Kahta jäi taksiurani vajaaksi: Sitä kunnollista pitkää niskakyytiä ei koskaan tullut. Someron sadan kilometrin kyyti jäi pisimmäksi. Yhtään bloginlukijaa ei myöskään kyytiini osunut. Tai siis ketään ennalta tuntematonta. Kyllähän erästäkin blogia lukevaa huilistia tuli useamman kerran kyyditettyä kapakasta kotiin.
Ajoin urani aikana 139 taksivuoroa, mikä vastaa ehkä noin seitsemän kuukauden päätoimista ajoa. Nyt käytin niihin 35 kuukautta, joista tosin ajoin vain kahtenakymmenenäyhdeksänä.
Se, mitä jään ehkä eniten kaipaamaan, on se yön fiilis. Maailma kuuluu niille, jotka valvovat. Se on vain lainassa niillä, jotka nukkuvat öisin. On omanlaisensa fiilis painaltaa öisin hiljaisia teitä, joilla ei tapaa kuin ehkä toisen taksin. Jos sitäkään. Kesäöissä on vielä omaa ekstrafiilistä, joka tulee ihmisten kesäfiiliksestä, valoisista illoista ja aamuista, sekä siitä, että nököttää taksitolpalla ikkuna auki ja seuraa ohikulkevia ihmisiä ja kaupungin vilinää.
Toisaalta myös jään kyllä kaipaamaan niitä kirjoittamisen arvoisia tapahtumia ja asiakkaita, hyviä keskusteluja tai jollain tavalla erikoisia hetkiä.
Käytännön elämässä taksiuran hyötypuolia oli kaupungin läpikotainen koluaminen ja sen myötä tietysti kohtalaisen ylivertainen tiestön tuntemus tavalliseen autoilijaan verrattuna. Koko pääkaupunkiseutu pieneni hurjasti taksiurani edetessä.
Täytyy tunnustaa, että muutamat punaiset valot on Espoon yössä tullut kyllä vetäistyä läpi. Mutta menkääpä itse kello neljä aamuyöllä johonkin Espoon Kökkerskakkersiin ja nököttäkää siellä punaisissa valoissa minuuttitolkulla ainoana autona kilometrien säteellä. Pidemmän päälle siinä tuntee itsensä ihan torveloksi, mutta ehkäpä juuri sitä Espoon kaupungin isät ajavat takaa. Pidetään kaupunkilaiset torveloina, niin ne eivät kapinoi.
Voin myös tunnustaa huristelleeni öisillä kaduilla hieman rajoituksia kovempaa, mutta tämä kansalaistottelemattomuuden laji ei ole kyllä yksinomaan taksien yksinoikeus. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun yöllä kohtaa jonkun päättömästi ajavan Noppa-Toyotan. Taksien huristelussa on kuitenkin yksi selkeä ero näihin nuorisokaahareihin verrattuna: taksit saattavat ajaa ehkä ylinopeutta, mutta muuten liikennekäyttäytyminen on normaalin järjen ymmärrettävissä. Näiden noppa-Toyotien ajotapaa seuratessa tulee enemmänkin sellainen fiilis, joka tulee kun katsoo noin nelivuotiaan pelaavan jotain pleikkarin kaahauspeliä.
Blogi jää olemaan ja voi olla, että vielä silloin tällöin tulee päiviteltyä, jos mieleen nousee tai muistuu joku kirjoittamisen arvoinen juttu. Sitä paitsi, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sitä joskus palaisi taksin rattiin. Jos ei muuten, niin ihan nostalgian vuoksi. Taksitallin avain on palautettu ja vaihtokassa laitettu lihoiksi. Muuten tämä oli kyllä tässä - paikkakunta vaihtuu ja kesän jälkeen minut voi yrittää bongata Inarista!
Selostajalegendaa ja lähes kollegaani siteeratakseni päätin hihkaista otsikkoon kuuluisat "se on siinät".
Viimeinen vuoro on nyt sitten takanapäin. Yleisempää analysointia ja tunnelmia ladun varrelta erikseen seuraavassa kirjoituksessa. Tähän tulee nyt lista lauantain kyydeistä.
- Aloitin ottamalla vastaan tilauksen YLE:ltä. Vein mieshenkilöryhmän Kluuviin.
- Tilaus Kruununhaassa. Ajoimme asiakkaan kanssa keskustaan hakemaan kyytiin toisen asiakkaan, jonka jälkeen ajoimme Töölöön.
- Museokadun tolpalta tuli kyytiin mieshenkilö, joka matkasi Viherlaaksoon. Keskusteluaiheena jääkiekko ja sää.
- Paluumatkalla sain kätevästi tilauksen Etelä-Haagasta. Hiljainen naisihminen matkasi Kulosaareen
- Kulosaaren tolpalta kipusi kyytiin mieshenkilö, joka kertoi syöpään sairastuneesta kaveristaan. Matka Mikonkadulle.
- Ympyrätalon tolpalle tilaus ja asiakaspariskunta Kallioon.
- Kalliosta tilauksen kautta kyytiin mies ja matka Tattarisuolle. Keskustelunaiheena jääkiekko.
- Malmilta tilaus Tapanilaan, josta kyytiin Flamingoon matkalla oleva pariskunta.
- Tapulikaupungista Hakaniemeen. Kaksi turkulaista.
- Karhupuistosta pariskunta Vallilaan.
- Hollolantien tolpalle tilaus ja kaksi tyttöä Hermannista Alppilaan
- Hollolantien tolpalle tilaus ja kolme tyttöä Vallilasta Keskustaan.
- Aleksilta käsipysty Espooseen Suomenojalle. Keskustelunaiheena mm. jääkiekko ja sää.
- Albertinkadulta viehättävä nainen Kannelmäkeen. Sain häneltä pusun ja lupasin mennä hänen kanssaan naimisiin.
- Kannelmäestä nuori mies Vuosaareen. Alkumatkan keskustelimme säästä, loppumatkan istuimme hiljaa.
- Vuosaaressa tilaus ja nainen Heikinlaaksoon.
- Jakomäessä vanha deekumummo Jakomäkeen.
- Tapulikaupungin tolpalle tilaus ja kolme naista Tapanilasta Malmille.
- Malmin tolpalle tilaus ja mies Siltamäkeen. Keskustelunaiheena mm. jääkiekko.
- Siltamäestä mies Suutarilaan.
- Malmilta Tapanilaan... meinaa jo muisti pätkiä... pariskunta.
- Siltamäestä Tapiolaan. Taas pariskunta.
- Rautatienkadulta nuori mies Espoonlahteen. Puheenaiheena mm. sää ja jääkiekko.
- Rautatienkadulta Hesarin ja Flemarin kulman grillille.
- Kalliosta vanha pariskunta Herttoniemeen.
- Sturenkadulta käsipystynainen Länsi-Pasilaan.
- Museokadulta Taka-Töölöön. Kaksi pariskuntaa.
- Museokadulta Tapanilaan kolme kolmekymppistä miestä.
Tämän jälkeen palasin keskustaan, jossa haaskalintujen lailla taksit kiersivät epätoivoisesti ympäri kaupunkia etsien kyyditettäviä. Koska ei tärpännyt, päätin ajella tallille Pasilaan. Pasilassa kiepautin varmuuden vuoksi rautatieaseman kautta ja sehän tärppäsi. Siellä oli ulkomaalainen nuori mies matkalaukkujen kanssa menossa lentokentälle. Näin viimeiseksi matkakseni muodostui tuo lentokentän ajelu. Voisin sanoa, että ympyrä melkein sulkeutui, koska urani toinen kyyti oli ulkomaalainen mies lentokentälle.
Viimeisen vuoron kunniaksi kyytiin osui kaksi julkkista. Yksi BB-voittaja ja yksi jääkiekkokommentaattori.
Tapahtuman perustiedot: Minun piti viedä auto huoltoon Laakkoselle Herttoniemeen aamulla puoli kahdeksaksi. Kuinka ollakaan samaan aikaan alkoi telkkarista Suomi-Ruotsi -olympiajääkiekko-ottelu. Tarkoitus oli ajaa taksilla kiireen vilkkaa Kannelmäkeen katsomaan ottelua pienellä viiveellä digiboxista. Etukäteen jo arvasin, että taksin radio möyhää täyttä höyryä ottelun selostusta. Ja miten estyä kuulemasta selostusta? No, napit korviin ja musiikkia kännykästä. Hyvä ammattilaistason suunnitelma, jees!
Entäs toteutus. No, taksi saapui paikalle, hyppäsin kyytiin, ilmoitin osoitteen ja laitoin musiikin huutamaan. Nopein reitti olisi ajaa Herttoniemeen pohjoisen liittymän kautta itäväylälle, ja siitä kehä ykköstä pitkin.
Taksi lähti kuitenkin Laakkoselta etelään. No, arvelin että taksi kiertää sieltä kautta Itäväylälle. Taksi ajoi kuitenkin liittymästä eteenpäin. Oletin, että taksi ajaakin Hiihtomäentien kautta Herttoniemen asuma-alueen läpi ja siitä Viikkiin. Kuski kaartoi kuitenkin Itäväylälle keskustaan päin. Päättelin, että kuski ajaa Pasilan kautta Hakamäentielle ja siitä Hämeenlinnanväylälle. Keskityin kuuntelemaan musiikkia ja olemaan kuulematta radion selostusta. Vähän ennen Pasilaa kuski kääntyikin pois Teollisuuskadulta Jämsänkadulle. Tuumin, että kuljettaja ajattelee pääsevänsä vähemmillä liikennevaloilla, ja ajaa Rautatieläisenkadulle Messukeskuksen editse. Hämmästyn kuitenkin, kun kuski kääntyi Kumpulantietä väärään suuntaan, eli itään. Ja matka kestää. Välillä räpellän kännykkääni paniikin vallassa etsiessäni tarpeeksi kovaäänistä musiikkia. Kumpulantien päässä kuljettaja kääntyi ensimmäistä kertaa matkan aikana siihen suuntaan johon oletankin hänen kääntyvän, eli Mäkelänkadulle pohjoisen suuntaan. Jännityksellä odotin taksikuskin seuraavaa siirtoa. Mahtaisiko hän kääntyä Koskelantien risteyksestä kohti Hartwall-areenaa, vai jatkaisiko hän edelleen Tuusulanväylälle? Jatkoi Tuusulanväylälle. Metsälän liittymästäkin voisi ajaa, mutta mies jatkai eteenpäin Kehä ykköselle ja siitä Hämeenlinnanväylälle.
