut maultaan sen mukaiseksi. Luulin jo ostaneeni pilaantunutta juomaa, mutta Hartwallin asiakaspalvelussa kerrottiin sen johtuvan tuotekehittelyportaan uusista ideoista.
Yritin korvata Fenixin kilpailevan tuotantolaitoksen keltaisella virkistysjuomalla (olisikohan joku Hyvää päivää?), mutta sen piristävä vaikutus ei ollut riittävä. En ole aikaisemmin halunnut alkaa käyttää näitä ns. hard core -energiajuomia, kuten ED, Red Bull, Battery ym. mutta nyt ei kyllä sitten muu auttanut. Ostin vihreää EDiä ja valvominen oli huomattavasti helpompaa.
Itse asiassa tämä nimitys "energiajuoma" on täysin harhaanjohtava ja on ylipäätään hämmästyttävää, että Voimariinia tai kurkkujen käyryyttä neuroottisesti tarkkaillut EU sallii moisen nimityksen. Vääristelevän nimen takia esimerkiksi nuoret pojankossit kittaavat näitä litkuja pullokaupalla urheilun yhteydessä, kun he luulevat saavansa niistä energiaa urheilusuoritukseen - ja juomayhtiön osakkeenomistajan pankkitili kiittää. Näissä ns. energiajuomissa kun ei edes ole energiaa. Katsokaapa vaikka joskus pullon kyljestä ja vertailkaa:
Ihan tavallisessa kokiksessakin on siis jo yli viisinkertaisesti energiaa EDiin verrattuna. Juomia pitäisikin pikemminkin nimittää "piristys-", "väsymisenesto-" tai "valvomisjuomiksi".
Tähän olisi tarjolla vielä yksi pilkku, mutta otan sen viilattavaksi vain jos joku lukijoista hoksaa siihen tarttua.
Kävin viime viikolla ajamassa kokeilun vuoksi yhden keskiviikkoyön ja täytyy todeta, että taksinkuljettajan työ on yksinäistä hommaa. Olisi edes niitä asiakkaita.
Ajauduin joskus puolen yön aikoihin Tapulikaupunkiin ja siellä sitten pyörin. Olin alueella aika lailla kahdestaan yhden Toyota Priuksen kanssa. Mielenkiintoa yöhön toi lähinnä se, että kumpi meistä ehtii tolpalle takaisin ensimmäisenä. Molemmilla kyydit olivat selvästi samanlaisia - lyhyitä rykäisyjä alueen sisällä, kunnes Priuksella kävi tuuri ja se sai lopulta kyydin johonkin muualle, eikä autoa enää näkynyt.
Jossain vaiheessa tein jopa alokasmaisen virheen ja päätin siirtyä Malmille, kun Tapuli ei vetänyt ja olin joutunut jonoon kolmanneksi, kun joku muukin meidän lisäksemme oli ajautunut alueelle. Tapulissa olin katsonut, että Malmilla ei ole yhtään autoa. No, kun perille pääsin, oli siellä viisi ja Tapulissa nolla. Häntä koipien välissä palasin Tapuliin.
Myös perjantai oli mahdottoman tylsä ilta. Niin tylsä, että ajattelin kyllä laittaa pillit pussiin tämän kesän osalta ja palata asiaan ehkä elokuun lopulla. Ei maksa vaivaa valvoa yötä muutaman kympin takia. Taksin ajaminen on kivaa, jos on asiakkaita, mutta tolpalla notkuminen on vihoviimeistä hommaa.
Voisi tietysti ottaa vaikka kirjan mukaan, mutta yö on kuitenkin sen verran pimeä ja auton sisävalo sen verran himmeä, että ei oikein huvittaisi. Sudokun pelaamiseenkin kyllästyin huomattuani, että Nokiassani sudokut alkavat aina alusta. Siinä on sata sudokua ja aikaisemmin luulinkin, että sudokut tulevat ikään kuin randomisti, kunnes huomasin tekeväni aina saman sudokun. Ihmetyttääkin se Nokia-insinööri, joka pelin on suunnitellut. Onko hän todellakin ajatellut, että pelatakseen kaikki sata sudokua täytyy se tehdä samalta istumalta? Että joku todellakin pelaisi sata sudokua putkeen? Ja ellei, häntä himottaisi tehdä aina samat sudokut uudestaan? Joku toinen insinööri asiaa on ilmeisesti ajatellut, ja joissakin muissa malleissa voi hypätä sudokusta toiseen. Minulla ei.
No, ratkaisin ongelman niin, että kirjoitin muistiin sudokun ratkaisun ja aina seuraavalla kerralla sitten näpyttelin ratkaisut puhelimeen. Jaksoin yhdenteentoista, mutta sitten päätin, että vaikka näin ajan saakin hyvin kulumaan, on se jakomielitautisen hommaa.
Vapun jälkeistä krapulaa vietettiin vielä viikko sen jälkeenkin. Onneksi ei ihan niin hiljaista ollut kuin vapun jälkeisenä lauantaina - mikä minun olisi pitänyt muistaa!! Jälkiviisas on helppo olla, mutta kyrsiihän se.
Kansalainen vaatii päivitystä. Kukaan ei ole rähjännyt taksissa pitkään aikaan, kyydit ovat sujuneet lähes yllätyksettä, kortit yllättäen toimivat koko yön, eikä muunlaisiakaan maksuvaikeuksia ole esiintynyt, joten täytynee tehdä nyt sitten tällainen vuororaportti.
Aloitin vuoron Hollolantien tolpalta. Aika piakkoin jonon ykköseksi päästyäni sain puhelintilauksen läheiseen ravintolaan, josta kuskasin asiakkaan lähinurkille. Taksa ei ollut suuren suuri, mutta sain onneksi viitosen tippiä. Palasin Hollolantielle, jossa jonkinmoisen odottelun jälkeen sain tilauksen ja kyytiin tuli Roihuvuoreen matkaava vartija. Kun Roihuvuoren tolpalla ei jono edennyt puolessa tunnissa mihinkään, ja muutenkin ympäristön tolpat olivat täynnä, ajelin takaisin tutulle ja turvalliselle Hollolantien tolpalle, josta sainkin aika pian asiakkaaksi Viikkiin haluavan blondin. Viikin tolpalla oli pari autoa, joten päätin pessimistisesti kurvata takaisin Hollolantielle. Juuri tolpalle kirjautumisen jälkeen tuli viesti, että Viikin tolpalla asiakas. No, mistäs sen olisi voinut tietää. Korvaukseksi sain reilun vartin odottelun jälkeen tilauksen ja kyytiin kolme haisevaa laitapuolen kulkijaa. Yksi sanoi olevansa entinen juristi. Porukan älyköksi osoittautui kuitenkin mies, joka oli ottanut mukaansa äitinsä rollaattorin. Kovassa kännissä kuulemma jalat eivät enää kanna ja rollaattori on osoittautunut hyväksi apuvälineeksi. Kovin hyvin se kulkeminen ei kyllä sen apuvälineenkään kanssa sujunut.
Vein porukan Puksuun jonka jälkeen kurvasin Puksun tolpan kautta hakemassa asiakkaan, joka tosin oli matkalla vain lähes kulman taakse. Kun Pukinmäen tolppa ei tämän jälkeen tuntunut enää vetävän, vaihdoin Malmin asemalle, josta sainkin kolme miestä kyyditettäväksi Jakomäen kautta Mellunmäen Metroasemalle. Kun Mellunmäenkin taksijono jämähti paikoilleen, päätin pitää tauon ja käydä syömässä.
Tauon jälkeen menin koettamaan onneani Kannelmäen taksitolpan lyhyeen mutta ytimekkääseen jonoon ja pian sainkin kyydin Paloheinään.
Asiakkaita hakiessa tuli vähän murhemieli, kun ajoin siilin yli. Jonkun jäniksen tai pyöräilijän yli ajaminen ei harmita niinkään, mutta siiliä käy sääliksi, kun ei niitä muutenkaan ole kovin paljoa. Ajoin pimeää ja mutkaista runonlaulajantietä, ja yllättäen erään mutkan jälkeen juuri auton kohdalla tielle kipitti siili. Vaikkei uskoisi, siili on varsin nopea eläin, eikä siinä ehtinyt kuin todeta tapahtuneen. Ehdin toivoa, että siili olisi osunut renkaiden väliin, mutta takapyörästä kuulunut tumpsahdus vei sen toiveen.
Asiakkaat vietyäni palasin Kannelmäkeen, josta sain tilauksen ja vein hauskan ja puheliaan virolaisen miehen Herttoniemeen. Koska Herttoniemen ympäristö oli taas täynnä takseja, ajelin vanhalle kunnon Hollolantien tolpalle, josta sainkin tilauksen ja kyydin Vallilantieltä Kruununhakaan. Tämän jälkeen kuskasin kaksi kohtalaisessa humalatilassa olevaa naista Kallioon. Naisista vanhempi yritti houkutella minua useampaankin otteeseen mukaansa viettämään hempeitä hetkiä, mutta en ehkä olisi voinut olla vähempää kiinnostunut.