Luulin jo pääseväni turvaan, mutta mies onnistuu kuin onnistuukin ajamaan Kannelmäen liittymän ohi. Voi taivas! Olen lopultakin pakotettu ottamaan napin korvastani ja vaihtamaan muutaman sanan kuljettajan kanssa. Hän laittaa mittarin pois päältä ja käy kääntymässä Martinlaakson liittymässä. Jääkiekko pauhaa ja matka kestää. Minä istun mahdollisimman kärsimättömänä ja yritän olla kuulematta selostusta. Perillä jo luulen, että piina päättyy, mutta mitä vielä - kortinlukija ei suostu toimimaan. Onni onnettomuudessa on se, että erätauko alkaa ja kotoa löytyy taksilompakosta käteistä. Huh!
Niin, kysymys oletettavasti kuuluu, miksen puuttunut aikaisemmin miehen kummallisiin reitinvalintoihin? No kun se olisi tarkoittanut sitä, että joudun poistamaan napit korvastani ja pakostikin kuulemaan lätkäselostusta. Keskityin vain musiikin kuunteluun ja toivoin, että matka loppuisi mahdollisimman pian. Kotoa ajoin vartissa Herttoniemeen ja paluumatka kesti puoli tuntia.
Tämä juttu on jo valmiiksi vähän menneen talven lumia - olkoonkin että juttu käsittelee juuri menneen talven lumia. Kirjoitin tämän jutun kyllä jo talvella, mutta on jostain syystä jumittunut arkistoon.
Olen kirjoittanut tästä joskus aikaisemminkin... kai? Kyllä. Kyseessä on helsinkiläisten talviajotaidot. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei täällä aina oikein klaarata tuota liukkaalla kelillä ajamista. On kuitenkin eri asia mollata oman liikennekokemuksen kautta kuin huudella jostain susirajan takaa.
Nimittäin aina kun Hesari julkaisee jutun talviliikenteen aiheuttamista kolareista pääkaupunkiseudulla, joku "Pate Pohjoisesta" tulee huutelemaan Hesarin palstoille siitä, kuinka Helsingissä on "vain tavallinen talviajokeli", ja että kyse on vain siitä, että helsinkiläiset eivät osaa ajaa. Tämä huutelu rupesi risomaan jopa minua, varsinkin kun tammikuun alkupuolella säiden lauhduttua ja pakastuttua uudelleen pääkaupunkiseudulla oli oikeasti todella liukasta useita päiviä. Vähän sama kuin minä huutelisin täältä kehä kolmosen sisäpuolelta, että "te siellä Itä-Suomessa vaan olette kovin yliherkkiä niiden susien ja karhujenne kanssa". Tosin sillä erotuksella, että todennäköisesti joku tuommoinen Pate Pohjoisesta ei ole koskaan ajanut Helsingissä autolla edes kesäaikaan - minä sentään olen paininut karhujen kanssa koko karun lapsuuteni!
Joku sellainen lukija, jolla on vähän psykologin verta suonissaan hoksaa tietysti, että tuollaiset huutelut sieppaavat tietysti sen takia, että Pohjoisen Pate niputtaa minutkin niihin helsinkiläisautoilijoihin - olenhan helsinkiläinen - jotka eivät talvikelillä osaa ajaa, ja sehän kyllä meikäläistä ketuttaa!
Täytyi sitten pohtia tätä asiaa syvemmälti - sillä ei siitä pääse yli eikä ympäri, että talviajo täällä etelässä on oikeasti osalla vähän hukassa. Syy ei tosin pelkästään voi olla helsinkiläisyys, sillä sehän tarkoittaisi sitä, että kun se Pohjoisen Pate lopulta muuttaa työn perässä Helsinkiin, ei se talviajotaito katoa sillä siunaaman hetkellä kun ne paperit maistraatissa leimataan.
Eli johtopäätös:
- Helsinkiläisyys sinänsä ei voi vaikuttaa talviajotaitoon.
Mutta:
- Se, että muuttaa Helsinkiin ennen ajokortti-ikää, voi vaikuttaa talviajotaitoon. Se, että kuinka paljon ennen ajokortti-ikää muuttaa Helsinkiin, ei vaikuta asiaan. Syntyperäinen helsinkiläinen on tässä suhteessa samassa asemassa muualta muuttaneen kanssa.
Ja:
- Samasta syystä pitkäaikainen asuminen Helsingissä voi vaikuttaa talviajotaitoon heikentävästi.
Kääntäen:
- Edellä mainittu huomioiden paras talviajotaito on sellaisella helsinkiläisellä, joka on asunut mahdollisimman kauan pohjoisessa ja mahdollisimman vähän aikaa Helsingissä.
Ja miksi näin:
- No tietysti siksi, että on täysin ymmärrettävää, että jos talvikelejä on keskimäärin kymmenenä päivänä vuodessa ja lopun vuotta tiet ovat sulana joko sään tai suolauksen takia, ei liukkaan kelin ajokokemusta yksinkertaisesti voi karttua. Jos sitä onkin joskus ollut, niin tarpeeksi monta vuotta liukkaudettomassa ympäristössä turruttaa kovimmankin penkankiertäjän. Liukkaan kelin ajotaito tai auton hallinta kun eivät ole geeneissä, vaikka MTV3 autourheiluohjelmiensa mainoslauseissa antaakin meidän hieman tämän suuntaisesti ymmärtää.
Tämäkin kirjoitus kumpusi siitä, että on se aina yhtä karua ajaa pääkaupungin kehätiellä, joka on liukas kuin tijaisen pää, ja taustapeilistä ei näy kuin takana olevan jakeluauton säleikkö. Että jokuhan siinä liukkaalla ajamisen asenteessa mättää.
Tajusin, että meikä on unohtanut julkaista/kirjoittaa muutamia tapahtuneita juttuja. No, kliseiden maailmaan upotakseni; parempi myöhään kuin ei ollenkaan.
Ensiksikin - pitänee kertoa tarina, johon sisältyy paha moka, mutta jonka lopussa kiitos seisoo.
Kuljetin satunnaista naiskulkijaa keskustasta Hakunilaan, vai olisikohan itse asiassa ollut jotain Itä-Hakkilaa? Koska olen Helsingin taksi, ja vielä sellainen, jonka kokemukset Hakunilasta ja Itä-Hakkilasta rajoittuvat muutamiin kauhutarinoihin, pariin vitsiin ja ehkä yhteen vierailuun, tein reitinvalinnassa mokan. Asiakas ei tästä kimpaantunut, tokaisi vain, että "ai täältäkö kautta sä ajat?" ja siitähän minä älysin, että nyt menee pieleen. Ja sen verran pahasti, että vaikka laitoin mittarin seis, niskaa kyllä punotti. Reittivalintaa voisi kuvailla niin, että L-reitin sijaan ajoimme ? -kiemuran.
Perille päästyämme kortinlukijakin temppuili ja siinä vaiheessa kun asiakas pääsi autosta ulos, oikein jo kiemurtelin noloudesta. Kokemuksesta häpeissäni lähdin huristelemaan kohti Tikkurilaa, josta kuvittelin saavani uusia kyytiläisiä. En ehtinyt kuitenkaan ajella kuin kotvasen matkaa, kun takapenkillä soi puhelin. Arvasin heti tietysti mistä on kysymys ja vastasin puhelimeen. Äskeinen kyyditettävähän se siellä. Lupasin tuoda puhelimen.
Normaalisti olisin ajellut takaisin mittari päällä (tähän minulla olisi ollut oikeus), mutta kaiken sen nolouden jälkeen ei minulla ollut pokkaa siihen. Ajattelin, että voin vähän hyvittää mokaani. Perillä nainen otti tyytyväisenä kännykkänsä takaisin ja ojensi minulle kaksikymppisen vaivanpalkaksi.
Toiseksi tarina, jossa nuolaistaan ennen kuin tipahtaa ja jäädään lehdellä soittelemaan.
Aamuyön pimeinä tunteina Museokadulta tuli kyytiin mies ja nainen. Mies pyysi ajamaan Koskelaan, mutta niin hitaasti kuin mahdollista. Tämän jälkeen he asettuivat nuolemaan toistensa nielurisoja. Lähdin ajelemaan, mutten mitenkään erityisen paljon hitaammin.
Tähän oli kaksi syytä. Ensimmäisen kerroin miehelle tämän yllyttäessä uudestaan huomattavan paljon hitaampaan vauhtiin. Se on se, että jos taksi matelee neljän aikaan yöllä etanan vauhtia pitkin katuja asiakkaat kyydissä, joku jo ajattelee, että siellä on jotain vialla ja kohta on poliisitkin paikalla. Toinen on se, että mateleminen mittari päällä on hyvän tienestin surma. Taksini ei ole sitä paitsi mikään mateleva kutuluola vaan sillä on tarkoitus kulkea A) suuntaan B) toiseen. Minun kustannuksella ei kudeta ja minun rahasta se etanan vauhtinen kuteminen kuitenkin on pois. Siispä ajelin ehkä 5 km/h rajoituksia hiljempaa.