Kalliosta kyyditsin miehen Puotilaan. Mies halusi kuittiin maininnan psykiatriaan varten, että käyttäytyi asiallisesti. Ajelin tämän jälkeen Itäkeskukseen Bohemian tolpalle, josta kuskasin ensin naisen Marjaniemeen, jossa sain tilauksen Roihuvuoren puolelta. Kyyditsin naishenkilön Puotilaan.
En muista, miten tämän jälkeen päädyin Malmille, mutta sieltä kuitenkin sain kyytiini ryhmän, jonka ensimmäinen henkilö jäi Malmille, yksi Viikkiin ja loput Kallioon. Hetkellisesti kaikki katastrofin ainekset olivat kasassa, mutta asiakkaiden jälkikäteen ihastelema nopea reagointini pelasti loppuillan. Takana (onneksi) oven vieressä istui mies, joka muutama minuutti lähdön jälkeen päästi yskä-äänen, sellaisen hieman liian pitkän ja litisevän. Kysyin, että oksettaako ja kun vastaus oli tulkittavissa myöntäväksi, löin liinat kiinni ja komensin ulos. Auto kerkesi pysähtyä ja ovi avautua ennen kuin geysir purkautui. Onneksi mies jäi ensimmäisenä kyydistä pois, olisin ollut muuten koko ajan hieman peloissani. Muut matkustajat hämmästelivät sitä, kuinka tarkka korva minulla on. No, ehkä siitä selvinpäin olemisesta on jotain hyötyä tässä taksihommassa.
Tämän jälkeen ajoin vielä kaksi kyytiä, Sörnäisistä Pihlajamäkeen ja Erottajalta Taka-Töölöön. Tämän jälkeen kello oli puoli viisi ja kaupunki tyhjä, joten ajelin tallille.
Vappu oli taas niin standardi kuin olla ja voi. Kuudelta tilanne oli kuin absoluuttisessa nollapisteessä, jossa kaikki atomien liike lakkaa. Tahti sen jälkeen oli sama kuin viime vuonna, eli noin kyyti/tunti. Puolta yötä lähestyttäessä meininki vilkastui, ja siitä aamuun asti olikin ihan mukavasti kyytejä. Edellisvuoden veroinen vuoro ei kuitenkaan ollut.
Sen sijaan suuremman luokan taktisen mokan tein kun otin itselleni ajettavaksi vapun jälkeisen lauantain. Voiko enää kuolleempaa olla? Ja vastaus on, että ei. Huonompia vuoroja urani aikana on ollut vain yksi: eräs viime heinäkuinen keskiviikkopäivä. Hiljainen vuoro sai teki taas taksikuskista suden toiselle taksikuskille, herrasmiessäännöt unohdettiin ja kun tolpalla känninen asiakas kömpi jonossa toisena olevaan autoon, ei kuski ohjannutkaan tätä tolpalla ykkösenä olevaan taksiin, vaan kurvasi pois paikalta asiakas mukanaan. Päätinkin käyttää aikani paremmin ja lähdin jo kolmelta nukkumaan.
Kaiken lisäksi vähän vuoron aloittamisen jälkeen tuli viesti, että... tadaa! Korttimaksuissa esiintyy ongelmia!! Tämähän tietysti yllätti yhtä paljon kuin se, että aamulla aurinko nousee ja sateen jälkeen tulee pouta.
Sen sijaan on pakko todeta, että Latokartanon Agronominraitti on kyllä saatanasta ja totisesti syvän pahuuden luoma.
Olen käynyt siellä aikaisemminkin yrittämässä asiakkaan hakua ja silloinkin tuon ulospäin viattoman näköinen kerrostalokombinaatti oli niellä ikuisen pätsin syövereihin ja katso, siellä tulisen järven rannalla on oleva itku ja hammasten kiristys. Päällisin puolin alue näyttäisi olevan helppo muutaman kadun sokkelo, mutta puomittamalla teitä sieltä ja täältä siitä on tehty varsinainen labyrintti. En edelleenkään havainnut alueesta minkäänlaista karttaa, josta voisi selvittää a) talon sijainnin alueella b) rapun sijainnin rakennuksessa c) reitin. Vähäinen merkitys ei ollut silläkään, ettei taksin data-laitteen kartta tuntenut uutta aluetta (olisiko 3-4 vuotta sitten rakennettu? HAH). Laite osasi näyttää raitin väärän pään, muttei osannut näyttää oikeanlaisia katunumeroita, joten minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että missä kohti tuota tuhannesta miljoonasta kohdasta pätkittyä kadunpätkää sijaitsi hakemani numero.