Pasilan kohdalla mies hämmästeli, että joko me ollaan näin pitkällä. Ajan liian lujaa. Selitin uudestaan, miksen aja tämän hiljempaa. Miehen mielestä matka sujui liian nopeasti ja sovimme, että hidastamisen sijaan ajelen ylimääräistä rundia vähän siellä ja täällä. Tämähän tietysti sopi meikäläiselle. Ajelimme Pasilaa ympäri muutaman kerran. Siis reittiä Ratapihantie - Koskelantie - Veturitie - Pasilankatu - Pasilansilta - Ratapihantie. Mies tiedusteli myös, että mahtaisiko Helsingissä päästä tähän aikaan johonkin hotellin. Sanoin, että tietääkseni ei ilman varausta. Seuraavan kierroksen jälkeen nainen sanoi, että: "no, ajetaan sitten x-katu n". Ajoin kyseiseen osoitteeseen Koskelassa. Perillä nainen nousi satulasta ja sanoi minulle miehen suuntaan nyökäten, että "hän jatkaa vielä matkaa". Tämän sanottuaan hän katosi varjoihin.
Mies istui hetken hiljaa ja sanoi sitten osoitteen. Jos oikein olisin halunnut nokkela olla, niin olisin tietysti kysynyt, että "ajetaanko suorinta tietä vai madellaanko vielä?"
Suomalaisella on liikenteessä pari perisyntiä - piittaamattomuus ja itsekkyys. Ja syndrooma nimeltä "Ei se koske minua".
Tässä talven aikana on taas monia jalankulkijoita jäänyt auton alle - ja kuinkas ollakaan suojatiellä. Vaarallisin paikka jalankulkijalle Suomessa on suojatie ja varsinkin silloin, jos kaksikaistaisella kadulla yksi auto on pysähtynyt suojatien eteen. Milloin jyrätään norjalaisia, milloin lapsia. Liikenteessä näkee ehkä parhaiten sen seikan tästä katajaisesta kansasta, että metsästä on tultu pois vasta hyvin vähän aikaa sitten. Vai pitäisikö sanoa "laskeuduttu puusta".
Kovasti on mediassa jokaisen onnettomuuden jälkeen pohdiskeltu sitä mikä tekee suojatien huomioimisen suomalaiselle niin vaikeaksi. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään suojatiestä, vaan kyseessä on sama vamma, joka tekee vilkun käytöstä vaikeaa, saa väen ajamaan päin punaisia ja pysäköimään minne sattuu. Ei kyseessä ole sen kummempi ilmiö, kuin tämä edellä mainittu "ei se koske minua" -syndrooma. Metsäsuomalainen kun ei kykene elämään ympäristössä, jossa hehtaarin säteellä on muita ihmisiä. Siksipä suomalaisen on vaikea ymmärtää sääntöjä, joilla on tarkoitus suojella muita suomalaisia toisten suomalaisten metsäläisyydeltä.
Jossain kyselytutkimuksessa muutama vuosi sitten kävi ilmi, että suurempi osa autoilijoista ei tiedä suojatien merkitystä, eikä sitä, että jalankulkijoilla olisi suojatiellä jonkinlainen etuoikeus autoilijaan nähden. Olen itse kokenut ja paljon nähnyt, että suojatietä pitkin tietä ylittävälle huudatetaan torvea ja näytetään keskaria. Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä merkitys tällaisten autoilijoiden mielessä suojatiellä on. Ympäristötaidettako?
Tosin ei se jalankulkijoiden auton alle jääminen aina pelkästään autoilijan syytä ole. Hyvänä esimerkkinä tästä on sadat punaisia päin hyppelevät ja ruuhkassa autojen välissä puikkelehtivat jalankulkijat. Milloinkahan joku jalankulkija on saanut sakot punaisia päin kävelemisestä?
Ennen kaikkea yöaikaan katuja kansoittaa varsinaiset kamikaze-kulkijat, jotka saavat Helsingin muistuttamaan jossain määrin "Hullut japanilaiset" -tv-sarjaa. Katua ylitetään siitä ja sillä hetkellä kun huvittaa ja kuvitellaan pystyssä nököttävän keskisormen toimivan jonkinlaisena autoilta suojaavana amulettina. Edelleenkin kyse on samasta ESKM -syndroomasta. Eihän siitä mihinkään pääse.
Edellisestä ajokerrasta vierähti 129 vuorokautta. Ajanjakso on pidempi kuin talvisota.
Mielenkiintoinen uudistus oli uusi navigaattori, jossa on telkkari. Toki alkuillan tolpalla norkoilu sujui miellyttävämmin Goodfellasia katsellessa, mutta varsinaisesti yövuoroissa siitä ei iloa ole, kun ei toi uutisikkunan katselu kauheasti innosta.
Bloginkirjoittajan kannalta surullista on se, että mitä enemmän taksia ajaa, sitä enemmän asiakkaat katoavat massaan. Asiakkaat eivät erotu toisistaan, eikä niistä jää muistijälkeä. Jos ei heti kirjoita muutamaa avainsanaa muistiin, ei edellisestä vuorosta muista mitään. Viime lauantainkin toiseksi ainoan muistijäljen aiheutti kollega.
Sain tilauksen Herttoniemeen. Oli kahden auton tilaus. Vastaanotin tilauksen sen verran kaukaa, että toinen taksi oli jo paikalla osoitteeseen saapuessani. Tein U-käännöksen ja pysäytin autoni taksin perään. Jonkin aikaa odoteltuani (mittarissa noin kymppi) toisen taksin kuljettaja astui ulos autostaan ja käveli luokseni. Hän kertoi odotelleensa jo sen verran, että mittarissa oli jo yli viisitoista euroa. Arveli, että noinkohan asiakkaita koskaan ilmaantuu. Tilauksessa oli mukana asiakkaan puhelinnumero ja arvelin hänen ensimmäisenä paikalla olleena autona kuitenkin soittaneen siihen.
- Oletko soittanut tuohon asiakkaan numeroon?
- Minä en niihin numeroihin soittele. Jos eivät ilmesty paikalle, niin saavat olla ilman kyytiä.
Ok, eli tämän koulukunnan ajuri.
Kuski marssi autoonsa, teki mittariin kertyneestä reilusta 15 eurosta hukka-ajon ja ns. nosti kytkintä, vaikka automaatilla ajoikin. Minä näpyttelin auton kännykkään asiakkaan numeron ja mieshenkilön vastattua kerroin, että täällä olisi taksia tarjolla. Hän sanoi näkevänsä autoni ja kertoi heidän olevan Hirvenpään majalla, jolla jostain kumman syystä on kirjainta myöten sama osoite kuin viereisellä kerrostalolla.
No, kurvasin majan pihaan ja sain kyydin Kontulan kautta Vantaan Rekolaan. Pihalla odottavia kehotin tilaamaan uuden taksin. Jäi vähän hämmästyttämään kollegan toimintatapa. Tilauksessa kun oli varta vasten asiakkaan numero sen takia, että siihen voisi soittaa, mutta ei kun ei. Mieluummin istutaan turhaan perse penkissä viidentoista euron edestä ja lähdetään sitten kiukuspäissään etsimään uusia asiakkaita sen sijaan, että otettaisiin ne valmiiksi paikalla olevat kyytiin.
Toinen muistijälki jäi asiakkaasta, joka kertoi, että hänen duuninaan eräässä elintarvikefirmassa on tehdä ruuasta sen näköistä kuin miltä sen halutaan maistuvan. Tähän liittyen olivat tehneet jonain vappuna pienen testin. Heillä oli ollut vesi-pirtu -sekoitusta eri väriseksi värjättynä. Juoma siis maistui väristä huolimatta samalta, mutta niin vain ihmiset löysivät keltaisesta juomasta sitruunan makua, vihreästä minttua jne.
Visuaalisuudella on yllättävän paljon vaikutusta makuvaikutelmaan. Muistanpa itsekin, kun jonain jouluna kaupoissa oli sinistä Pepsiä. Vaikka juoma oli väriä lukuun ottamatta täsmälleen samaa ainetta, niin oli todella vaikea vakuuttaa itselle, että juoma oikeasti maistuu täsmälleen samalta kuin ruskea. Sitä vaan ei meinannut uskoa.
Taksiurani lähenee pikku hiljaa loppuaan kohti. Yritän ehtiä ajaa joutsenlauluni vielä touko-kesäkuussa, ennen kuin kaupunki taas hiljenee kesäksi. Sitten on aika vaihtaa maisemaa!
Perjantai oli varsin vilkas. Jos olisin aloittanut jo kuudelta, olisi kassa ollut varmaan melkoinen, tosin ei ehkä ihan ennätysluokkaa kuitenkaan. Aloitin vasta kymmeneltä, mikä sikäli on hyvä, koska ns. oikeassa työssäni perjantait ovat tällä hetkellä sen verran pitkiä, että olen iltapäivällä kotona vasta viideltä, enkä voisi lähteä yövuoroon nukkumatta ensin vähintään tuntia. Aloitus myöhästyisi joka tapauksessa.
Nämä joulukuun pikkujouluviikonloput olisivat ehkä niitä parhaita mahdollisuuksia rikkoa kassaennätystä, mutta siihen kyllä tarvittaisiin pitkä vuoro. Kansantaloudellisen tilanteen ollessa mikä on voinen tässä vaiheessa jo ennustaa, että viime uutena vuotena ajamani ennätys jäänee ennätyksekseni. Keväällä tilanne ei taatusti muutu niin hurjaksi, että tavallisena viikonloppuna sitä rikkoisi - ellei nyt sitten satu jotain ihmeellistä Oulun kyytiä. En myöskään ole uutena vuotena taksin ratissa, kuten edellisvuosina. Se, miksi tulevaisuudenuskoni kassan parantumiseen sen jälkeen ei ole kovin luja, johtuu siitä seikasta, että tuleva kevät tulee olemaan taksiurani viimeinen. Never say never -sanovat ihmiset Lontoossa ja ympäri Yhdysvaltoja, mutta tiedän jo nyt elämäntilanteeni muuttuvan siinä määrin, että taksilla ajelu jää ainakin toistaiseksi syrjään. Se, minkä verran keväällä tulee ajettua, jää nähtäväksi.