Kiertelin ja kaartelin aluetta, tökin sieltä ja täältä, tein pistoja sinne tänne, peruuttelin ja pyörin ja olin yhtä saamaton ja epätoivoinen kuin Suomen lätkämaajoukkue maalinteossa. Kun lopulta monimutkaisten Zigzag-kuvioiden jälkeen vahingossa selvisin hakemani oven eteen, oli tilauksesta kulunut jo reilu vartti, eikä asiakkaita enää löytynyt.
Tuli taas ajeltua taksilla noin niin kuin asiakkaana. Jätin auton huoltoon ja ajoin taksilla duuniin ja iltapäivällä takaisin. Aamulla taksi ajoi sellaista reittiä pitkin jota itsekin olisin ajanut, mutta iltapäivällä taksi ajoi niin kummallista reittiä, että en älynnyt edes ääneen ihmetellä. Tai että ei tullut mieleenkään, että taksille olisi tässä tilanteessa pitänyt hoksata sanoa, että "aja kehä ykkösen kautta". Aamulla 8,4 kilometrin matkaan kului aikaa yhdeksän minuuttia ja 16,60€. Iltapäivällä 9,1 kilometrin matkaan tuhrattiin vartti ja 19€. Tiesin, että huoltamo menee kiinni viideltä ja olin varannut taksin tilaamiseen ja siirtymiseen aikaa vajaat puoli tuntia, koska tiesin matkaan kuluvan vuorokauden ajasta riippumatta vain sen kymmenisen minuuttia. Rupesi oikeasti huolettamaan, että jääkö auto hakematta, kun tämä pipopäinen ja kauhtuneisiin farkkuihin pukeutunut heppuli matelutti meitä pitkin kyläteitä kohti huoltamoa. Samaistuin aika vahvasti taksikuskin ammattitaitoa epäileviin asiakkaisiin - varsinkin kun jörö kuljettaja ei vakuuttanut oikein ulkoisella olemuksellakaan. Kerkesi mielessä käydä sellainenkin ajatus, että liekö kuljettaja taksikuski ollenkaan, vai onko kyseessä joku mielenhäiriössä taksin varastanut hiippari.
Vaikka toisille se asiallisesti pukeutuminen tuntuu johtavan identiteettikriisiin, pitäisin silti toivottavana, että taksikuskien pukeutumista pystyttäisiin valvomaan paremmin.
Kolmaskin taksiajelu liittyy auton huoltoon. Hyvinkään ja Riihimäen välillä on tosi hyvä erään kolmikirjaimisen saksalaismerkin huolto. Kun Laakkosen tuntiveloitus taisi olla 105 tai 110 euroa, täällä se on viisikymppiä. Eli jos autoon tarvitsee tehdä yli kolmen tunnin huolto, on minun halvempaa viedä auto Riihimäelle, ajaa taksilla kotiin odottamaan ja huollon valmistuttua ajaa taksilla hakemaan auto, kuin viedä auto Helsingin Laakkoselle. Tosin en tee näin, koska eihän siinä olisi mitään järkeä. Sen sijaan ajoin taksilla huollosta Hyvinkäälle.
Taksamittarin käyttö tässä tilanteessa oli huomattavan erilaista kuin mihin itse olen tottunut. Tavallaan tiesin käytännön etukäteen, mutta tuntui se silti hassulta. Kun Hyvinkään taksi lähtee hakemaan minua taajaman ulkopuolelta (ja tässä tapauksessa vielä Riihimäen puolelta), laittaa hän taksamittarin päälle ohittaessaan Hyvinkään taajamamerkin. Hän ajelee tilausosoitteeseen ja asiakkaan, eli minun hypättyä kyytiin, laittaa mittarin seisahduksiin. Ajellessamme kohti Hyvinkäätä hän napsauttaa mittarin raksuttamaan vasta palattuamme taajamaan. Sen jälkeen mittari on päällä perille asti. Eli taksi tavallaan veloittaa koko matkan, mutta jostain syystä systeemi on tällainen, että osittain veloitetaan noutoa ja osittain kyytiä. Näin pelkästään toiminta-alueella pärräävänä kaupunkitaksina en oikein ymmärrä systeemin ideaa, vaikka ehkä tajuaisin sen edut, jos työssäni joutuisin näin tekemään. Mutta tällaisen urbaanin city-ihmisen näkökulmasta tuo oli kyllä erikoinen kokemus.