Perjantain ominaisin piirre oli se, että keskustan alueella kävin kahdesti ja ylipäätään kehä ykkösen sisäpuolella ehkä neljästi. Molemmat keskustakäynnit tuottivat kiertoajelun ympäri Uusimaata. Ensimmäinen kyyti vei Espoon kautta Karkkilaan - 130 € - ja toinen Järvenpään kautta Hyvinkäälle - 120 €. Hyvinkää on muuten tiestöltään Suomen mystisin. Se on jollain mystisellä tavalla neliulotteinen ja ääripäistään sekä ehkä keskeltä aika-avaruudellisesti kaartunut. Hyvinkää ei ole samalla tavalla pimeä kuin Espoo, joka on vain pimeä, mutta Hyvinkää on sekä pimeä, että siinä määrin mystinen, että siinä olisi aineksia vaikka kotimaisen Lost-sarjan tapahtumapaikaksi. Jos Hyvinkäällä ajaessaan erehtyy katsomaan taaksensa, voi huomata, kuinka tiet saattavat salamyhkäisesti vaihtaa paikkaansa.
Hyvinkään luulisi olevan tuttu paikka, koska veljeni on asunut Hyvinkäällä kolmessa paikassa, A, B ja C. Osaan ajaa näihin kolmeen paikkaan, mutta vain Helsingin suunnasta. On myös niin, että jos minun olisi täytynyt ajaa paikasta A paikkaan B, olisi minun täytynyt käydä kääntymässä moottoritiellä Nurmijärven liittymässä ja ajaa sitten sieltä tuttua reittiä B:hen. Nykyään osaan ajaa myös paikkaan C, mutta löydän sinne vain ajamalla ensin kohteeseen B. Kohdetta B en kuitenkaan osaa sitäkään löytää kuin ajamalla moottoritietä Helsingistä päin.
Sellainen on Hyvinkää/Hyvinge. Pitäkää hyvingenänne, sanon minä.
Sattui tässä kerran marraskuussa. Taksissa oli käsidesi-pumppupullo. En tiedä, että oliko se edellisen kuskin, vai oliko isäntä hankkinut taksiin sellaisen. Eräs asiakas sitä sitten epäluuloisena katseli ja kysyi, että onko se sikainfluenssan takia. Arvelin näin olevan. Seuraavaksi hän kysyi, että olenko sitä käyttänyt. Arvelin, että saatoin jossain vaiheessa alkuiltaa käyttääkin.
Perille päästyämme asiakas vaati, että käytän käsidesiä ennen kuin otan hänen korttinsa käsittelyyn. Hän kun ei halunnut saada sikainfluenssaa. No, en viitsinyt alkaa asiasta kinata, vaan hieraisin käsiini ainetta. Asiakas antoi korttinsa. Työnsin sen kortinlukijaan ja ojensin laitteen asiakkaalle. Asiakas otti käteensä tämän laitteen, joka päivittäin kiertää helposti sadankin ihmisen käsien kautta, näpytteli pin-koodinsa näppäimistöllä, jota päivittäin sadat ihmiset näpyttelee ja aktion suoritettuaan sai takaisin korttinsa, jota lähikuukausien aikana ovat koskettaneet varmasti muutkin kuin minä. Autosta poistuessaan hän aukaisi oven käyttämällä sitä samaa ovenkahvaa, jota kaikki muutkin sadat ja tuhannet ihmiset ovat poistuessaan hiplanneet.
Mutta olihan se tärkeää, että taksikuski käytti desinfiointiainetta, ennen kuin otti hänen korttinsa.
Sikainfluenssan - ei siis sikaflunssan - leviämistä ehkäisee parhaiten pesemällä kädet lämpimällä vedellä ja saippualla ja ennen kaikkea sillä, ettei aivasta käsiinsä. Sairaaloissa käsidesiä käytetään sairaalabakteereiden takia, ei niinkään sika- tai muunkaan influenssan.
Influenssa ja flunssa ovat muuten eri tauteja - mitä eivät tunnu tietävän edes MTV:n uutistoimittajat. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että tällaisena epidemia-aikana median tulisi jakaa asiallista tietoa, eikä lietsoa hysteriaa huhuilla ja hulluilla jutuilla. Kouluissa lapset kieltäytyvät rokotuksista, koska ovat nähneet YouTubessa jonkun videon ihmisestä, joka on halvaantunut rokotuksen takia ja lukeneet artikkelin, jonka mukaan influenssarokotuksen mukana ihmisiin asennetaan mikrosiru.
Sivistys pitää ihmisen tiellä ja erottaa ihmisen eläimestä. Sivistys tarkoittaa mm. korkeakulttuuria ja henkistä kehittyneisyyttä. Sivistys on ennen kaikkea sitä, että kun puoli neljältä kyytiin astuu kaksi pimua, joista kun toinen pyytää ajamaan Pasilaan ja toinen säestää laulamalla "Pasilla on, Pasilla on!", niin sinä tiedät mistä on kyse! Kaiken lisäksi asialla on suora jatkumo edellisestä taksivuorosta viime perjantailta.
Mutta mistä alkaisin? Ehkä siitä, että nyt käsi pystyyn, jos vielä on joku, joka ei tiedä kuka on Pensseli-Setä? Jaa, no sinä siellä, googlaa tai jotain.
Viime perjantaina istuin Tapulikaupungin tolpalla ja kuuntelin Novalta, kuinka Pensseli-Setä oli vieraana studiossa ja esitti tietysti myös Suomen tunnetuimman Syyrialais-iskelmän "Niilin hanhet". Jos tähän johtanutta tilanneketjua yrittää ajatella jollain tavalla järkevästi, huomaa olevansa keskellä hyvin absurdia maailmaa. Tähän ei pysty kuin kansa, joka synnytti Matti Nykäsen.
"Pasilla on" on Japanin vastine Pensseli-Sedälle. Keskustelimme taksimatkan Oulunkylästä Pasilaan siitä, kumpi on parempi. Minun mielestä "Pasilla on". Tytön mielestä Pensseli-Setä, mutta hänen mieltään kallisti varmasti se seikka, että hänellä oli Pensseli-Sedän nimikirjoitus ihollaan.
Meinasin kirjoittaa, että "tuli tartuttua kynään taas pitkästä aikaa", mutta eihän tämä ole mikään kynä, vaan näppäimistö. Tosin en myöskään voi kirjoittaa, että "tartuin näppäimistöön", kun ei tämä näppäimistö ole tarpeeksi tahmea, paitsi B-kirjaimen osalta, johon on jotain sokeripohjaista joskus tarttunut. Että siis loppujen lopuksi aloitus voisi kuulua kuulua: "tuli tartuttua pitkästä aikaa näppäimistöön vasemman käden etusormella".
Pari vuoroa tuli lokakuussa ajettua ja kummankin aloitus oli taas niin samanlainen, että kutsun aloitusmallia "Kannelmäen standardiksi". Aloitus menee niin, että haen auton isännän luota, ajan Kannelmäen tolpalle noin kolmanneksi. Odotan noin puolisen tuntia ja saan tilauksen. Kyyti on luokkaa "euro tai pari lähtömaksun päälle" ja sitten takaisin tolpalle noin seitsemänneksi, jonka jälkeen seuraavaa kyytiä odotetaan tunti.
Mutta eipä ole kahdessa kuukaudessa paljoa asiat muuttuneet. Luulin sitä paitsi, että edellisestä ajokerrasta olisi ollut vain puolitoista kuukautta, mutta aikaa onnistui vierähtämään lähes tasan kaksi. Lähinnä olisin toivonut, että järjestelmät olisivat jollain taikaiskulla muuttuneet toimivaksi, mutta ei. Ensimmäisessä vuorossa kortinlukulaite ilmoitti kolmelle asiakkaalle jotain ihmeen järjestelmävirhettä ja toisen ajovuoron lopulla Visa Electronit taantuivat maksuvälineenä taas kirjastokortin tasolle.
Ensimmäisen vuoron lisäkiusaa toi tilausten peruutukset. Ensimmäinen tuli tietysti vuoron ensimmäiseen kyytiin. Sain tilauksen ja lähes perille päästyäni tuli kyydin peruutus. Asiakas ei ollut älynnyt tilanneensa jo yhden taksin. Onneksi palatessani tolpalle, siellä ei ollut autoja, vaan yksi asiakas.
Toinen peruutus ärsytti enemmän. Olin Tapulikaupungin tolpalla kakkosena. Tarjolle tuli ykkösauton hylkäämä kyyti Jakomäenkujalta. Jakomäenkuja on Jakomäen ostarin ravintolakatu ja siinä on myös taksitolppa. Jos Jakiksen tolpalla ei ole autoa tilaushetkellä, tilaus siirtyy Tapuliin, josta ajomatka kestää 8-10 minuuttia. Jos tuona aikana tolpalle ilmestyy auto, on asiakaskin mennyttä. Hylkäsin siis kyydin.