Hmm... hieman mietittyäni tulin siihen tulokseen, että ehkä tämä onkin ihan järkevä systeemi ainakin silloin, jos asiakas ei olekaan matkalla takaisin taksin toiminta-alueelle. Ajatellaanpa vaikka tilannetta, jossa taksi lähtisi noutamaan minua samalla tavalla - auto lähtee ajelemaan Hyvinkäältä ja ajelee sen kymmenen kilometriä minua noutamaan. Asiahan olisi selkeä ja yksinkertainen kuin oksennus lattialla, jos sen jälkeen ajaisimme nimenomaan Hyvinkäälle, mutta jospa olisinkin halunnut ajaa vain kilometrin päähän naapurin pässiä katsomaan? En tiedä, että ajetaanko tämä kilometrin matka toiminta-alueen ulkopuolella mittari päällä vai ei, mutta joka tapauksessa jos systeemi olisi sellainen, että taksi saisi laskuttaa vain tämän kilometrin matkan, olisi tällaisten kyytien ajaminen mahdottoman huonoa bisnestä, eikä sellaisia kukaan ajaisi. Jäisi pässit näkemättä ja sekös harmittaisi.
Näistä maksupäätteiden ongelmista oli ihan Hesarissa juttua, eikä suotta, sillä lauantaiyö oli taas kuin neuvostoliittolaisesta komediasta. Kerrottakoon taustatietona, että taksien korttipäätteissä maksut ja varmistukset kulkevat laitevalmistaja Semelin kautta. En tarkemmin tiedä, että miksi näin ja onko jossain muualla toisin. Eilen kuitenkin yhdeksän jälkeen tuli päätteelle tieto, etteivät korttivarmennukset ja teinivisat toimi. Vika on Semelin päässä ja sitä kuulemma korjataan. Eikä se tilanne siitä mihinkään muuttunut koko yönä.
Lähestulkoon jokaisen asiakkaan kohdalla muistin mainita korttien toimimattomuudesta ja kysyä, että tarvitseeko käydä tolpalla. Ja arvatkaapa monenko asiakkaan kanssa tarvitsi käydä hakemassa seinärahaa? Yhden. Kaikilla muilla oli sen verran käteistä, että maksu onnistui. Tottuneena siihen, että 75% asiakkaista maksaa kortilla, oli yllätys, että kansalaisilla on niinkin yleisesti käteistä mukana. Tai sitten minulla oli vain hyvä tuuri.
Vaikkei meillä asiakkaiden harmiksi hintataso täällä Suomessa ole kehitysmaiden luokkaa, niin tämä modernin elektroniikan toimintavarmuus alkaa olla. Hävettää oikein, kun tuli joskus otettua tosissaan väitteet siitä, että Suomi olisi jonkinlainen huipputeknologian edelläkävijä. Tästä saisi hyvän aasinsillan vaikka mihin, mutta tyydyn vain lakonisesti toteamaan, että kun nyt katsoo vaikka kansalaisten toimintaa liikenteessä, on vaikea uskoa, että tämä kansa saisi aikaan minkäänlaista huipputeknologiaa.
Kauniiksi lopuksi kuukausittainen omakehuosuus: Kyydissäni istui pariskunta matkalla Espoon pimeyteen ja radiossa soi "Moi, moi vain, huusit ain, muille kättäs heilauttain, tuskin mua ennen huomasitkaan..." (tämäkin löytyy Youtubesta!). Nainen kysyi tietokilpailumeiningillä, että "kuka laulaa?" Kun mies ei tiennyt, päätin brassailla ja kerroin, että "Hannele Kauppinen". Nainen sanoi, että ei. Jatkoin että "käyttää taiteilijanimeä Taiska". Heh!
Jatkoimme ajelua ja radiosta soi "Pikkuveli". Nainen mietiskeli, että kenenkäs biisi tämä alunperin olikaan. Koska radiossa soi juuri se ylianeeminen alkuperäinen versio, arvasin, että nainen tarkoittaa alkuperäisellä PMMP:n tekemää coveria. En tietenkään malttanut olla kertomatta, että soiva biisi on juuri se alkuperäinen ja että sen esittää bändi nimeltään "Noitalinna Huraa".
"Oletko sä joku tällaisen erikoismies?", kysyi mies hämmästyneen oloisena. Vastasin että aivoni ovat rakentuneet niin, että päähäni ei säilöydy mikään tarpeellinen, mutta kaikki tällainen kyllä.
Biisi on esitetty todellakin aivan mahdottoman aneemisesti, mutta kitarasoolo on yllättävän hyvä!
Vaikka periaatteessa näin harrastustyöntekijänä pidänkin vuoroista, jotka alkavat vasta kymmeneltä tai yhdeltätoista, on perjantai-iltana kymmeneltä alkava vuoro taktisesti aika huono. Puoli yhdestätoista puoli kahteentoista kun on koko yön hiljaisin hetki, ja aloittamalla vuoron kymmeneltä jää helposti löllymään puoleksitoista tunniksi siihen hiljaiseen hetkeen.
Eilen perjantaina kävi juuri näin. Ensimmäisen kyydin sain vasta puoli kahdeltatoista Turnerin Tiinan lopetettua Hartwall Areenalla. Vein Turnerilaisia Espooseen saakka. Sieltä palatessani sain käsipystyn Paciuksenkadulta Kulosaareen, josta taas käsipystyn Maunulan kautta Kannelmäkeen. Kannelmäkeen matkalla ollut nainen kysyi, että olenko selvännäkijätyyppiä. Itse kuulemma oli. Kerroin olevani enemmänkin näitä epäselvännäkijöitä. Suhtautui siinä määrin vakavasti siihen selvännäköhommaan, ettei osannut arvostaa mielestäni kovinkin nokkelaa ja hupaisaa vastausta. Syyttäköön itseään - olisi kannattanut selvännähdä etukäteen, että tämän taksin kuljettaja on omasta mielestään kovinkin nokkela ja hupaisa!
Samaisen huumorintajunvastaisuuden takia purin lähes reiän poskeeni kuunnellessani alivaltiosihteeriä. Heillä oli juttu, joka käsitteli sanamuunnoslauluja. Laulu "Mummo mustuneet kanasensa niitylle ajoi" alkoi jostain syystä naurattamaan - ja mikä tahansahan naurattaa hurjasti aina jos naurua pitää pidätellä.
Muuten ilta oli vaihtelevainen menestykseltään. Yhden maissa ehdin pelata yhden kolmoistason kännykkäsudokun tilauksia odotellessani - ja kun se tilaus tuli, olin niin onnessani, että lähdin hakemaan asiakasta muistamatta kuitata kyytiä vastaanotetuksi. Siinä vaiheessa kun tajusin, oli kyytitarjous jo mennyt ohi. Rumia sanoja ääneen luetellen palasin takaisin tolpalle. Onneksi kuitenkin jo ihan muutaman minuutin kuluttua tuli toinen tilaus.
Ilmeisesti pysyväksi ilmiöksi muuttuneen kaupungin vähäväkisyyden takia yö oli ohitse taas jo vartin yli neljä.
Radio-ohjelmista sen verran, että olen siirtynyt kuuntelemaan Radio Suomea siitä syystä, että: A) Sieltä tulee yölläkin mielenkiintoisia ohjelmia B) Sieltä harvoin kuulee samaa kappaletta toista kertaa
Suosikkini on perjantai-iltana yhdeltätoista tuleva Alivaltiosihteeri. Mielenkiintoinen on myös Kersantti Pippuri, sekä lauantaiset Euroopan taivaan alla, Poppikoulu ja Uskomaton 70-luku. Yöradiossakin saattaa olla mielenkiintoisia vieraita, kuten esimerkiksi eilen SM-liigan erotuomarijohtaja Arto Järvelä.
Vaikka rahanvahtohomma jätettäisiin pois laskuista, eivät pankit tee tästä hommasta siltikään aina niin helppoa. Kun muutama viikko sitten vaihdoimme taas kerran tarpeettomasti kesäaikaan, oli jo etukäteen tiedossa, että eri pankkien korteilla oli useamman tunnin toimintakatkoksia kahden ja kuuden välillä. Jännää.
Viime lauantaina taasen Otto-automaatit olivat poissa pelistä kolmesta kuuteen jonkun huoltotoimenpiteen takia.
Jos jotain hommia pankkien systeemeissä pitää tehdä, ne tehdään tietysti aina lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Monesti sentään odotetaan kello neljään, kun ajatellaan, että ravintolat ovat siihen asti auki. Mitäpä väliä sillä on, vaikkei sitten nakkikioskeilla ja takseissa kortit enää toimisikaan. Eräs asiakas ihmetteli, että miksei näitä huoltohommia voitasi tehdä vasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Vastaus on se, että silloin maapallon pyöreydestä ja typerästä pyörimisliikkestä johtuen Aasiassa markkinat toimivat jo täyttä päätä, ja suomalaisenkin kapitalistin täytyy olla menossa mukana.