Hetken kuluttua minulle tuli toinen ykkösauton hylkäämä Jakomäenkyyti. Osoitteena tällä kertaa joku Jakomäentien kerrostaloista. Kun tolpalla ei muutakaan actionia ollut, päätin ottaa riskin ja hyväksyin kyydin. Olinkin melkein Tattarisuon liikenneympyrässä, kun kyydistä tuli peruutus. Asiakas oli soittanut taksikeskukseen ja peruuttanut kyydin. Sinänsä tietysti huomaavaisempaa kuin vain antaa taksin odottaa turhaan. Aloin silti ymmärtää enemmän ja enemmän niitä kuljettajia, joiden boikottilistalla on mm. Jakomäen tilaukset.
Tapulin tolpalle palattuani siellä oli kuusi muuta autoa, joten jatkoin matkaa. En ollut mitenkään erityisen hilpeä.
Ensimmäisessä vuorossa pantiksi jäivät yhdet henkkarit, kun Kontulan Amexista ei löytynyt saldoa kuin seitsemän euroa. Toisessa vuorossa en ottanut panttia, kun ongelmana oli pankkikortilla maksettaessa jatkuva yhteysvirhe. Annoin tilinumeron ja jätin asian herran haltuun.
Pari kyytiä jäi mieleen. Kannelmäessä tyyppi oli kaatanut täyden siiderilasin päälleen ja halusi kotiin vaihtamaan vaatteita. Koska vain etupuoli oli märkä, niin otin kyytiin. Ajoimme Haagaan ja vaatteiden vaihdon jälkeen takaisin.
Oulunkylässä taas eräs tyttönen oli ollut matkalla poikakaverinsa luokse junalla ja oli sattumalta nukahtanut hetkeksi laiturille. Oli yrittänyt selittää poikakaverille, että "ehkä se juna ei tullutkaan", johon poikakaveri oli todennut sen juuri ohittaneen sen aseman, jolla hän seisoi odottamassa. Seuraava selitys oli, että "ehkä se juna meni ennen kuin hän ehti asemalle". Tämä selitys meni läpi. Ehdotin, että seuraavaksi olisi voinut kokeilla sitä, että "ehkä se juna meni jotain eri reittiä".
Kuten Mythbustersissa, joka on eräs suosikkiohjelmistani, todistettiin, vanhakin koira oppii uusia temppuja. Hokasin tuossa perjantai-iltana, että taksamittarin saa näyttämään ajonopeutta. Nopeuslukema on lisäksi erittäin tarkka, koska taksamittari on kalibroitu laskemaan matkaa viimeisen päälle tarkasti. Tämä onnistuu mittarin ollessa vapaa-tilassa koodilla 69. Siitä vain kaikki taksamittarikauppaan ja kokeilemaan. Voitte myydä autonne nopeusmittarit tarpeettomana Afrikkaan.
Ihan ensimmäinen lauantaina Flow-festareille viety asiakas jäi myös mieleen.
Sain tilauksen erääseen helsinkiläiseen juhlapaikkaan. Kyytiin tuli häistä karannut (oli vieraana - ei morsian) nuori nainen, josta voisi kirjoittaa kaksi eri tarinaa. Toinen on se, että tyttö pyyteli kovasti anteeksi ja pahoitteli tilannettaan, ja pyysi lupaa vaihtaa vaatteet matkan aikana. Suostuin toki enkä herrasmiehenä tirkistellyt yhtään. Taustapeilikin oli säädetty vähän liian ylös. Mekko vaihtui mustiin tiukkoihin spandex-housuihin ja tummaan toppiin. Meikkikin vaihtui hillitystä -tömäksi.
Joskus on hassua, kun kyytiin tulee taksineitsyt. Niitä aina silloin tällöin tulee. Siis sellainen, joka ei ole ehkä koskaan aikaisemmin ollut taksin kyydissä ja käyttäytyy niin kuin hän aiheuttaisi kamalasti vaivaa pyyntöineen
- Voisinko päästä siihen ja siihen osoitteeseen - anteeksi hurjasti aiheuttamaani vaivaa
- Onko hirveästi vaivaa, jos vaihdan täällä samalla vaatteet - voi anteeksi kamalasti
- Olen tästä hurjasti pahoillani (että tällainen kaunis nuori nainen riisuutuu taksisi takapenkillä, etkä pysty katselemaan)
- Tämä tällainen on varmaankin kamalinta, mitä olet taksikuskina joutunut kokemaan
- Voit jättää minut ihan mihin sinulle parhaiten sopii, ei sillä ole merkitystä mihin minä olen menossa, kunhan vain aiheutan mahdollisimman vähän vaivaa.
Taksineitsyt ei ikään kuin hoksaa sitä homman jujua, että me ajetaan sinne mihin asiakas haluaa ja niin kauan kuin matka kestää, sekä sitä, että asiakas jää kyydistä siellä missä hän haluaa, eikä siellä missä kuski haluaa (paitsi tietyissä erikoistapauksissa...).
Taksin ratissa pitkästä aikaa. Ja mitäpä jäi käteen? No, jos takaperin mennään, niin lauantaiyö oli pitkästä pitkästä aikaa hyvä. Tilastojen mukaan pitää palata aina helmikuulle asti löytääkseni vastaavat lukemat. Ei mikään ihmeellinen, mutta hyvä kumminkin. Perjantai ei ollut oikeasti hääppöinen, mutta luulen, että lauantaita auttoi se, että oli lentonäytös Malmilla, johon kokoontui useita kymmeniätuhansia ihmisiä katselemaan Hornetteja ja kuuntelemaan Leningrad Cowboyseja, oli Flow ja Helsingin juhlaviikot - ja Helsinki City Maraton. Viimeisestä en ole varma, että toiko se lisää porukkaa yöelämään, mutta mainitaan se silti.
Paljon oli maailma muuttunut kahdessa kuukaudessa - ei kuitenkaan tarpeeksi. Espoo oli edelleen siellä missä se on ja datalaite aiheuttaa edelleen välillä suurta kyrsintää. Lauantaiyönä taas oli millin päässä, että olisi ärsyttänyt. Tuli tilaus: "ajo tarjolla Koudantie se ja se". No, minä hyväksymään tilausta ja saman tien etsimään datan kartalta, että missä se sijaitsee. No minä ajamaan osoitetta kohti ja jossain vaiheessa tarkastamaan, että mikä se on se tarkka osoite. No, datalaite ilmoittamaan, että hyväksymäni kyyti olikin muuttunut ihan toiseksi tilaukseksi, jonka osoite oli Kyytönkuja, joka on ihan toisella puolella aluetta. Erittäin mielenkiintoista.
No, mikäpä oli muuttunut? No, Espoo oli muuttunut erilaiseksi ja Helsinki oli kaivettu täyteen monttuja, joita piti sitten kierrellä.
Kävin hampaat pitkänä pitkästä aikaa siellä Espoossa, ja sepä olikin tehty erilaiseksi. Oli tullut uudenlainen liittymä, jota sitten asiakkaan ylpeänä opastaessa ajettiin. Olihan se, mutta on meillä niitä Helsingissäkin.
Sen sijaan ne ympäri Helsinkiä kaivetut montut vähän hämmästyttivät. Onko se nyt niin, että kun kesä ollaan oltu lomilla, niin monttujenkaivamishommat ovat vähän niin kuin keräytyneet, ja nyt sitten hoidetaan kaikki rästiin jääneet monttuhommat kerralla? Kannelmäessäkin niitä taisi olla kolme tai neljä peräkkäin, tuntui jo ihan ajoharjotteluradalta, kun välillä kierretään oikealta ja välillä vasemmalta.
Malmin ilmailunäytöksen purkamiseen tuli osallistuttua useammankin kerran. Ensimmäisen tilauksen otin pahaa-aavistamatta, mutta lähemmäksi ajaessani muistin, että siellä on tämä airshow, ja aavistelin sähläystä kyydin kanssa. Tilaus oli tehty lentokentän risteyksessä olevalle SEOn kylmäasemalle. Kaarsin paikalle järjestysmiesten ohjastamana. Paikalla oli myös ainakin kaksi poliisiautoa ja 3-4 poliisin moottoripyörää.
SEOn pihalla oli jo valmiiksi joku taksihässäkkä, johon osallistui Leo Jokelan "nainen, poliisi ja taksi" -laulun henkilöstön lisäksi pari nuorta miestäkin. Kun oikealla taikasanalla kukaan ei käynyt ilmoittautumassa ja auton ympärillä oli jo kovasti kärkkyjiä, soitin tilauksessa olleeseen numeroon. Sieltä vastasi nuori mies, joka kertoi jo saaneensa kyydin - poliisilta.
Otin sitten kyytiin siitä ensimmäisen halukkaan, joka kertoi, että sen minua ennen tulleen taksin kanssa oli ollut sellainen hässäkkä, että joku nuori mies oli kovasti halunnut sen olevan hänen tilaamansa taksi, ja koska kuljettaja ei suostunut tätä uskomaan, oli tämä Uri Gellerin lehtolapsi päättänyt koetella metallintaivutustaitojaan taksin kattoon. Ja oli kuulemma ollut taidoissaan hyvinkin uskottava. Jopa siinä määrin, että vieressä seisoneet noin seitsemän poliisiakin olivat vakuuttuneet ja ihastellen vieneet pojan näyttämään taitojaan ehkäpä Malmin poliisitalolle.
En ollut kovinkaan pahoillani siitä, etten ollut saanut tuota alkuperäistä ryhmää kyytiini. Uuden asiakkaan kanssa kierrettiin Tapanilan kautta Suvilahden Flow-alueelle, josta sain kyydin Malmille, josta otin jälleen uhkarohkean tilauksen Airshow-alueelle. Tällä kertaa kuitenkin sain kyytini oikeat asiakkaat.
Mitä sekä perjantain, että lauantain aloituksiin tulee, niin niiden perusteella ei olisi odottanut kovin kummoisia. Perjantaina kökötin tolpalla 45 minuuttia, ennen kuin sain ensimmäisen tilauksen. Ehdin jo etukäteen ajatella, että "niin tässä kuitenkin käy", joten jälkikäteen hekumoitu "näin tässä aina käy" ei sitten loppujen lopuksi tuntunut enää ollenkaan niin kalsealta. No miten käy? No siten. Tottakai. Odotat 45 minuuttia tolppajonossa ja sitten se kyyti on 600 m paikallispubista kotiin. Kyytimaksua 2 € lähtömaksun päälle ja sen jälkeen takaisin jonon hännille kuudenneksi. Siitä sitä riittää tarinaa kerrottavaksi talvi-iltojen ratoksi.
No mitähän vielä? Ei pitäisi olla ihmeellistä, että kyyti Töölöstä Runeberginkadulta Kallioon Agricolankadulle maksaa sentilleen saman verran kuin kyyti Kalliosta (vai Hakaniemeäkö se on?) Säästöpankinrannasta Töölöön Vänrikki Stoolin kadulle. No ei se nyt niin ihmeellistä olekaan. Tämä kuitenkin aasinsiltana siihen, että mietin etukäteen, että tuleeko yhtään mokaa pitkän tauon jälkeen. No tuli. Asiakas sanoi, että "Agricolankadulle" ja minulle tuli täydellinen black-out, enkä osannut hahmottaa yhtään, että missä sellainen katu on. Asiakas puki ajatukseni sanoiksi, kun totesi, että Agricolankatu kuulostaa siltä, niin kuin sen kuuluisi olla Töölössä ja se on kyllä totta.
En ole ajanut taksia koko kesänä - mutta joku sentään on. Helsingissä kesä on hiljaisinta aikaa, mutta toisessa päässä Suomea tämä on suurinta sesonkia.
Kuten tuli joskus mainittua, isäni hankki taksiluvan Suomen pohjoisimpaan kuntaan, asemapaikkana Utsjoki. Ja jotta lukijan perspektiivi olisi oikein asetettu, kerron vähän detaljeja. Asukkaita siellä on jotakuinkin 1300 ja pinta-alaa lähes Uudenmaan maakunnan verran. Helsingin maapinta-ala on noin 4% Utsjoen maapinta-alasta. Ketään ei enää tämän jälkeen yllätä tieto, että kyseessä on myös Suomen kolmanneksi harvimpaan asuttu kunta. Kunnan asutustaajamia ovat Karigasniemi lounaassa, Nuorgam koillisessa ja kuntakeskus Utsjoki siinä keskellä.
Kunnassa voidaan katsoa olevan kolme tietä: Yksi, joka kulkee Tenojoen vartta alhaalta Karigasniemestä koilliseen aina Norjan rajalle saakka, toinen Utsjoelta etelään Kaamaseen ja kolmas Karigasniemestä Kaamaseen. Utsjoelta on Karigasniemeen sata, Nuorgamiin viitisenkymmentä ja Kaamaseen sata. Mittakaavaa antanee myös se, että Utsjoen keskustaa lähimmät risteykset ovat Karigasniemessä ja Kaamasessa.
Voisin kuvitella, että Suomen ääripäissä myös taksinkuljettajan työ eroaa toisistaan ehkä eniten.
Otetaan nyt vaikka tämä taksin tilaaminen:
Helsingissä:
Asiakas soittaa taksikeskukseen: - Taksikeskus. - Täällä Juha Paasto, saisinko taksin osoitteeseen Vähäosastenkuja 6 F. - Laitetaan taksi tulemaan. - Kiitos moi! Kuljettajan datalaitteen ruudulle tule tieto: Kyyti tarjolla Vähäosastenkuja 6 F. Kuljettaja ottaa tilauksen vastaan ja ajaa osoitteeseen, jossa asiakas jo odottaa.
Kuljettajalla ei ole asiakkaan numeroa puhelimen muistissa, mutta hän sivelee partaansa ja yhdistää soittajan äänen Länsmannin Uulaan ja arvelee, että Uula on kaverinsa Nillan luona Kevolla ryyppäämässä ja ajaa sinne. Asiakas löytyy Nillan takapihalta.
Utsjoen kylällä on kolme autoilijaa, joista kahdella on yksi auto ja yhdellä kolme. Yksi autoilijoista ei vastaa kesäisin puhelimeen, koska hän on mieluummin kalalla. Kolmen auton autoilijalla on vaikeuksia saada kuskeja. Lisäksi Nuorgamissa on yksi taksi ja Karigasniemellä ehkä kaksi.
Tästä syystä yöllä Pubin sulkeuduttua alkaa sillä ainoalla liikkeellä olevalla kuskilla hurja rumba. Ensimmäinen asiakas viedään 70 km:n päähän etelään. Toinen Nuorgamiin. Kolmas kysyy, että kauanko kestää. Kuljettaja kertoo, että tunnin vielä. Asiakas vastaa, että no, hänpä tässä odottelee.
Kukaan ei huuda kuskille naama punaisena, että "P*****E TAKSILIIKENNE PITÄISI VAPAUTTAA JA TAKSEJA OLLA TÄÄLLÄ NIIN PALJON, ETTEI KENENKÄÄN TARVITSE ODOTTAA S*****A!!!!
Jos Helsingissä taksimatkat ovat keskimäärin ehkä kolmenkymmenen euron luokkaa ja taksivuoron kokonaiskilometrimäärä 300-500 km, viedään Utsjoella asiakkaista lähes päivittäin Ivaloon, Rovaniemelle tahi jopa Ouluun. Yleensä nämä kyydit suuntautuvat terveyskeskukseen, keskussairaalaan tai yliopistolliseen. Ei siis mikään ihme, että yhden kyydin pituus on 170 km, 450 km tai 670 km. Yleensä asiakas tuodaan vielä samana päivänä takaisinkin, joten mittariin kertyvä matka on kaksinkertainen. Kuski saattaa siis ajaa 1300 km:n kyydin neljän tunnin odotuksella. Ylipäätään kyydit ovat yleensä pitkiä, koska kaikki on kaukana.
Otetaanpa toinen vertailu:
Helsingissä: Asiakas on tilannut taksin johonkin lähiöön. Lähin taksi on viiden kilometrin päässä, joten sillä kestää vajaat kymmenen minuuttia päästä osoitteeseen. Asiakas: MIKÄ V***U SULLA KESTI?!? S*****A KUN TÄÄLLÄ P*******SSÄ TÄMÄ TAKSIN TULO KESTÄÄ AINA NIIN P*****EEN KAUAN!!! TAKSILIIKENNE PITÄISI VAPAUTTAA, NIIN TAKSEJA RIITTÄISI JA HINTA OLISI KOLMASOSA NYKYISESTÄ!!! V***U ETTÄ V*****AA S*****A!!!
Utsjoella: Kuljettajan kännykkä soi paluumatkalla Ivalon lentokentältä. - Aslak. - Täällä Jouni terve. Pääsetkö hakemaan. Oon täällä Yläkönkäällä kalassa. - Olen tulossa Inarin kohdalla, mulla kestää semmoiset pari tuntia. - No hyvä, miepä oottelen.
Mummokyytejä ei hyljeksitä ja ylenkatsota niin kuin täällä Helsingissä. Mummokyyti kun saattaa olla sellainen, että mummo haetaan 50 km:n päästä kauppaan, jossa hänellä kuluu kolmisen tuntia, kun kaikki kuulumiset vaihdetaan samalla, ja sen jälkeen mummo ajetaan takaisin. Perillä mummo tarjoaa kuskille lohikeittoa.
Taksitolppaa tai taksiasemaa ei ole. Kuskilla on kännykkä, johon asiakas soittaa. Kyytien välit kuski voi olla vaikka kotona odottamassa soittoa.
Lähes poikkeuksetta takseissa on peräkoukut, koska asiakas saattaa tarvita itsensä lisäksi kyytiä vaikkapa moottorikelkalleen tai autolle. Ei ole harvinaista sekään, että railakkaasti kalansaalistaan juhlineesta etelän porhosta ei ole aamulla kuljettajaksi, joten auto lastataan traileriin, porho taksiin ja lasti kuskataan Etelä-Suomeen.
Että sellaista toisaalla.
EDIT 8.8.
PS: Kommentoin kommenttia ihan tähän varsinaiseen kirjoitukseen, koska asia on ihan hyvä tuoda esille muutenkin. Ei vaan tullut heti mieleen.
Niin, hukka-ajoista. Eli niistä, joissa tilauskohteessa sitä asiakasta ei koskaan löydy. Sanoisinko niin, että tuolla pohjoisessa hukka-ajot ovat hyvin harvinaisia. Tähän on kaksi syytä: Ainakin Helsingissä osa hukka-ajoista johtuu siitä, että taksin tilannut asiakas on ottanut lennosta itselleen taksin. Tätä pelkoa pohjoisessa ei ole. Taksikuski voi tuudittautua siihen turvallisuuden tunteeseen, että mihinkä se asiakas sieltä tilausosoitteesta pois pääsisi.
Toinen syy on sellainen, että pienillä paikkakunnilla kaikki tuntevat toisensa ja myös taksikuski tuntee asiakkaansa. Jos kerran teet oharit, et saa enää koskaan taksia (humalaisinkin paikkakuntalainen tajuaa sen) ja toisaalta tähän faktaan perustuen kuski saa helposti kiristettyä hukka-ajon kustannukset taksin tilanneelta kun seuraavan kerran näkee.
Turistien kanssa on tietysti vähän eri tilanne, mutta eipä hätää: ne, joilla on oma mökki, tunnetaan ja satunnaiset mökkikyläläiset on helppo löytää - johtuen siitä jo esille tulleesta yksityiskohdasta, että kaikki tuntevat toisensa.