Vaikka maksupäätteellä korttien olisi pitänyt toimia, ei yksi Visa El-Niño-ektron suostunut varmentautumaan viidestä tai kuudesta yrityksestä huolimatta. Yleensä viimeistään kolmas tai neljäs yritys tuottaa tuloksen. Kun ei automaateiltakaan sitä käteistä saanut, ei auttanut muu kuin antaa asiakkaalle tilinumeroa ja toivoa parasta. Aina ne maksut eivät ole tilille ilmaantuneet, mutta nytpä tuli.
Minulla olisi ollut vuoro sekä perjantaina, että lauantaina, mutta iski sen verran väsyttävä flunssa päälle, että jätin perjantain väliin. Lauantaiyön kävin sitten taistelemassa. Automaattivaikeuksien lisäksi yöstä ei kyllä jäänyt mieleen muuta kuin että viikon aikana molempien autojen kylkiin olivat ilmestyneet isot Turkin matkailumainokset.
Laitetaanpas vaihteeksi taas tällainen vuororaportti. Vuoro alkoi 22:00 ja päättyi virallisesti klo 6.
- Pasilan teatterilta Pakilaan. Keskustellimme siitä, valitsisiko mieluummin töyssyt pois vaiko vihreitä aaltoja liikennevaloihin.
- Koska Pakilan ja Pasilan seudut olivat täynnänsä takseja, päätin käydä ostamassa yötä varten juotavaa Manskun ABC:ltä. Lähtiessäni sieltä kyytiini hinkui kaksi naista. Etupenkkiläinen ilmoitti, että ajaisimme kohti keskustaa ja ottaisimme matkan varrelta kyytiin kolme kaveria. Kerroin, että hänen pitää valita niistä kaksi parasta, koska viidettä matkustajaa autoon ei voi ottaa. Tästä väittelimme koko matkan Runebergin kadun risteykseen asti, ja koska en hänen vaatimuksiinsa suostunut, hän päätti jäädä kavereidensa luo. Takapenkin matkustaja päätti kuitenkin matkata Olariin.
- Palasin takaisin Helsinkiin ja Annankadun tolpalle. Tuli tilaus Uudenmaankadulle, josta kyytiin tuli nainen. Ajoimme Haagaan, josta otimme kyytiin pienen vauvan ja ajoimme takaisin Uudenmaankadulle.
- Uusi tilaus Uudenmaankadulle. Kyytiin tuli kolmekymppinen nainen, joka matkasi Harjuun. Keskustelimme kevään tulosta ja liikennevaloista. Tulimme siihen tulokseen, että jo ilmastonmuutoksenkin takia olisi fiksumpaa olla seisottamatta autoja niin usein liikennevaloissa. Tyhjäkäynti ja kiihdyttely huonontavat myös Helsingin ilmanlaatua. Punaisista toiseen ajaminen on älytöntä.
- Kolme henkilöä Kulttuuritalolta Rautatieasemalle
- Marskin tolpalta Sturenkadulle. Kyytiin hyvin känninen mies. Vaihtoehtona olisi tosin ollut kaksi vielä kännisempää miestä (toinen oli jo talutuksessa), jotka yrittivät jo kertaalleen tulla kyytiin keskellä Manskua.
- Tilaus naapurikadulle ja kyytiin kipusi kaunis eksoottinen nainen, joka halusi Alcatraziin. Tajusin heti mistä on kysymys - paitsi että seuraavan kyydin aikana tajusin vielä paremmin.
- Alcatrazilta tuli kyytiin vielä eksoottisemman näköinen kaunotar ulkomaalaisen miehen kanssa. Halusivat erääseen Espoon hotelliin. Matkan varrella mies yritti udella naiselta, että paljonko tämä tienaa kuussa. Nainen ei suostunut kertomaan, mutta ilmoitti kuitenkin, että jos mies haluaisi hänet kuukaudeksi, se maksaisi 20 000€. Eli kyse ei ollut enää mistään itänaapurin tuotteesta tai Marskilla päivystävistä B-luokan ylimäämä-naisista, vaan huomattavasi kalliimman puolen naisseurasta. Tajusin myös, että edellinen nainen ei tainnutkaan olla tulossa töihin vaan asiakkaan luota.
- Kampin metroaseman tolpalta mieshenkilö Tapiolaan. Tarjosi könttäsummaa, mutta sanoin, että mittari päällä ajellaan.
- Kampin metroaseman tolpalta kaksi naishenkilöä, joista ensimmäinen meni Kontulaan ja toinen jatkoi Heikinlaaksoon.
- Paluumatkalla keskustaan nappasin kyytiin pariskunnan joka halusi Käpylään.