Epäyhteisöllisessä suuressa ja kasvottomassa kaupungissa on helppo hölmöillä, kun kukaan ei tunne, etkä joudu vastuuseen tekemisistäsi, mutta pienellä paikkakunnalla löydät hölmöilyt edestäsi, maine menee ja joudut häpeämään tekosiasi. Tämä saa ihmiset kontrolloimaan omia tekemisiään niin hyvässä kuin pahassa. Myöskään taksissa ei käyttäydytä niin estottomasti kuin suuressa kaupungissa, jossa todennäköisyys kohdata sama kuski uudelleen on häviävän pieni.
Kävin tuossa toukokuussa vähän niin kuin työmatkalla Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Ihan kokemuksen vuoksi olin päättänyt testata paikallista taksikyytiä, vaikka sikäläinen isäntäni sanoikin sen olevan niin kallista, ettei hän aja taksilla oikeastaan koskaan.
Eräänä iltana päätinkin sitten ottaa tilaisuudesta vaarin ja ajaa paikallisesta ostoskeskuksesta Lazdynain kaupunginosaan, jossa majapaikkani oli. Kauppakeskuksen tolpalla oli valkoinen vanha, noin 10-15 vuoden ikäinen kolmannen sukupolven Passat. Yritin kysellä kuskilta hinta-arviota englanniksi, joka ei kuitenkaan meinannut osoittautua yhteiseksi kieleksi. Sain kuitenkin miehen ymmärtämään asiani, ja hän piirsi paperiin "15-20" (4,5-6€). Hinta oli sitä luokkaa, että tohdin hypätä pirssin kyytiin. Lähtömaksu oli kahden litin luokkaa (0,6€) ja kilometritaksa 1.30 lt, eli noin 0,4 €. Kyydinvälitys toimi ns. huuto-ulalla, eli puheradion välityksellä. Perille päästyämme taksamittarissa oli tasan 20. Annoin sen ja muutaman litin tippiä. Varsinaisesti tippiä ei olisi tarvinnut antaa, mutta olen tottunut siihen, että ulkomaalaiset antavat tippiä. =)
Takseja Vilnan 014:lla
Usein joutuu kuulemaan ulkomailla käyneiden juttuja siitä, kuinka jossain Zambesiiniassa taksimatka maksoi niin ja niin vähän ja kuinka kallista taksi onkaan Suomessa ja että kyllä Suomessakin kaikki käyttäisivät taksia, jos se olisi yhtä halpaa - ja kuinka matka sujui moitteettomasti, vaikka autona olikin 30 vuotta vanha riisikuppi.
Meillä vaan tahtoo unohtua sellainen pieni yksityiskohta, että taksin hinta kussakin maassa on suhteessa juuri sen maan palkkoihin ja elintasoon, eikä suinkaan Suomen vastaaviin. Jossain Taka-Ambomaassa euro on valtavan iso raha ja sillä elättää perhettä viikon. Paikallisille taksilla ajaminen on kallista ja kuljettajalle taksa tuo paljon rahaa, mutta korkean hinta/palkkatason Suomesta tulevalle turistille kaikki on halpaa. Suomalaiset tulot ja halpamaan hintataso on yhtälö, josta voi nauttia vain ollessaan turistina kyseisessä maassa.
Suomeen palattua sitten huudellaan sikäläistä hintatasoa ja valitetaan kaiken kalleutta ja kuvitellaan, että Suomessakin olisi mahdollista ajaa taksia kolmasosalla nykyisistä taksoista - jos vain haluttaisin ja kyytejäkin olisi vastaavassa määrin enemmän - sanoo valistunut maailmanmatkaaja. Niinpä. Suomalaista taksia on kuitenkin vaikeaa ulkoistaa johonkin kehitysmaahan - sen sijaan insinöörien, ekonomien ja muiden hommathan olisi helposti ulkoistettavissa.
Siellä missä taksilla ajaminen on halpaa, löytyy myös halpoja insinöörejä, ekonomeja, sairaanhoitajia, rakennusmiehiä, partureita, myyjiä... Mitä jos alennettaisiin kaikkien halpahintamaista löytyvien ammattien palkkoja kolmannekseen - kun tuleehan ne sielläkin sillä toimeen?
"Pitkässä juoksussaa" olen inhonnut jo kauan, heti ensi kuulemalta. Se tulee englanninkielen ilmaisusta "in the long run", jossa "run" ei tarkoita juoksua, vaan ajankulua. Suomeksi ilmaisu kuuluu "ajan kuluessa", "aikaa myöten", "pitkällä aikavälillä" tai "pitemmän päälle". Katsokaa vaikka sanakirjasta kohdasta "run" jos ette usko.
Eniten paheksun sitä, että MTV3 on ottanut ilmaisun käyttöönsä. Kaikkien uutisjanoisten sankari Arvi Lind sentään inhoaa sitä.
On surrealistista, että täällä Suomessa jaksetaan nauraa muille vääräkielisille ilmaisuille, kuten "I'm back - olen selkä", "my baby left me - vauvani on vasemmalla", "I have been there - minulla on papu siellä" tai "waste of time - kaikkien aikojen vyötärö" ja silti käytämme tosissamme ilmaisua "in the long run - pitkässä juoksussa" joka on täsmälleen samanlainen väärinkäännös. Ma ei ummartaa.
Toinen kummallisuus on "Töölööseen". Eli kun halutaan mennä Helsingin kaupunginosaan nimeltä Töölö, sanotaan Töölööseen, eikä Töölöön, kuten kuuluisi sanoa.
Keneltä tämä on lähtöisin? Kuka/ketkä eivät osaa taivuttaa suomenkielisiä sanoja tai tuntevat paikan nimeltä "Töölö" niin huonosti, etteivät tiedä miten sinne mentäessä sanotaan? Voiko päätellä, että kaikki "Töölööseen" -ilmaisua käyttävät ovat maalaisia? Häh? Miksei saman tien sanota, että, "Kamppiiseen", "Pasilaaseen", "Kruunuhakaaseen", "Herttoniemeeseen", "Vantaaseen", "Korsooseen", "Jyväskylääseen", "Yli-Torniooseen", "Turkuseen"...
Turkuseen?
Hetkinen - Turkkuseen?
HAHAA, jopa taisi löytyä syylliset! Pahuksen turkulaiset vääristyneine suomenkielineineen! Nuo nurkkapatriootit, jotka saadaan poistumaan kaupungistaan vain Tepsin vieraspelien ajaksi. Mokomat svetisistit ruotsista lainattuine sanajärjestyksineen (Ketä se oli ku sano että... - Vem var det som sade att...) (Ihan vain varmuuden vuoksi kerron, että suomeksi tuo lause kuuluu: "kuka sanoi, että...") soluttavat myrkyllistä kieltänsä tänne maamme uljaaseen pääkaupunkiin, Itämeren helmeen, ja tietämättömät ja pahaa-aavistamattomat maalaiset sitten ottavat käyttöönsä tämän sanonnan ja pilaavat uljasta vuosisataista pääkaupunkimme perinnettä!
Sillä uhallakin, että turkulaiset pahoittavat mielensä ja julistavat sodan Helsingille vaatien pääkaupunkioikeuksiaan takaisin (jotta pääsisivät taas polttamaan kaupunkinsa - ehkä jopa kahteen kertaan), kerron yhden helsinkiläisten suosikkivitseistä. Ja sehän kuuluu näin: - Mikä on parasta mitä Turusta on tullut? - Tyhjä Pendolino!
Ja me helsinkiläiset nauroimme niin!
PS: Myöskään ei pidä matkustaa Thaimaaseen, vaan maahan - Thaimaahan. Se paikka kun on nimeltään Thai-MAA. Vähän niin kuin kasviMAA tai naapuriMAA. Englanniksi Thai-LAND. Land, niin kuin maa ja maa niin kuin maa, johon astronautitkin avaruudesta palaavat: maahan, ei maaseen. Yhtälailla kun ei sieltä Thaimaastakaan palata kotimaaseen, vaan kotimaahan. Tuliko kyllin selväksi?
Viime aikoina on yön valvominen ollut aika vaikeaa. Hiljaisten öiden lisäksi syy löytyy Harwall-yhtiön tuotekehittelystä. Olen tähän asti juonut yön aikana yhden punaisen Fenixin ja sillä olen hyvin pärjännyt. Nyt keväällä kuitenkin Hartwall oli päättänyt siirtyä piristysjuomassaan luonnonmukaisiin aineksiin ja juoma oli muuttunut maultaan sen mukaiseksi. Luulin jo ostaneeni pilaantunutta juomaa, mutta Hartwallin asiakaspalvelussa kerrottiin sen johtuvan tuotekehittelyportaan uusista ideoista.
Yritin korvata Fenixin kilpailevan tuotantolaitoksen keltaisella virkistysjuomalla (olisikohan joku Hyvää päivää?), mutta sen piristävä vaikutus ei ollut riittävä. En ole aikaisemmin halunnut alkaa käyttää näitä ns. hard core -energiajuomia, kuten ED, Red Bull, Battery ym. mutta nyt ei kyllä sitten muu auttanut. Ostin vihreää EDiä ja valvominen oli huomattavasti helpompaa.
Itse asiassa tämä nimitys "energiajuoma" on täysin harhaanjohtava ja on ylipäätään hämmästyttävää, että Voimariinia tai kurkkujen käyryyttä neuroottisesti tarkkaillut EU sallii moisen nimityksen. Vääristelevän nimen takia esimerkiksi nuoret pojankossit kittaavat näitä litkuja pullokaupalla urheilun yhteydessä, kun he luulevat saavansa niistä energiaa urheilusuoritukseen - ja juomayhtiön osakkeenomistajan pankkitili kiittää. Näissä ns. energiajuomissa kun ei edes ole energiaa. Katsokaapa vaikka joskus pullon kyljestä ja vertailkaa:
Ihan tavallisessa kokiksessakin on siis jo yli viisinkertaisesti energiaa EDiin verrattuna. Juomia pitäisikin pikemminkin nimittää "piristys-", "väsymisenesto-" tai "valvomisjuomiksi".
Tähän olisi tarjolla vielä yksi pilkku, mutta otan sen viilattavaksi vain jos joku lukijoista hoksaa siihen tarttua.
Kävin viime viikolla ajamassa kokeilun vuoksi yhden keskiviikkoyön ja täytyy todeta, että taksinkuljettajan työ on yksinäistä hommaa. Olisi edes niitä asiakkaita.
Ajauduin joskus puolen yön aikoihin Tapulikaupunkiin ja siellä sitten pyörin. Olin alueella aika lailla kahdestaan yhden Toyota Priuksen kanssa. Mielenkiintoa yöhön toi lähinnä se, että kumpi meistä ehtii tolpalle takaisin ensimmäisenä. Molemmilla kyydit olivat selvästi samanlaisia - lyhyitä rykäisyjä alueen sisällä, kunnes Priuksella kävi tuuri ja se sai lopulta kyydin johonkin muualle, eikä autoa enää näkynyt.
Jossain vaiheessa tein jopa alokasmaisen virheen ja päätin siirtyä Malmille, kun Tapuli ei vetänyt ja olin joutunut jonoon kolmanneksi, kun joku muukin meidän lisäksemme oli ajautunut alueelle. Tapulissa olin katsonut, että Malmilla ei ole yhtään autoa. No, kun perille pääsin, oli siellä viisi ja Tapulissa nolla. Häntä koipien välissä palasin Tapuliin.
Myös perjantai oli mahdottoman tylsä ilta. Niin tylsä, että ajattelin kyllä laittaa pillit pussiin tämän kesän osalta ja palata asiaan ehkä elokuun lopulla. Ei maksa vaivaa valvoa yötä muutaman kympin takia. Taksin ajaminen on kivaa, jos on asiakkaita, mutta tolpalla notkuminen on vihoviimeistä hommaa.
Voisi tietysti ottaa vaikka kirjan mukaan, mutta yö on kuitenkin sen verran pimeä ja auton sisävalo sen verran himmeä, että ei oikein huvittaisi. Sudokun pelaamiseenkin kyllästyin huomattuani, että Nokiassani sudokut alkavat aina alusta. Siinä on sata sudokua ja aikaisemmin luulinkin, että sudokut tulevat ikään kuin randomisti, kunnes huomasin tekeväni aina saman sudokun. Ihmetyttääkin se Nokia-insinööri, joka pelin on suunnitellut. Onko hän todellakin ajatellut, että pelatakseen kaikki sata sudokua täytyy se tehdä samalta istumalta? Että joku todellakin pelaisi sata sudokua putkeen? Ja ellei, häntä himottaisi tehdä aina samat sudokut uudestaan? Joku toinen insinööri asiaa on ilmeisesti ajatellut, ja joissakin muissa malleissa voi hypätä sudokusta toiseen. Minulla ei.
No, ratkaisin ongelman niin, että kirjoitin muistiin sudokun ratkaisun ja aina seuraavalla kerralla sitten näpyttelin ratkaisut puhelimeen. Jaksoin yhdenteentoista, mutta sitten päätin, että vaikka näin ajan saakin hyvin kulumaan, on se jakomielitautisen hommaa.
Vapun jälkeistä krapulaa vietettiin vielä viikko sen jälkeenkin. Onneksi ei ihan niin hiljaista ollut kuin vapun jälkeisenä lauantaina - mikä minun olisi pitänyt muistaa!! Jälkiviisas on helppo olla, mutta kyrsiihän se.
Kansalainen vaatii päivitystä. Kukaan ei ole rähjännyt taksissa pitkään aikaan, kyydit ovat sujuneet lähes yllätyksettä, kortit yllättäen toimivat koko yön, eikä muunlaisiakaan maksuvaikeuksia ole esiintynyt, joten täytynee tehdä nyt sitten tällainen vuororaportti.
Aloitin vuoron Hollolantien tolpalta. Aika piakkoin jonon ykköseksi päästyäni sain puhelintilauksen läheiseen ravintolaan, josta kuskasin asiakkaan lähinurkille. Taksa ei ollut suuren suuri, mutta sain onneksi viitosen tippiä. Palasin Hollolantielle, jossa jonkinmoisen odottelun jälkeen sain tilauksen ja kyytiin tuli Roihuvuoreen matkaava vartija. Kun Roihuvuoren tolpalla ei jono edennyt puolessa tunnissa mihinkään, ja muutenkin ympäristön tolpat olivat täynnä, ajelin takaisin tutulle ja turvalliselle Hollolantien tolpalle, josta sainkin aika pian asiakkaaksi Viikkiin haluavan blondin. Viikin tolpalla oli pari autoa, joten päätin pessimistisesti kurvata takaisin Hollolantielle. Juuri tolpalle kirjautumisen jälkeen tuli viesti, että Viikin tolpalla asiakas. No, mistäs sen olisi voinut tietää. Korvaukseksi sain reilun vartin odottelun jälkeen tilauksen ja kyytiin kolme haisevaa laitapuolen kulkijaa. Yksi sanoi olevansa entinen juristi. Porukan älyköksi osoittautui kuitenkin mies, joka oli ottanut mukaansa äitinsä rollaattorin. Kovassa kännissä kuulemma jalat eivät enää kanna ja rollaattori on osoittautunut hyväksi apuvälineeksi. Kovin hyvin se kulkeminen ei kyllä sen apuvälineenkään kanssa sujunut.
Vein porukan Puksuun jonka jälkeen kurvasin Puksun tolpan kautta hakemassa asiakkaan, joka tosin oli matkalla vain lähes kulman taakse. Kun Pukinmäen tolppa ei tämän jälkeen tuntunut enää vetävän, vaihdoin Malmin asemalle, josta sainkin kolme miestä kyyditettäväksi Jakomäen kautta Mellunmäen Metroasemalle. Kun Mellunmäenkin taksijono jämähti paikoilleen, päätin pitää tauon ja käydä syömässä.
Tauon jälkeen menin koettamaan onneani Kannelmäen taksitolpan lyhyeen mutta ytimekkääseen jonoon ja pian sainkin kyydin Paloheinään.
Asiakkaita hakiessa tuli vähän murhemieli, kun ajoin siilin yli. Jonkun jäniksen tai pyöräilijän yli ajaminen ei harmita niinkään, mutta siiliä käy sääliksi, kun ei niitä muutenkaan ole kovin paljoa. Ajoin pimeää ja mutkaista runonlaulajantietä, ja yllättäen erään mutkan jälkeen juuri auton kohdalla tielle kipitti siili. Vaikkei uskoisi, siili on varsin nopea eläin, eikä siinä ehtinyt kuin todeta tapahtuneen. Ehdin toivoa, että siili olisi osunut renkaiden väliin, mutta takapyörästä kuulunut tumpsahdus vei sen toiveen.
Asiakkaat vietyäni palasin Kannelmäkeen, josta sain tilauksen ja vein hauskan ja puheliaan virolaisen miehen Herttoniemeen. Koska Herttoniemen ympäristö oli taas täynnä takseja, ajelin vanhalle kunnon Hollolantien tolpalle, josta sainkin tilauksen ja kyydin Vallilantieltä Kruununhakaan. Tämän jälkeen kuskasin kaksi kohtalaisessa humalatilassa olevaa naista Kallioon. Naisista vanhempi yritti houkutella minua useampaankin otteeseen mukaansa viettämään hempeitä hetkiä, mutta en ehkä olisi voinut olla vähempää kiinnostunut.
Kalliosta kyyditsin miehen Puotilaan. Mies halusi kuittiin maininnan psykiatriaan varten, että käyttäytyi asiallisesti. Ajelin tämän jälkeen Itäkeskukseen Bohemian tolpalle, josta kuskasin ensin naisen Marjaniemeen, jossa sain tilauksen Roihuvuoren puolelta. Kyyditsin naishenkilön Puotilaan.
En muista, miten tämän jälkeen päädyin Malmille, mutta sieltä kuitenkin sain kyytiini ryhmän, jonka ensimmäinen henkilö jäi Malmille, yksi Viikkiin ja loput Kallioon. Hetkellisesti kaikki katastrofin ainekset olivat kasassa, mutta asiakkaiden jälkikäteen ihastelema nopea reagointini pelasti loppuillan. Takana (onneksi) oven vieressä istui mies, joka muutama minuutti lähdön jälkeen päästi yskä-äänen, sellaisen hieman liian pitkän ja litisevän. Kysyin, että oksettaako ja kun vastaus oli tulkittavissa myöntäväksi, löin liinat kiinni ja komensin ulos. Auto kerkesi pysähtyä ja ovi avautua ennen kuin geysir purkautui. Onneksi mies jäi ensimmäisenä kyydistä pois, olisin ollut muuten koko ajan hieman peloissani. Muut matkustajat hämmästelivät sitä, kuinka tarkka korva minulla on. No, ehkä siitä selvinpäin olemisesta on jotain hyötyä tässä taksihommassa.
Tämän jälkeen ajoin vielä kaksi kyytiä, Sörnäisistä Pihlajamäkeen ja Erottajalta Taka-Töölöön. Tämän jälkeen kello oli puoli viisi ja kaupunki tyhjä, joten ajelin tallille.
Ajan harrastukseksi joutoaikoina taksia. Muiden taksiblogeja luettuani päätin alkaa itsekin sellaista kirjoittaa, kun tuolla taksin ratissa tulee kuitenkin kaikenlaista kummallista mieleen.