- Hakaniemen torilta kaksi nuorta miestä ja yksi nainen Käpylään. Kun osoitteeksi annettiin Pohjolankatu, minulle tuli hetkeksi oikosulku, enkä meinannut muistaa missä se oli. Yksi miehistä jatkoi vielä Veräjälaaksoon.
- Tilaus Oulunkylästä. Kyytiin tuli pariskunta, joka halusi Tapaninvainioon.
- Tässä vaiheessa kello oli hivenen yli neljä, ja olin sopinut isännän kanssa, että käyn kuskaamassa hänen tuttavaperheensä Jollaksesta lentokentälle puoli viideltä. Ajelin Jollakseen, lastasimme perheen kyytiin, ajelin lentokentälle ja kun pääsin takaisin keskustaan noin parikymmentä minuuttia yli viiden, oli kaupunki tyhjä ja tolpat täynnä takseja, joten päätin lopettaa vuoroni siihen.
Olin taas ajelemassa sillä B-Mersulla. Nyt en enää ollutkaan niin tyytyväinen autoon. Olihan se edelleenkin tilava ja silleen, mutta perjantaina tuli vissiin pyörittyä enemmän tuolla keskustan mukulakivillä kun tuli todettua, että ei ole B-Mersun alusta kyllä sieltä parhaasta päästä. Oli nimittäin sen verran tutinaa ja tärinää. Oli niin kuin olisi ollut sellaisen ravistettavan matkamuistolasipallon sisällä. Siis sellaisen, jossa ravistamisen jälkeen sataa lunta. Mersussa ei satanut lunta, mutta hilseet pöllysi tärinässä ympäri kajuuttaa niin, että siinä mielessä oli ihan samanlaista.
Ihan siitä syystä, että lauantaina alkuillasta eräs vanhempi rouva tuli kyytiin mukanaan tuore leipä, tuli ajateltua tällaistakin: Yötaksia ajava ajaa ihan tietynlaisten hajujen maailmassa. Elämää ympäröi enimmäkseen viinan, hien, tupakan ja valitettavasti myös biolannoitteen haju. Enimmäkseen tietysti viinan. Siksipä oli kerrassaan miellyttävää, kun tämä rouva tuli autoon sen leipänsä kanssa. Tuore leipä tuoksui kerrassaan hyvältä. Oli jopa outoa, että taksissa tuoksui hyvältä.
Tuoreen basilikan lisäksi tuore leipä on ehkä yksi maailman parhaista tuoksuista. Jos joku nainen käyttäisi tuoreen leivän tuoksuista hajuvettä, olisin ehkä mennyttä.
Pieni on tämä Suomi, mikä tuli taas todistetuksi. Kyydissäni olleet osoittivat erästä rakennusta ja pohtivat, että mikäs se oli se tv-sarja, mitä siinä kuvattiin. Kerroin - enkä voinut olla kehumatta, kuinka eräs sarjan henkilöistä oli lapsuuden leikkikaverini. - On pakko kehua, että Uolevi Tulppi (nimi muutettu) on mun lapsuuden leikkikaveri. - Jaa? Uolevi Tulpin isä oli meidän koulussa rehtorina. - Ai Keijo Tulppi? - Niin, sitä sanottiin Kepuliksi. (tämä on totta) - Ai, nimittäin Keijo Tulpin isä on myös rehtori ja häntäkin sanottiin Kepuliksi. - Sekoitankohan minä nyt henkilöitä, mies pohti. - Eli Keijon isä on Jorma Tulppi, selvensin. - Ei kun joo, meidän rehtori oli Jorma Tulppi. - Sinä olet siis käynyt koulua Taka-Ähkylässä? - Kyllä. - No niin olen minäkin. Meidän äiti on siellä opettajana. Kerroin nimen. - Katsos vaan! Ei voi olla totta! - Kepuli jäi eläkkeelle juuri kun olin siirtymässä yläasteelle. Uudeksi rehtoriksi tuli Akseli Flippi. - Joo, minä muistan. Se opetti meille metallitöitä.
Takapenkkiläisiä tämä keskustelu nauratti suuresti - että keskellä suurta Helsinkiä yhtä-äkkiä taksikuski ja asiakas ovatkin kotoisin samalta paikkakunnalta, jostain ihmeen Taka-Ähkylästä.
Mutta sellaistahan se täällä Suomessa on - pienet piirit pyörii.
Ajan harrastukseksi joutoaikoina taksia. Muiden taksiblogeja luettuani päätin alkaa itsekin sellaista kirjoittaa, kun tuolla taksin ratissa tulee kuitenkin kaikenlaista kummallista mieleen.
